keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Koulutuksen tasa-arvoisuus muutoksessa

 Yhteiskunta ei ole sama kuin yhteisö. Yhteiskunta jakautuu lukemattomiin yhteisöihin, joissa ihminen kokee olevansa osallinen. Osallisuus ei kuitenkaan toteudu myönteisenä kaikille. Sosiaalinen pääoma voi olla niin puutteellinen, että se ei johdata hyvään elämään, jossa hyvä koulutus, innostava työ ja hyvät kaverit ovat keskeinen osa.

Aika pitkään on meillä varoiteltu suurimpien kaupunkiemme sisäisestä eriytymisestä. Parhaat ja heikoimmat koulut löytyvät pääkaupunkiseudulta. Toki Pisa antoi viitteitä myös syrjäseutujen ja kasvukeskusten välisestä kasvavasta erosta.

Pääkaupunkiseudulla on ollut jo pitkään näkyvissä kehitystä, jossa huono-osaisuus keskittyy määrätyille asuinalueilla ja sen seurauksena näiden alueiden koulut tuottavat heikompia oppimistuloksia ja heikommat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Pahimmillaan tästä tulee itseään toteuttava kierre. Alueiden  nuoret omaksuvat ajatukset, että heillä ei ole samat mahdollisuudet kuin muilla. Sosioekonominen tausta periytyy yhä voimakkaammin, kun ympäristökin tukee eriytyvää näkyä. Pääkaupunkiseudulla on mahdollista kehitys, jossa muodostuu eliittikouluja ja varakkaampien asuinaluieta. Tämä kehitys näyttää kiihtyneen 2000-luvulla. Siihen olisi syytä saada stoppi, sillä jatkuessaan tämä kehitys murtaa yhteiskuntamme toimivuutta. Seuraavassa kuvassa kehitys tulee näkyviin, miesten ja naisten asema on vaihtanut paikkaa.

Viime aikoina on julkaistu tutkimuksia aiheesta. Apulaisprofessori Sonja Kosunen (linkki Hesariin 30.1. 2021 aukeaa tilaajille) on jo tutkinut väitöskirjassaan koulujen eriarvoistumisen tekijöitä. "Lapsen kouluvalinnan optimoiminen kilpailussa oppilaspaikoista nivoutui paitsi tietynlaiseen sosiaaliseen pääomaan, myös kulttuurisen ja taloudellisen pääoman muuntamisen ja kentältä toiselle siirtämisen mekanismeihin. Parhaiten kilpailussa oppilaspaikoista vaikuttivat selviytyvän ne, joilla oli näitä kaikkia. Sosiaalisen pääoman merkitys korostui."

Kalevi Sorsa säätiö julkaisi äskettäin Maija Mattilan toimittaman artikkelikokoelman Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020. Siinäkin koulutuksen tasavertaisuus on tärkeässä osassa. On nähtävissä että koulutus periytyy aiempaa voimakkaammin (paluuta entiseen?) Myös maahanmuuttaneilla on ollut vaikeuksia kuroa kiinni täällä syntyneiden etumatkaa sosiaalisessa pääomassa. Tarvitaan yhteiskunnan tehokkaampia toimia.

Venla Bernelius ja Heidi Huilla ovat tuottaneet Valtioneuvoston julkaisun 2021:7 Koulutuksellinen tasa-arvo, alueellinen ja sosiaalinen eriytyminen ja myönteisen erityiskohtelun mahdollisuudet. Tämän julkaisun aihe on ollut kiitettävästi mediassa esillä ja syystä. Hesari otsikoi tänään 28.4.: "Suuri osa Helsingin, Espoon ja Vantaan huono-osaisuusriskin kouluista sijaitsee syrjäytyvissä kaupunginosissa." ..."Syrjäytymiskierteessä olevilla kaupunkialueilla lasten ja nuorten henkinen etäisyys naapurikaupunginosan lukioon voi olla valtava".  Artikkelissa Venla Bernelius toteaa, että oppilaiden osaamisessa voi olla jopa kahden vuoden eroja parhaiden ja heikompien koulujen välillä. " Erityisen huolestuttava havainto on Berneliuksen mukaan se, että osaamiserot ovat kasvaneet sekä oppilaiden ja koulujen välillä. Peruskoulu ei enää vaikuta tasavertaiselta eri alueilla asuvien lasten ja nuorten tai edes koulujen kesken." Koronakriisi voi hyvinkin voimistaa kehitystä. Bernelius korostaa, että koulujen nimiä ei julkisteta, koska se voisi vain lisätä koulujen eroja. Näin on käynyt monissa maissa.

Miksi erot kasvavat suuriksi juuri kaupungeissa? Yksinkertaisesti siksi, että valinnanmahdollisuuksia on paljon - mutta mahdollisuus valita esimerkiksi asuinpaikkansa ei koske kaikkia. Hyväosaiset muuttavat aluielle jossa on muita hyväosaisia ja valitsevat lapsilleen koulun, jossa arvelevat sosiaalisen pääoman olevan suuri ja jaettavissa. Koulushoppaaminen on lisääntynyt ja koulujen erikoistuminen vielä ruokkii kehitystä lisää. Sosioekonominen tausta määrittää liian vahvasti sosiaalista pääomaa. Olisi erittäin toivottavaa, että sosiaalista pääomaa voidaan koulussa turvata kaikille ja erityisesti heille, jotka taustastaan johtuen uhkaavat jäädä siitä paitsi. Jotta tämä onnistuisi, tarvitaan yhteisöllinen koulu. 

Kaupungit ovat aina olleet eriytyneitä asukasrakenteeltaan. Kaupungeissa työnjako on paljon erikoistuneempaa kuin maaseudulla, jossa kaikkien piti osata kaikkia ja keskinäinen riippuvuus oli suurta. Etenkin Suomessa olemme voineet olla ylpeitä pyrkimyksestämme tasavertaisuuteen. Ilmainen koulutus on ollut paras työkalumme tasa-arvon edistämiseksi. Suurimpien kaupunkiemme kehitys on kulkemassa nyt takaisin kohti keskiaikaa, jolloin kaupunkien rakenne perustui asukkaiden varallisuuteen ja asemaan. Toivottavasti kaikki haluavat tähän muutoksen. Koulussa voidaan olla tämän kahityksen murtajia, ilman poliittista vääntöä yhteisörakenteiden muuttamisesta. Tasavertaisuus on koulun tehtävä - inhimillinen ja sosiaalinen pääoma. Veikkaanpa taas että koulu tulee tästäkin syystä muuttumaan yksittäisten ammattilaisten professionaalisesta työpaikasta affektiivista työtä tekevien aikuisten yhteisöiksi. Monin paikoin työtä jo tehdään.








 


lauantai 24. huhtikuuta 2021

Wilma vaikuttaa

 Harva nimi on niin paljon kouluissa esillä kuin Wilma. Asenteet ja suhtautuminen siihen vaihtelevat. Parikymmenvuotisen historiansa aikana digitaalisesta viestintäalustasta Wilmasta on tullut osa koulunpitoa, mutta millainen osa?

Wilma kehitettiin vastaamaan peruskoululain velvoittamaan ilmoitusvelvollisuuteen. Etenkin häiriökäyttäytymisestä piti ilmoittaa vanhemmille, mieluiten todistettavasti. Näin varmistettiin, että heikot arvosanat tai oppilasta kohdanneet rankaisutoimet tulivat oikeasti huoltajien tiedoksi - ja opettaja säästi Wilman avulla aikaansa puhelinkeskusteluista tai tapaamisista. Vuosien mittaan Wilman käyttö on monipuolistunut, mutta sen käyttöä määrittelee edelleen opettajien autonomia ja osin myös koulujen erilaiset käytännöt ja tavoitteet.

Hesarissa oli 19.4. ansiokas artikkeli (linkki aukeaa kokonaisuudessaan vain tilaajille) Wilman käytöstä perustuen Hesarin omaan kyselyyn ja tutkija Sanna Oinaan väitöskirjaan (luettavissa linkissä) ja haastatteluun.

Mukavaa oli Hesarin kyselyn tuloksissa oli, että suurin osa merkinnöistä on myönteisiä, negatiivista palautetta saa noin kolmasosa oppilaista. Mikäli Wilmalla on maine huonojen uutisten tuojana, johtunee se siitä, että negatiivinen saa enemmän huomiota mielissämme (usein myös mediassa) kuin positiivinen.

Wilma on nykyisellään digitaalinen vuorovaikutuskanava opettajien, kotien ja yhä useammin oppilaankin välillä. Tärkeä uudistus on ollut, että oppilaskin pääsee näkemään Wilma-merkintänsä, olemaan osallinen häntä itseään koskevissa asioissa. 

Wilma on myös pedagoginen väline, jolla voi rakentaa yhteisöllisyyttä edistävää avoimuutta ja luottamusta koulun kasvatus-ja opetustehtävän osapuolien välille. Luulenpa että Wilma on enemmän mahdollisuus kuin uhka ja siitä on ollut ja on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Muutaman huomion tein lukemastani ja ehkä vähän kokemuksenkin perusteella:

Wilma-viestit jakautuvat tutkimuksen mukaan epätasaisesti. Voidaan nähdä kolme erilaista Wilma-viestien kohderyhmää: Ensinnä ovat motivoituneet ja menestyneet, jotka saavat paljon positiivista palautetta. Tässä ryhmässä oppilaat arvioivat myös opettaja-oppilassuhteensa parhaaksi. Sitten on ryhmä, joka saa paljon kielteisiä merkintöjä. "Kielteiset merkinnät taas kasaantuivat erityistä tukea tarvitseville lapsille ja pienelle joukolle poikia." Tämä ei tietenkään nosta motivaatiota vaan voi toimia motivaation lopullisena sammuttajana. Tukea tarvitsevat oppilaat eivät tarvitse kuormittavaa määrää negatiivista palautetta. Kolmas ryhmä voisi olla nimeltään näkymättömät tavikset eli he jotka eivät saa merkintöjä juuri lainkaan. Tämä ryhmä saattaa tuntea jäävänsä paitsi opettajan huomiosta ja kiinnittyy kouluun ehkä heikommin kuin muut. Viestinnän jakautuminen tasaisemmin on haasteellinen tehtävä.

Pääsääntöisesti oppilaista on mukavaa saada merkintöjä, he ovat silloin tulleet nähdyiksi. Sanna Oina
s toteaa väitöskirjassaan: "
Laadullinen analyysi osoitti, että oppilaat pitivät teknologiavälitteistä palautetta itsestään selvänä osana koulutyötä. He olivat pääosin tyytyväisä saamiinsa palautemerkintöihin ja pitivät niitä tärkeinä tietääkseen, miten koulunkäynti sujuu. Haastatteluissa oppilaat arvelivat, että säätelemällä omaa käyttäytymistään oppitunneilla suhteessa saamiinsa palautemerkintöihin, he voivat vaikuttaa arvosanoihinsa."

Minulla on ehdotus Wilman kehittäjille. - Wilmalle pitää saada älyä, tässä tapauksessa tekoälyä. Tulisi luoda algoritmi, joka näyttää opettajille viestien määrän ja niiden sisällön positiivinen-kielteinen suhteen lukuvuoden aikana. Nyt käy niin että eri opettajat toimivat itsenäisesti, eikä se kokonaiskuva joka välittyy oppilaalle ja huoltajille tule kunnolla opettajien näkyviin. Luokanvalvoja olisi luonteva henkilö seuraamaan tilannetta. Hän voisi tarvittaessa viestiä, mikäli jonkun oppilaan kohdalla viestien sisältö tulee liian raskaaksi tai kun joku ei saa merkintojä lainkaan. Tämä olisi kai teknisesti mahdollista.

Taas ollaan yhteisen äärellä.Yhteisöllinen pedagogia sisältää toimiessaan myös yhteisen sopimuksen viestinnästä, tässä tapauksessa siitä, miten Wilmaa käytetään jokaisen oppilaan ja hänen kotinsa eduksi. Luulenpa että monissa kouluissa Wilman käyttöä arvioidaankin jatkuvasti, jotta sillä olisi mahdollisimman myönteinen vaikutus koulunkäyntiin.



torstai 15. huhtikuuta 2021

Aina voi ja kannattaa liikkua!

 Ehkä vähän boxin ulkopuolta tämä juttu. Mutta liikutaan yhteisen kasvatusvastuun piirissä.


Opetushallitus julkaisi aiemmin tässä kuussa uuden liikkumissuosituksen 7-17 vuotiaille . (linkki)  Aika on sopiva, kun näin koronarajoitusten aikaan on ilmassa paljon puhetta lasten ja nuorten harratusmahdollisuuksien (etenkin liikunnan) , vähyydestä. Joidenkin lajien kohdalla on tyypillinen yhteisharjoittelu ollut  mahdotonta. Seurat suhtautuvat tähän eri tavoin.


Useimmat kai ymmärtävät yhteisen edun, mutta on seuroja, jotka ovat jääneet kiinni rajoitusten rikkomisesta tai kiertämisestä. Viimeksi muuten kävi näin täällä Sipoossa, jossa paikallinen jääkiekkoseura on kiertänyt pitkään halliharjoitusen sulkua vuokraamalla jääaikaa "yksityisesti". Jäähallin enemmistöosakas on kunta. Kasvatusmielessä viesti on kai sitten, että viranomaismääräyksiä ei tarvitse noudattaa. Ei ehkä kuulu lajiin?

On tavallaan ymmärrettävää, että rajoituksista purnataan. Vähän harmillista on jos annetaan ymmärtää, että juuri meidän toiminta on niin tärkeää, että se menee yleisen määräsysten, edun ja turvallisuusohjeiden ohi. Silloin puuttuu se näky, joka on on tehnyt Suomesta mallimaan. Meillä kaikki toimii luottamukseen nojaten. Ymmärrämme yhteisen edun tarkoittavan, että aina joskus pitää tinkiä omasta mukavuudesta.

Kasvatuksesta kantavat vastuun kaikki aikuiset yhdessä. Esimerkki on paljon vaikuttavampi, kuin puhumalla annattu opetus tai ohje. Jokainen aikuinen vastaa esimerkistään, halusi tai ei. Siksi koulussa, kuten harrastusta järjestävien tahojenkin piirissä, aikuisten tulisi yhdessä ymmärtää vastuunsa ja sopia yhteiset tärkeät arvot, joita mallinnetaan yhdessä. Koko kylä kasvattaa, on edelleen hyvä sanonta.

Hesari tarttui tähän yllä mainittuun julkaisuun pääkirjoituksessaan 11.4. otsikolla "Tauko lasten treeneissä ei ole katastrofi" Linkki (aukeaa kokonaan vain tilaajille).  Kirjoituksessa muistutettiin, että pääsääntöisesti suurin osa lasten terveyttä edistävästä liikunnasta tulee muualta kuin liikuntaharrastuksesta. Muutenhan olisikin mahdoton tilanne. Koulumatkat, välitunnit, yhteiset leikit ja kaikki hyötyliikunta ovat avainasemassa, kun paikallaan oloa torjutaan. Paikallaan oleminen on todettu moneen kertaan pahaksi terveysriskiksi, joten sitä pitäisi koulussakin muistaa vähentää, yhteisin toimin.