Kun käsitellään perusopetuksen ja miksei muunkin koulutuksemme tuloksia ja tasoa, niin usein julkisuus käsittelee koulua jotenkin irrallisena instituutiona. Koulu on kuitenkin kiinteä osa yhteiskuntaa ja usein myös oppilailleen malli yhteiskunnasta. Koulun aikuiset ja oppilaat tuovat sinne oman elämänsä ja tapansa kohdata maailman ilmiöt. Koulua ohjataan yhteiskunnan päätöksillä. Koulu on tärkeä osa kulttuuriamme, mukana sen säilyttämisessä ja myös uudistamisessa.
Koulu on kodin ohella lasten ja nuorten tärkein kasvuympäristö. Lisäksi tietenkin tulevat kaikki kohtaamiset ja yhteisöt jossa liikutaan ja kohdataan ilmiöitä ja ihmisiä. Koulussa vaikuttavat monet ilmiöt, jotka tulevat kouluun halusimme tai ei. Kun arvoidaan koulun oppimistuloksia tai oppilaiden asenteita, motivaatiota tai viihtymistä, on mukana oltava ainakin joku käsitys siitä, mitä muutoksia kasvuympäristössä on. Ne vaikuttavat kuitenkin tuloksiin.
Olen miettinyt, ihan omienkin muistumien kautta, sitä, miten paljon kasvuympäristö onkaan muuttunut muutamassa vuosikymmenessä. Muutokset liittyvät ainakin yhteisöllisyyden heikkenemiseeen, yksilöllisyyden korostumiseen, tiedon saatavuuteen ja sen vääristelyyn, vuorovaikutuksen laadun muutoksiin ja yhtenäiskulttuurin katoamiseen. Näyttää siltä, että tässä muutosvirrassa koulun ei ole helppo reagoida mielekkäästi.
Väitän, että suuri osa koulussa nyt koettavista haasteista johtuu paineesta joka tulee koulun ulkopuolelta. Tälle paineelle koulu ei voi tehdä juuri mitään, mutta ymmärtää ja reagoida voi.
Katsotaanpa:
- Muutaman sukupolven aikana luonnollinen yhteisöllisyys on enimmäkseen kadonnut ja nyt pitää yhteenkuuluvuutta rakentaa. Suku ja naapurit eivät ole enää se turvaverkko johon synnytään. Perhe ei välttämättä tarjoa pysyvää sosiaalisen pääoman keskusta. Lasten kimppaleikit katosivat kai 90-luvulla ja lasten vapaa-aikaa määrittelee sosioekonominen tausta yhä enemmän.
- Opetussuunnitelma käsittelee yksilön opinpolkua yhä tiiviimmin. Vaikka koulu on oppimisyhteisö, niin sen toiminta muotoutuu yksilöllisen arvioinin ja tuen kautta. Minusta yhä enemmän pitäisi tukea kasvua yhteisön jäsenyyteen, oppiminenkin voisi siinä samassa olla tehokasta.
- Luulin 90-luvulla että Internet parantaa maailman. Niin ei käynytkään. En ymmärtänyt, miten tieto onkaan valtaa tai oikeastaan se, että voi määritellä tiedon ja totuuden, tuo valtaa. Kasvuympäristö on dramaattisesti muuttunut siitä, kun painettu sana oli totta ja uutisvälitys ainakin melko totta. Miten valmistamme oppilaat tähän? Sivistyksemme tulevaisuus riippuu näköjään pitkälti siitä, miten koulussa voidaan antaa eväät tiedon käsittelyyn ja tieteellisen tiedon arvostukseen.
- Vuorovaikutus ja siihen liittyvät verkostot ovat vaihtelevia ja mutkikkaita. Lasten ja nuorten kehityksen kannalta ongelmia tuottaa usein ihmissuhteiden kuormittavuus. Koulupäivänkin aikana voi opiskelija kohdata useita aikuisia, joilla on eri tehtävä ja erilaisia odotuksia. Yhä suuremmissa kouluissa voi olla vaikeaa löytää kaveria. Yhteenkuuuvuuden tunne on tarpeen jotta turvallisuuden tunne saavutetaan.
- Yhtenäiskulttuurissa emme enää elä. Sehän on myös rikkautta, mutta tuo myös haasteita. Kodeilla on erilaisia käsityksiä kasvatuksen tavoitteista. Opettajillakin on usein eri käsitys oppiaineiden tärkeydestä tai menetelmien paremmuudesta.
Tämähän on vain pieni otos kasvuympäristömme muutoksesta, joka on ilmeisen jatkuvaa. Miten voidaan taata yhteenkuuluvuuden ja ystävyyden tarpeen toteutuminen koulussa? Jos tähän voidaan vastata, on ihan mahdollista että sosiaalisen pääoman epätasainen jakautuminen voidaan tasoittaa.
Ja sehän taas liittyy siihen miten voidaan tasoittaa jyrkkeneviä oppimiseroja koulussa.