Jäin eläkkeelle luokanopettajan työstä. Jatkan osa-aikaisena tvt-padagogina, tavoitteena opettaa opettajille yhteisiä käytäntöjä yhteisten tavoitteiden mukaan. Kyllä siinä on haastetta.
Mietin, väkisinkin, omaa rooliani koulusta lähtijänä. Kouluissa ei kai ole tavallisesti mitään järjestelmää, jolla kerättäisiin lähtevien työntekijöisen osaamista talteen. Yleensä kai ollaan vähän helpottuneita kun joku vanha vihdoin lähti... Muistelen nuorena opettajana semmoisiakin ajatuksia päässäni olleen.
Ei ole lainkaan varmaa, että omassa koulussani joku jatkaisi minulle tärkeää pedagogista toimintaa. Olen vienyt oppilaita paljon pois luokasta ja yrittänyt voimistaa vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä omassa luokassani. Olen myös pyrkinyt yhteistyöhön kollegoiden kanssa aina kun olen voinut.
Monia hyviä käytäntöjä on tullut omaksuttua erehdysten kautta. Ketä kiinnostaa?
Kun koulussa yleensä opettaja tekee työnsä yksin, hän myös rakentaa ammattiosaamistaan yksin. Yhteisöjä ei synny ilman yhteistyötä, yhdessä oppimista. Yhteisössä kerätään tietoa ja se kehittyy oppivaksi organisaatioksi. Tämän eteen täytyy tehdä paljon työtä. Työtekijöiden tulee sitoutua yhteisiin arvoihin, sopimuksiin ja käytäntöihin. Kyllä kouluissa on vaikeaa rakentaa yhteisöllisyyttä kun opettajat ovat pedagogisen vapauden nimissä taiteellisia johtajia omassa työssään.
Yksinäiset sudet voivat saada paljon hyvää aikaan, mutta eivät opi toisiltaan ja mallintavat yksintekemisen kulttuurin oppilaille. Olen odotanut että tässä tulee nopeampi muutos. Kullttuurit pyrkivät jatkamaan toimintaansa ja vastustavat luontaisesti muutoksia. Niin tekee koulukulttuurikin.
Merkkejä muutoksesta on silti jo olemassa. Toivon että ajatus ja ymmärrys yhteisön rakentamisesta etenee ja valtaan maan. Ettei tarvitse tehdä yksin.