Tasa-arvo tuottaa koulutusmenestyksen

 Olipa asiaa. Nimittäin professori Sonja Kosunen kirjoittaa Opettaja-lehdessä siitä, miten oppimistulokset ja koulu yleensä heijastavat yhteiskunnan tasa-arvotilaa: Oppimistulokset nousevat juurisyihin puuttumalla (Opettaja 4/2026) Linkki

  Kosunen tiivistää koulutuksen ns. kriisin: Iso ongelma ei liity oppimiseen sinänsä, vaan koulunkäynnin eriytymiseeen ja oppilaiden erilasiiin sosioekonomisiin taustoihin. 

Tätä vähän epäsopivaa totuutta ovat muutkin tutkijat käsitelleet. Kirjoitin aiheesta ainakin 2021. Linkki
Joskus tuntuu, että laskevista koulutuloksista puhuttaessa ei nähdä metsää puilta. On helpompaa etsiä syiden palasia ja korjata tilannetta yhä uusilla vaatimuksilla ryhmäkoon pienentämiseksi tai yksilöllisen tuen lisäämiseksi. On toisaalta niin, että koulu ei voi muuttaa yhteiskuntapolitiikkaa, joten korjaustoimet ovat väkisinkin jälkijättöisiä ja kokonaisohjaus puuttuu. 

Muistetaan nytkin silti, että suuri osa oppilaistamme menestyy ja voi hyvin. Meillä on kuitenkin alkanut syntyä alueellisia eroja, poikaryhmien sisälle on kehittynyt todella suuria eroja, sosioekonomiset taustat vaikuttavat aiempaa enemmän koulumenestykseen ja maahanmuuttajataustaiset pärjäävät koulussa heikommin meillä kuin useimmissa maissa. Kuulostaa siis tasavertaisuusongelmalta.

Kyseessä on paljolti sekä opettajien että oppilaiden elinpiirit ja niiden vaikutus arkeen. Kosunen toteaa: Suomalainen koulukeskustelu on perin juurin keskiluokkaista. Haavoittuvien alueiden ja koulujen ja päiväkotien ääni ei näissä keskusteluissa juurikaan kuulu. Tällä hetkellä Kosunen tutkijaryhminen keskittyy siihen, miten eri luokkataustoista tulevat opettajat päätyvät opettajainkoulutukseen. Kaikki eivät ehkä tykkää, jos totean kuitenkin, että opettajanhuone on meillä hyvinkin keskiluokkainen. Mitä sitten, saatat kysyä. No, jos ei tunne esimerkiksi köyhyyttä, voi sen vaikutuksiin olla vaikea samastua.

Onko koulu avuton ilmiön edessä? Ei minusta.  Asennekasvatus ja motivaation herätteleminen ovat osa koulun kasvatustyötä. Kasvatus onnistuu, jos voi saavuttaa luottamussuhteen ja osaa eläytyä kasvatettavien elämään. Ei ehkä ole vain sattumaa että meillä poikien ongelmat ovat alkaneet kasautua samalla kun opettajakunta voimakkaasti naisistuu. Tai maahanmuuttataustaisia opettajia on vielä kovin vähän. Kosunen muistuttaa, että opettajan työ liittyy saunattomasti tasa-arvokysymyksiin. Jo se, että koulun henkilöstö tiedostaa tämä ulottuvuuden työssään, voi auttaa paljon.

Tasavertaisuutta pitää aina puolustaa, kuten demokratiaa yleensä. Hyväosaisuudesta kuitenkin kilpaillaan, eikä ihminen aina luonnostaan jaa omaa hyväänsä. Tämä näkyy juuri sosiaalisen pääoman muodostumissa lapsuudessa ja koulussakin. Tarvitaan tasoitusta, jotta kaikki voivat osallistua hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen.

Kyse on pitkälti tiedostamisesta ja arvoista. Kosunen sanoo hyvin: Laaja näkökulma on välttämätön vastapaino oppimistuloksiin kapeasti keskittyvälle panos-tuotos-ajattelulle. 

Omassa nuoruudessani me koululaiset aktivoiduimme tuomaan politiikkaa kouluihin. Sitähän vastustettiin, vaikka politiikka on aina vaikuttanut kouluun, eikä se koskaan sieltä ole lähtenyt. Tämän ymmärtäminen voi avata koulutyön monet ulottuvuudet paremmin.

Opettajat joutuvat aina tekemään työssään myös arvovalintoja, kulloistenkin tarpeiden mukaan. Koulut toimivat yhä erilaistuvimmissa ympäristöissä ja oppilailla on hyvin erilaiset taustat. Miten kulloinkin edistetään tasa-arvoa, on koulussa paikallisesti ratkaistava. Ja kyllä siitäkin on varmasti hyvä esimerkkejä.

Koulutuksen korjaussarja

Koulutus on, tietysti, tulevaisuuden kannalta elintärkeää. Sen avulla Suomen kaltainen maa pysyy hyvinvointivaltiona ja korkean elintason maana, jopa onnellisena.

Pari viikkoa sitten Sitra julkaisi muistion koko koulutusjärjestelmämme uudistamistarpeista. (linkki)

Muistio sai osakseen huomiota, jota se varmasti ansaitseekin. Sisälsihän se melko konkreettisiakin ehdotuksia, joista osa aiheuttaa erimielisyyttä. Hyvä että keskustellaan. 

Kirjoittajat Lehikoinen, Nokso-Koivisto ja Vihriälä ovat osanneet tiivistää todella ison kokonaisuuden hyvinkin luettavaan muotoon, kiitos siitä. Oma asiantuntemukseni ei ole suunnittelun, hallinnon tai korkeakoulujen alueella. Luin muistiota perusopetuksen osalta pedagogin ja kasvattajan silmin. Kiinnostavaa sekin.

Peruskouluun kirjoittajat ovat laatineet yksitoista keskeistä toimenpidettä. Huomioitavaa on ideologinen suunnanmuutos peruskoulun paikallisesta vapaudesta keskitetympään tiedonkeruuseen (kuten valtakunnalliset kokeet)  ja sitä kautta johtamiseen. Tämä herättää paljon melua. Sinänsä on varmasti tarvetta arvioinnin yhtenäistämiseen ja ns. armovitosten poistoon. 

Karkeasti jaoteltuna kaksi kohtaa koskee pedagogiaa ja kaksi oppilaiden hyvinvointia.

• Varmistetaan toiminnan jatkuva vaikuttavuuden parantaminen arvioinnilla ja seurannalla. Tämä mahdollistaa hyvien käytäntöjen levittämisen ja ajoissa puuttumisen havaittuihin ongelmiin.
 • Mahdollistetaan koulujen ja koulutuksen järjestäjien pedagogisten ja toiminnallisten kokeilujen käynnistäminen. Kokeiluista tehdään vaikutusarvioinnit siten, että kaikki kunnat, koulut ja opettajat voivat hyödyntää tutkimukseen perustuvia hyviä toimintatapoja. 
Hyvien käytäntöjen löytymiseen ja hyödyntämiseen suhtaudun lämmöllä. Koulut tahtovat olla sulkeutuneita opetusjärjestelyjen suhteen. Jokainen opettaja käyttää pedagogista vapauttaan ja kokee oman tavan opettaa parhaaksi, itselleen. Eniten oppii kuitenkin vierailemalla muissa luokissa, kouluissa ja opettamalla yhdessä. Opettajien täydennyskoulutus romahti jo vuosituhannen vaihteessa. Sitä voisi elvyttää halvallakin esim. kouluvierailujen muodossa. 

• Tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia. Vähennetään lasten yksinäisyyttä laajentamalla kuntien velvollisuutta järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa nuorimmille oppilaille. Oikeus osallistua toimintaan kattaisi vuosiluokat 1–4, toimintaa olisi klo 6–18 välisenä aikana, myös koulujen kesäloman aikana. Osallistumismaksut pidetään kohtuullisina.

 • Tuetaan sosioemotionaalisten taitojen, eettisyyden ja luovuuden taitojen kehittämistä ja varmistetaan riittävä oppimisen tuki. 
Mainiota että hyvinvointi on mainittu. Aamu- ja iltapäivätoiminnan laajeneminen varmasti hyödyttäisi monia, myös koulua. Kouluun kiinnittyminen helpottuu, kun koulun sosiaalinen merkitys lisääntyy.
Toinen ehdotus kaipaa vielä kovasti konkretiaa.

Jäin kaipaamaan vielä lapsen näkökulmaa, ehkä vanhempien ja opettajienkin. Varmaankin Sitra on tilannut muistion jollain evästyksellä. Koulutus esiintyy muistiossa taloudellisena elementtinä, mitä se tietenkin onkin. Kasvatus-sana taitaa puuttua kokonaan? Koulutus on kuitenkin kasvatusta jo mm. perusopetuslaissa. Koulutuksen tehtävänä on tuottaa yhteiskuntarauhaa ja hyvinvointia kaikille. Miten se tehdään, onkin monimutkainen juttu, mutta juuri näissä tavoitteissa on alettu epäonnistumaan.

Lapset ja nuoret eivät ole vain taloudelle tärkeitä uusia työntekijöitä. Koulutus ei ole vain taloudellinen sijoitus. Se on sijoitus parempaan elämään ja tulevaisuuteen. Ymmärrän hyvin että muistio olisi kasvanut kovasti jos olisi käsitelty asioita kuten arvot, merkityksellisyys ja sitoutuminen koulutuksessa. Kuitenkin nämä asiat ratkaisevat käytännössä koulutuksen tavoitteisiin pääsemisessä. Ja siinähän ovat opettajat (kasvattajina) hyvin merkittävässä asemassa. Ehkäpä noista hyvistä käytännöistä löytyy etenkin ryhmien sosiaaliseen ohjaamiseen ja yksilöllisen sosiaalisen pääoman vahvistamiseen malleja. Oppiminen on koulussakin sosiaalinen tapahtuma.

Rakenteellinen välinpitämättömyys

Tuli hiljainen päivä pääsiäisvieraiden jälkeen. Siivosin tiedostoja drivessä ja löysin tekstin jonka Liisa ja minä olimme kirjoittaneet muutama vuosi sitten. Kun en muista mihin tuo laitettiin tai piti laittaa, niin laitan nyt tänne. Ei vanhenevaa tekstiä. Muistelen että rakenteellinen välinpitämättömyys, jota termiä edesmennyt Matti Rimpelä (linkki Ajantasa-ohjelmaan) käytti keskusteluissamme, herätteli meitä miettimaan. Uusi kirja oli  tuolloin juuri muotoutumassa ja pienryhmää rakenteena pohdittiin paljon. Kiusaaminen oli eräs keskeinen aihe.

------------------------

Kiusaaminen on yhteisön häiriötila

Kouluyhteisön rakenteet tuottavat kielteisiä ryhmäilmiöitä, joiden seurauksia opettajan on yksin mahdotonta ratkaista

Tänäkin syksynä koulukiusaamista ratkotaan seurausten, jälkipuinnin ja rangaistusten näkökulmasta. Niin kouluissa kuin julkisessa keskustelussakin kysytään, miten kiusaamiseen pitäisi puuttua? Pitäisikö kiusaajan vai kiusatun vaihtaa koulua? Psykologeja, kuraattoreita ja nuorisotyöntekijöitä vaaditaan korjaamaan jo tapahtunutta. Kouluyhteisö on häiriötilassa, jossa se ei löydä ulospääsyä kroonisesta ongelmastaan.

Reagoiminen on usein jälkijättöistä ja tuloksetonta. Kiusaaminen on tunnettu ryhmäilmiö, jota kouluyhteisön nykyinen rakenne väjäämättä tuottaa. Yksittäisiin oppilaisiin keskittymisen sijaan pitäisikin korjata rakenne, joka mahdollistaa haitalliset ilmiöt. Pedagogisilla valinnoilla voidaan rakentaa yhteisö, joka on oppilaille turvallinen ja kiusaamista ehkäisevä.

Suomalainen koululuokka on tyypillisesti noin kahdenkymmenen oppilaan järjestäytymätön suurryhmä, jossa opettaja pyrkii opettamaan jokaista oppilasta erikseen. Suurryhmän dynamiikka tuottaa säännönmukaisia ilmiöitä, jotka ovat kiusaamiselle otollisia: klikkiytymistä, sivuun jättämistä, epätervettä vallankäyttöä ja turvattomuutta. Suuressa ryhmässä kiusaaja usein hyötyy asemastaan ja kiusattu jää yksin. Nämä ovat tuttuja ilmiöitä aikuistenkin yhteisöissä.

Suurryhmä (luokka, opetusryhmä) on luonteeltaan kaoottinen satojen erilaisten sosiaalisten suhteiden sekamelska. Siksi opettajalla ei ole tosiasiallisia mahdollisuuksia ohjata opetusryhmänsä sisäisiä suhteita eikä tukea oppilaita ongelmien ratkaisemisessa. Ryhmän rakenne estää opettajaa toteuttamasta kasvatustehtäväänsä. Tässä tilanteessa käytännössä oppilaat jätetään heitteille organisoitumaan sosiaalisesti keskenään. Lapset joutuvat siten ympäristöön, jossa heillä ei ole edellytyksiä selviytyä. Näin he menettävät opetussuunnitelman lupaaman mahdollisuuden kerryttää sosiaalista pääomaa ja oppia ryhmässä tarvittavia sosiaalisia taitoja. Tämä on kouluyhteisön rakenteellista välinpitämättömyyttä. Toki ei suunniteltua tai tahallista.

Oppilaille kaverit ja vertaisryhmän kohtaaminen ovat merkittävin syy herätä aamulla kouluun. Opettajalle oppilaiden keskinäiset suhteet näyttäytyvät usein ylimääräisenä, varsinaiseen koulutyöhön liittymättömänä asiana. Koska jäsentymättömän luokan vuorovaikutusta on mahdotonta hallita, sitä pyritään yleensä hillitsemään. Oppilaiden suhteisiin kiinnitetään huomiota vain silloin, kun niissä ilmenee ongelmia.

Näin ei tarvitse olla. Lasten keskinäinen vuorovaikutus voidaan ottaa kasvatuksen ja opetuksen olennaiseksi käyttövoimaksi. Kaoottisen suurryhmän sijaan luokka  järjestetään pitkäkestoisiin oppiviin pienryhmiin, joiden luonnollinen dynamiikka tuottaa sosiaalista hyvinvointia ja ehkäisee kiusaamista.

Kehittyneessä pienryhmässä vallitsee myönteinen keskinäinen riippuvuus. Tämä perustuu ryhmän sisällä vallitseviin kiintymys- ja luottamussuhteisiin, joita suurissa ryhmissä ei synny. Tämä sosiaalinen pääoma suojaa oppilasta silloinkin, kun ei olla omassa ryhmässä. Kaikki tietävät, että kaveria ei jätetä.

Pienryhmissä oppilaat kokevat olevansa toisistaan vastuussa, tukevat toisiaan ja oppivat ratkaisemaan ongelmia yhdessä. Opettajalla on mahdollisuus ohjata ryhmän vuorovaikutussuhteita. Kun ongelmia ilmenee, ne on helpompi tunnistaa ja korjata yhdessä oppilaiden kanssa. Koska ryhmät oppivat vähitellen itseohjautuviksi, opettajalle jää enemmän aikaa antaa tukea sitä tarvitseville. Pienempiä luokkakokoja ei silloin tarvita.

Muutoksen toteuttaminen vaatii toki koululta paljon. Aikuisten työpaikaksi järjestäytynyt koulu organisoidaan oppivaksi yhteisöksi, jossa opettajat tekevät yhteistyötä keskenään ja näyttävät oppilaille esimerkkiä. Myös yläkoulun aineenopettajat mahdollistavat oppilaille pysyvät sosiaaliset rakenteet, jotka eivät vaihdu tunnista toiseen. Opettajankoulutuksessa on vahvistettava ryhmädynamiikan ja yhteisöllisen pedagogiikan osaamista.

Koulukiusaamisen ehkäisyä on hyvä ajatella myös oppilaiden osallisuuden näkökulmasta. Opettajat voivat luottaa lasten kykyyn ja haluun oppia ryhmätoiminnassa tarvittavia vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitoja. Lapset haluavat osallistua luokkayhteisönsä kehittämiseen ja sen ongelmien ratkaisemiseen, kun siihen annetaan mahdollisuus.

Jo kouluun tullessaan lapsilla on mukanaan sosiaalista pääomaa ja verkostoja. Meidän tulisi kunnioittaa ja hyödyntää niitä. Koulussa on varmistettava, että jokaisella lapsella on pitkäkestoisia turvallisuutta tuottavia kaverisuhteita ja kyky toimia yhdessä muiden kanssa.

Rauno Haapaniemi, tietokirjailija, luokanopettaja 

Liisa Raina, tietokirjailija, yhteisökouluttaja

(elokuu 2021) Tämähän voi liittyä ainakin löyhästi pääsiäiseenkin, eikö vain?