perjantai 23. syyskuuta 2011

Uusi koulu, uusi yhteisöllisyys ja vielä uusi auktoriteettikin


Olin mukana tekemässä Opettaja-tv:lle  http://opettajatv.yle.fi/hyppytunti  juttua pedagogisesta Topelius-kahvilasta, jossa olen jo vuosia ollut mukana.  http://topeliuskahvila.blogspot.com/

Tehtävämme oli keskustella opettaja auktoriteetistä. Huomasin, että kyseessä on tietysti yhteisöllisyyteen liittyvä ilmiö. Johtajuus on ryhmän ominaisuus ja yhteisöllisyys tarvitsee johtamista. Perusväittämäni on, että myöteinen yhteisöllisyys ei synny itsellään. Johtamaton yhteisö on usein poissulkeva ja kykenee julmuuksiin oman edun tavoittelussaan. 
Opettajan auktoriteetistä puhuttaessa oikeastaan käsitellään opettajan johtajan ominaisuuksia. Uudessa yhteisöllisyydessä tarvitaan myös uutta johtajuutta ja auktoriteettia. Pelko ja traditio eivät ole enää yhteisöllisyyden (ainakaan hyvän yhteisöllisyyden) kulmakiviä muuttuvassa maailmassa. Tavoitteena tulee olla yksilöiden hyvä kyky liittyä yhä uusiin yhteisöihin positiivisella tavalla, sekä yhteisön rakentava, itseohjautuvuuteen pystyvä toiminta ilman sanktioiden pelkoa. Kasvattaja tarvitsee edelleen auktoriteettia työkalukseen, mutta uudella ja nimenomaa positiivisella tavalla.Oikeastaan sana auktoriteetti tarkoittaakin kunnioitettua, eikä ole siis lainkaan negatiivinen.  Ei haittaa lainkaan jos opettajaa kunnioitetaan aidosti eli Timo Saloviidan sanoilla "Opettaja on mukava ihminen". Haastetta siinäkin on!
Palaan asiaan vielä kun ohjelma tulee ulos.

torstai 15. syyskuuta 2011

Mediakulttuuri luo uuden koulun?

Näinpäs mukavan uutisen uudesta julkaisusta. Mediakulttuuri on jo muuttanut lasten ja nuorten kokemusta oppimisesta ja mikä myös hyvä, myöskin osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Näin olen uskonut suunnilleen parikymentä vuotta.

Lainaus Taloussanomien verkkojulkaisusta:
"Oppikirjoihin perustuva ja pulpettiin sidottu oppiminen ei kuulu media-aikakaudelle, väittävät Jyväskylän yliopiston tutkijat tuoreessa "Uusi koulu – oppiminen mediakulttuurin aikakaudella" -kirjassa. Riskinä on, että oppilaat vieraantuvat oppimisesta.

– Suomalainen koulu on tullut risteykseen. Joko jatketaan samalla tapaa, jolloin yhä suurempi osa lapsista ja nuorista liukuu mielekkään oppimisen ulkopuolelle tai otetaan vakavasti oppimisympäristöjen ja yhteiskunnan muutokset, erikoistutkija Kirsi Pohjola arvioi tiedotteessa.
Pohjolan mukaan mielekkäin oppiminen tapahtuu nykyään koulun ulkopuolella. Kaverit, yhteisöpalvelut ja muu internet sekä harrastukset opettavat nuorille paljon koulun ohella.

Tutkijat Peppi Taalas ja Päivi Häkkinen kirjoittavat, että opettajan tehtävä on vahvistaa oppilaiden luotaisia tapoja oppia ja tuottaa tietoa. Nyt koulun ongelmana on, että siellä on luovuttava muualla opituista tiedon tuottamisen tavoista.

– Tutkimusryhmän vastaus on, että opettajan on yhä enemmän toimittava oppimisen siltojen rakentajana koulun ja muiden oppimisympäristöjen välillä, eri tavoin tapahtuvan oppimisen mahdollistajana ja ohjaajana, tutkija Kristiina Kumpulainen puolestaan sanoo.

Koulun ongelmiin kuuluvat tutkijoiden mielestä myös yhteisöllisyyden ja osallisuuden puute. Se aiheuttaa stressiä, joka syö pohjan oppimiselta."

Lisää tämmöistä tutkimusta ja argumentointia. Ja kasvatuksen henkilöstö mukaan keskusteluun, jotta jotain tehdäänkin.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Kolumni Steinerkasvatus -lehteen

Olen saanut kivoja pyyntöjä Luokanopettaja ja Steinerkasvatus-lehdiltä kirjoittaa kolumneja. Laitan oheen viimeisimmän, joka koskee yhteisöllisyyttäkin aika paljon:


KAIKKIEN KOULU?

Olen havainnut oudon ilmiön. Elokuisin, ennen koulujen alkua alkaa mediaan ilmestyä juttuja siitä, miten kauheata kouluissa on. Oppilaat, vanhemmat ja nyttemmin opettajatkin kertovat kauhutarinoita traumaattisista koulukokemuksista. Mitä tarkoitusta tämmöinen palvelee? Eikö olisi paljon mukavampaa julkaista juttuja siitä, miten innolla pienet koululaiset aloittavat koulun ja muistakin on mukavaa taas päästä opinahjoon oppimaan ja viihtymään yhdessä ?
Elokuun kahdeksas päivä näin Ilta-Sanomissa taas tämän ilmiön aloituksen otsikoilla: ”Kuriton sukupolvi”, ”Koulujen ankea arki, opettajat kertovat kauhukokemuksistaan”, ”Kunnioitus katosi”. En voi väittää etteivätkö kirjoitukset olisi tosia. Ihan toinen asia on, onko niistä enemmän haittaa kuin hyötyä. Kirjoituksissa kuvailtiin sitä, että lapset ovat muuttuneet vääränlaisiksi; kurittomiksi, itsekkäiksi ja laiskoiksi. Luulen että vanhempi sukupolvi on ennenkin kuvaillut nuoria samoin. Nyt elämme lisäksi aikaa, jolloin kulttuurisia muutoksia tapahtuu nopeasti. Se vaikuttaa myös ihmissuhteisiin.

Nykyajan kouluongelmia voisi ja mielestäni tulisi käsitellä toisesta näkökulmasta kuin siitä, että kouluissa on vääränlaisia oppilaita. Miten kouluissa vastataan tämän ajan tuomiin haasteisiin? Onko kouluissa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ongelmia? Tarvitaan uutta yhteisöllisyyttä.

Aikaisemmin kouluissa oppilaat varmaan tottelivat opettajia helpommin.  Tämä ei suinkaan johtunut yleensä kunnioituksesta vaan pelosta. Kurittomuutta silti varmasti esiintyi. Opettajalla oli aikuisen ylivoima, fyysinen kuritus oli yleistä ja vanhan ajattelun mukaan tarpeellista. Hierarkkinen yhteiskuntarakenne opetettiin jo lapsille.
Kun vanhaan ei ole paluuta, niin mitä voidaan tehdä, jotta kouluissa olisi hyvä ilmapiiri? Uusi yhteisöllisyys rakentuu tässä ajassa yhteistyöstä, osallisuudesta ja avoimuudesta. Kun oppilaita ei enää voi pakottaa tottelemaan tai oppimaan, niin kouluihin täytyy rakentaa uusi kumppanuuteen perustava yhteisöllisyys. Kouluissa henkilöstön tulee näyttää esimerkkiä toisia arvostavasta toimintatavasta. Jos halutaan, että lapset ja nuoret ovat aidosti yhteistyössä, ottavat vastuuta oppimisestaan ja auttavat muita, niin aikuiset toimivat esimerkkinä. Vaikka asia on itsestään selvää, niin kouluissa työskentelevien kannattaa muistuttaa toisiaan, että koulun ilmapiiristä ovat ensi kädessä vastuussa siellä työskentelevät aikuiset. Lasten syyksi ei huonoa ilmapiiriä ja toimintakulttuuria voi laittaa.

Koulut eivät ole, eivätkä voi muodostaa entisenlaisia yhteisöjä. Niitä kaipaavat unohtavat helposti, että entisessä kouluyhteisössä oli paljon huonon yhteisöllisyyden piirteitä. Uudenlaista kouluyhteisöä pitää rakentaa. Rakentamisen suunnittelusta vastaavat aikuiset ja suunnitelmaa toteutetaan yhdessä lasten kanssa. Muun muassa kumppanuus on arvo, jonka sisällöstä ja tarpeellisuudesta kaikkien tulisi olla samaa mieltä, jotta koko yhteisö kehittyy haluttuun suuntaan. Käytännössä tällaisen uudenlaisen kouluyhteisön rakentaminen on vuosia kestävä prosessi ja se sisältää monenlaisia ja monentasoisia toimenpiteitä. Tärkeintä on, että siihen aidosti ja sitkeästi pyritään.

Kouluyhteisöä rakentamaan tarvitaan henkilöstö, oppilaat ja vanhemmat, ehkä muitakin yhteistyökumppaneita. Yksityisen luokan ja opettajan tasolla siihen sisältyy ainakin vuorovaikutteisten opetusmenetelmien lisääntynyt käyttö. Oppijoille siirretään mahdollisuuden mukaan vastuuta oppimisesta ja heille opetetaan yhteisötaitoja. Opettajat luopuvat yksintekemisestä ja oppivat toisiltaan toisiaan tukien. Vanhemmat osallistuvat aktiivisesti koulun elämään monella tavalla.

Tässä ei ole mahdollista luetella kaikkia toimenpiteitä, joita uusi yhteisöllisyys koulussa vaatii. Täydellistä listaa ei varmasti edes ole. Tärkeintä on ,että kasvattajayhteisön työntekijät sopivat keskenään ja yhdessä vanhempien kanssa ne yhteisölliset arvot joihin pyritään ja sitten sopivat myös lasten kanssa tavoitteista ja toimenpiteistä. Sitten voidaan lähteä purjehtimaan kohti iloisempaa yhteisöllisyyttä.