Kouluilla on (taas) väärät loma-ajat

Kouluissa on juhlapäivä tänään. Kaunis, jo kesäinen päivä antaa juhliin hienon sävynsä. Kouluvuoden päättymispäivä on täynnä uskoa tulevaisuuteen. Se on monille askel seuraavaan elämänvaiheeseen ja kaikille lomaan. Ihanaa lomaa opiskelijat ja opettajat!

Tänäkin vuonna on kaksi isoa, tuttua koulukeskusteluaihetta: Suvivirren sopivuus ja koulujen loma-ajat. Vähän puhutaan toki myös arvioinnista, mutta se ei kai sitten ole niin kiinnostavaa... Palaan kuitenkin siihen pian.

Suvivirsikiistasta en nyt ota kiinni. Se tuntuu olevan viime vuosien kestoaihe ja kuvaa vain kulttuurimme nykyistä moniarvoisuutta. Onko perinne mahdollista säilyttää myös maallistuneessa ja monikulttuurisessa ajassa? Varmaan siihen löytyy ja on löytynytkin sopivat reunaehdot.

Mutta, siis koulujen lomat. Niitähän on aina muu työelämä kadehtinut. Aikoinaan epäiltiin että opettajaksi ryhdytään kesäloman takia...Ja onhan se ollut hieno etu, ei siinä mitään. Lomien ajankohtaa on monta kertaa tarkasteltu ja yritetty muuttaa. Loulujen loma-ajat ovat muuttuneetkin, jos mennään tarpeeksi ajassa taakse päin. Kolmen kuukauden kesäloma on ollut historiaa jo pitkään.

 (YLE)

Nyt kesän kynnyksellä opetusministeri Anders Adelercreutz antoi puhuttavaa. Hän lähetti lausuntokierrokselle 22.5. ehdotuksen koulujen loma-aikojen muuttamisesta. Ytimessä on, että kesälomaa myöhennetään ja huhtikuulle tehdään lomaviikko. Vastausaikaa on sopivasti 3.7. asti, vaikuttaneeko sitten ajankohta mielipiteisiin? (linkki)

Opetusministeri jatkaa sitä ajatusmallia, että meidän pitäisi lähentyä eurooppalaista lomakäytäntöä. Tästä on kyllä ollut ennenkin puhetta. Ajatus on aina tyrmätty erilaisin perustein, joista tärkein lienee pohjoisen  kesämme erityinen olemus. Ja sitten tietysti se, että on traditio. Opettajat eivät kai yleensä ole tykänneet lomiin koskemisesta. Muutosvastarinta on etenkin perinteisiin nojaavassa kouluinstituutiossa luonnollinen. Kun koulun tehävänä on säilyttää ja siirtää kulttuuriamme eteenpäin, on koulun konservatiivisuus tavallaan luonnollista. Mutta, olisko hyvä kuitenkin pohtia asiaa? 

Itselläni ei ole erityistä kantaa, kun kesä on ollut jo pitkään vapaata. Mutta jos katsotaan meistä monessa suhteessa ohi kirineeseen veljeskansaan, niin Virossa on ollut aika kivan tuntuinen loma- ja työaikajärjestely jo pitkään.

Näyttää aika paljon nyt ehdotetulta vai mitä? Jospa me ottaisimme mallia veljeskansalta?

Lopuksi taas se marina, että kevätlukukauden raskaus ei ole ihan oikea peruste lukuvuoden rakenteen muuttamiselle. Ei koulu saa sillä tavalla olla raskasta, että siellä uupuu muutaman viikon välein. Aikuiset voivat tuoda oppimisen iloa ja kevennystä koulupäiviin monin tavoin. Jos lomia rytmitetään sen vuoksi, että taas jaksaa kärvistellä muutaman viikon koulussa, niin se ei korjaa juuriongelmaa. Tuo taitaa olla sellainen myytti, jota toisinaan paisutellaan. Koulussa voi olla ja on  erilaisia viikkoja, vähän tiukempia ja sitten helpompia.

Kivaa kesää! Katsotaan miten ehdotus etenee!

Oppiva koulu

Edellisessä kirjoituksessa kurkistin OKM:n julkaisuun, jonka avulla on tarkoitus (taas) nostaa koulumme nousuun. Raportissa oli mainiosti eritelty ne eri osa-alueet joilla perusopetuksen tuloksiin voi vaikuttaa. Jatkoa hiukan tässä.

Tavallaan ulkoisia tekijöitä on opetussuunnitelma, jota nyt yleisesti halutaan selkeyttää ja yhteiskunnallinen kehitys yleensä, digitalisaatioineen. Opettajien koulutus ja koulun johtaminen ovat enemmän ammattikunnan sisällä olevia asioita. Tosin, meillä yliopistot päättävät melko itsenäisesti mitä opettajien koulutus sisältää. Tämä voi olla heikkouskin. Voi varmaan todeta että opettajan työ on sekä käytännöllistä osaamista että akateemista, tiedon hallintaa ja oman työn kehittämistä. Näiden elementtien yhdistäminen ei aina ole helppoa ja yliopiston tarjoma koulutus on väkisinkin teoriapainoitteista. Tuskinpa parhaat käytännön pedagogian osaajat ovatkaan yliopistolla ja harjoittelukoululla töissä...

Raportin luku 5.1.5 Opetushenkilöstö ja opettajien koulutus on kiintoisaa luettavaa.

On tärkeää, että rehtori todetaan pedagogiseksi johtajaksi ja että hänen mahdollisuuksiaan olla sellainen tulee vahvistaa. Käytännössä väitän, että suurelta osin kouluissa ei ole selvää pedagogista johtamista jo siksikin, että rehtorilla ei etenkään suuressa koulussa ole käsitystä opettajiensa työtavoista. Ehdotetut toimet kuulostavat hyviltä, mutta saadaanko niille resursseja?

Opettajien koulutukseen puututaan myös. Opettajat ovat tutkitusti vaikeita koulutettavia jo ennen valmistumistaan (linkki), mutta kehittämistä varmasti on juuri luokkatilanteiden hallinnan alueella.

Muuallakin raportissa mainitaan luokan hallinta ja tässä erityisesti ryhmädynamiikka, vihdoinkin!
Olen kyllä aina ihmetellyt, että miksi valmistuva opettaja ei saa oikein mitään painavampaa tietoa siitä, mitä ryhmissä tapahtuu ja miten ryhmiä käytännössä ohjataan. Näin oli kun itse valmistuin Helsingissä ensimmäiseltä luokanopettajan yliopistokurssilta 1977 ja niin taitaa olla edelleen... Opetus on kuitenkin ryhmämuotoista ja siitä kun luokka oli hiljaa koska opettaja oli auktoriteetti, on kulunut jo piitkä aika. Eikä taida olla edes tärkeintä enää se, että oppilaat ovat hiljaa? Nyt opettajan pitää osata olla motivoiva johtaja. Toinen merkittävä ehdotus on, että esitetään koulutuksen sisältävän kodin ja koulun yhteistyön merkitystä ja toteutusta. Kiintoisaa, mistähän osaajia löytyy toteutuksen suhteen? Harjoittelukouluillakin homma on ollut ehkä Wilman tms. varassa... Ehdottomasti tärkeä asia kun halutaan parantaa lasten (ja kotien) kouluun kiinnittymistä.

Opettajien täydennyskoulutukseenkin ehdotetaan parannusta. Olen samaa mieltä arvioinnin kanssa: "Täydennyskoulutuksen vaikuttavuudessa on myös parantamisen varaa, sillä monet opettajat kokevat sen vaikutukset opetukseen vähäisiksi." No juurikin näin. Kun suurella osalla opettajia täydennyskoulutus tarkoittaa vain pakollisia veso-koulutuksia, niin kyllähän varsinkin massakoulutusten anti on turhan usein kiva lounas. Erityisen kummaa on ollut opetussuunnitelmakoulutuksen vähäisyys ja jopa puute. Luulisin, että kouluvierailut voivat olla hyvinkin kustannustehokkaita ja myöskin koulutuksen tuonti omalle koululle, koko henkilöstön piiriin. No, rahaa toki taas vähän tarvitaan, mutta myös näkyä siitä, mitä ja miten opettajien pitäisi oppia, ihan toisiltaankin.

Paljon hyviä ehdotuksia siis. Nyt haasteena on jälleen, miten ne jalkautuvat kouluihin. Veikkaan että vaihtelevasti. Silloin kyse ei ole vain rahasta, vaan myös johtamisesta.

Uuteen nousuun, OKM:n ehdotuksista

Työn ja opiskelun juhla on vietetty. Tarkoitan siis vappua. Sopivasti OKM julkisti raporttinsa 2026/27: Peruskoulun oppimiskehitystä tarkastelleen työryhmän loppuraportti. (linkki) Eipä ole nimellä kikkailtu...

Ansiona pidän raportissa sitä, että on pyritty hahmottamaan perusopetuksen toimintaympäristöä kokonaisuutena. Johtopäätökset ja ehdotukset koskevat laajasti oikeastaan koko yhteiskuntaa. Kuten tiivistelmässä sanotaan: Työryhmä esittää toimenpide-ehdotuksia mm. perusopetuksen rahoitukseen, lainsäädäntöön, opetussuunnitelmaan, opetushenkilöstöön, johtamiseen, pedagogiikkaan, oppilaiden oppimisedellytysten parantamiseen sekä kodin ja koulun yhteistyöhön. En tässä referoi raporttia, yritän hahmottaa sen ideaa.

 Kuntaliiton raportista antamassa lausunnossa todetaan: Kuntaliiton mukaan oppimistulosten kääntäminen edellyttää samanaikaisesti pedagogisia uudistuksia, riittävää rahoitusta ja laajaa yhteiskunnallista sitoutumista lasten ja nuorten hyvinvointiin. (linkki tiedotteeseen)

Kiinnostava on erityisasiantuntija Mari Sjöströmin kommentti: ”Perusopetuksessa on lisätty opetushenkilöstön määrää. Turvallisia aikuisia on enemmän kuin koskaan, jotka tekevät entistä vahvempaa moniammatillista ja monialaista työtä. Rahoituksen rinnalla tarvitaan rohkeutta tarkastella rakenteita eli opetuksen sisältöjä ja järjestämistapoja”.-  Niinpä. Pienet muutokset eivät useinkaan auta. Perusopetuksen oppilaskohtaiset kulut ovat kaikin osin lisääntyneet, kun esim. opetusryhmiä on pienennetty ja erityistä tukea lisätty. Samalla lasten lukumäärä on lähes romahtanut. Kuva kertoo hyvin sen että resursseista ei pitäis olla kiinni. Yhä paremmalla rahoituksella on saatu entistä heikompia tuloksia. Mikä tässä on jäänyt huomaamatta? Mitä nuo pedagogiset uudistukset olisivat?

Uudistuksista julkisuuteen on toimittajien valinnoilla noussut luokalle jättäminen ja vaatimusten heikentäminen. (Linkki Ylen uutisiin)  

kuva HS 29.4.

Luokalle jättö liittyy varmaankin osaamistakuuseen ja voi minusta olla toisinaan toimivakin ratkaisu, etenkin pojille. (ainakin itselle oli) Osaamistakuuseen kuulunee myös ajatus, että on selkeytettävä opetussuunnitelmaan, mitä ainakin pitää osata että voi kasvaa kansalaiseksi. Opetussuunnitelman selkeyttäminen ei sinänsä tarvitse tarkoittaa vaatimusten laskua, vaan toivon mukaan päinvastoin.

Koululla on ratkottavanaan kahden alueen haasteita, yhteiskunnallisista ilmiöistä johtuvia ja sitten koulun opetusjärjestelyistä johtuvia. Jälkimmäisiin on varmaan helpompi puuttua. Toistan ennenkin kirjoittamaani: Lähes kaikki perusopetuksen ongelmat selittyvät oppilaiden heikolla kiinnittymisellä kouluun, koulun  merkityksellisyyden vähenemisellä, heikolla sosiaalisella pääomalla ja näistä johtuen puutteellisella motivaatiolla. 

Oppilasryhmien pienentäminen ja erityisen tuen lisääminen eivät ole parantaneet näiden ilmiöiden kasvua. Oppiminen on sosiaalinen tapahtuma, joten yksilöllinen tuki ei yksin riitä, tarvitaan paljon sosiaalista tukea. Menestyäkseen koulussa/elämässä oppilas tarvitsee hyviä kavereita eli vartaistukea ja ainakin yhden merkittävän, luottamusta herättävän aikuissuhteen. Tämä on koulun rakenteilla ratkaistavissa oleva haaste.

Oppimistulosten laskua on tapahtunut lähes kaikissa länsimaisissa yhteiskunnissa, siitä on helppo syyttää digilaitteita. Mutta muutakin tapahtuu. Eriarvoistuminen on taas lisääntymässä, sosioekonominen tausta vaikuttaa nyt etenkin Suomessa. Asuinalueet eriytyvät, ja sen seurauksena koulutkin eriytyvät. Kaikki perheet eitä pysty tukemaan lastaan yhtä hyvin. Turvaverkot ovat usein hajautuneet. Koulu voi vastata näihin haasteisiin yhteisöllisyydellä. Harmi kyllä olemme ihastuneet suuriin kouluihin, joiden merkityksellisyys ympäristöön ei ole itsestään selvää. Suuri koulu voi olla etäännyttävä, eikä kutsu mukaan yhteistyökumppaneita. Ovathan niissä ovetkin kiinni...Mutta paljon voidaan paikallisesti tehdä. Ilahduttavasti raportissa ehdotetaan: Tarjotaan (kodeille) monipuolisia mahdollisuuksia osallistua koulun toimintaan ja koulun toimintakulttuurin kehittämiseen. Mahtavaa, sanon minä.

Paljon muutakin kiinnostavaa raportissa löytyy, esimerkiksi ryhmädynamiikka mainittu! Aihetta on palata uudestaan aviisiin.