torstai 19. marraskuuta 2026

Kiva koulu, Ahjon koulu!

Olipa eilen mukava käydä koulussa, nimittäin koulussa jossa tuntui hyvältä. Kaverini Jukka, vanha ope ja armoton pedagogi sekä upea muusikko  oli saanut taas vieraakseen Turkista pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa. Leman Cetin on perustanut Istanbuliin esikouluja (Small Hands academy) sekä peruskouluamme vastaavan koulun, Utopyan, joissa on huikea kasvatuksellinen tavoite.

Kun hän Suomessa käydessään haluaa aina nähdä ja oppia paljon, niin Jukka kysyi löytyiskö Keravalta vierailtava koulu, ihan kotiryhmätoiminnan takiakin. (Keravahan on tietääksemme ainoa kunta, jossa pitkäkestoinen kotiryhmätoiminta on sitovana ja arvioitavana tavoitteena kaikille kouluille.) 

Kuvakaappaus Keravan kaupungin sivuilta





Ja löytyihän mainio vierailukohde kun Terhi vinkkasi, kiitos! Ahjon koulussa oli kaikki kohdallaan, kyllä sen vierailija heti huomaa. 

Vanhana opena helposti vähän nolottaa vaivata rehtoria ja opettajia kesken päivän. Ullalle heti iso kiitos huomaavaisesta vastaanotosta! Ja muille opeille myös. Vastaanotto oli lämmin, myös oppilaiden taholta.

Että mistä tuntee yhteisöllisen koulun? Kun on tullut käytyä lukuisissa kouluissa, niin omaan haavin on tarttunut muutama huomio. Aluksi en nimittäin nähnyt tarkemmin, mutta joissain kouluissa vain tuntui paremmalta kuin toisissa. Toki ihan arkkitehtuurillakin on merkitystä.

Rehtori Ullan kanssa todettiin myös, että pienehkö koulu on yleensä rauhallinen. Yhteisöllisyys rakentuu pienessä mittakaavassa luontevasti, niin se vain on. Nykyään suosituissa jättikouluissa on positiivisen yhteisöllisyyden rakentumiseksi tehtävä paljon enemmän töitä, väitän.

Yhteisöllisyys näkyy nopeasti esimerkiksi siinä, miten opettajat ja oppilaat suhtautuvat vieraisiin; tervehditään, hymyillään ja ollaan uteliaita. Aina ei ole niin. Selkeästi huomasi, että oppilailla oli turvallinen olo. Luokissa käyntimme ei herättänyt minkäänlaista hämminkiä, vaan oppilaat olivat keskittyneet töihinsä, toki tervehdittiin iloisesti. Iloinen tunnelma, se on koulussa kiva ja paljon kertova juttu! Yleinen viihtyisyys ja sen eteen tehty työ näkyi myös. Esillä oli paljon oppilaiden töitä (ehjinä) ja kouluun oli hankittu mm. kivoja sohvia ja tuoleja. Se, että koulu tuntuu omalta, näkyy oppilaiden ja henkilökunnan panoksena.

Olosuhteet Ahjon koulussa olivat toki oikeastaan ylelliset, koska koulu on mitoitettu melkein puolta suuremmalle oppilasmäärälle, kuin mitä siellä nyt on. Riittävät tilat antavat mahdollisuuksia vaihdella työmuotoja ja tuovat rauhaa.

Kyllähän mieltä lämmitti kun joka luokassa oli kalusteet järjestetty noin neljän hengen ryhmiin. Näytti siltä että kotiryhmätoiminta oli alkanut Keravalla juurtumaan ja toimi hyvinvoinnin ja oppimisen hyväksi. Prosessi tietenkin jatkuu.










maanantai 9. marraskuuta 2026

Eduskunta väänesti kokeista

Keksin uussanan. Kun eduskunta väänsi ja äänesti valtakunnallisista kokeista 6.11. (linkki), niin ehkä siellä väännestettiin? Tulos 109-50 kokeiden puolesta.

Mistä on sitten kyse? Melko vaikeaan kysymykseen, miksi koulujen tulokset laskevat, ei ole kovin helppoa selitystä. Helposti kuitenkin haetaan yksinkertaista ratkaisua. Eduskunnan tarkastusvaliokunta tallasi ilmeisesti myös sivistysvaliokunnan varpaille teettäessään tutkimuksen ja ehdottaessaan uudistuksia, joista etenkin valtakunnalliset kokeet herättivät polemiikkia. Erittäin suuri reaktio syntyi kasvatustieteilijöiden piirissä: yli 650 kasvatustieteiljää allekirjoitti parissa päivässä vetoomuksen valtakunnalliksia kokeita vastaan. 
(linkki) Eduskunnan enemmistölle tämä ei ollut tarpeeksi mielipidettä muuttamaan. Poliittinen mielipide ei ole tietenkaan sama kuin tieteellinen peruste, toisinaan harmi kyllä. En ole asiantuntija mittaamisessa, mutta ilmeisesti ei ole näyttöä siitä, että valtakunnalliset tasokokeet nostaisivat sellaisenaan oppimistuloksia. Ratkaisevaa on tietenkin mitä saaduilla tiedoilla tehdään.

Jos olisin selvittämässä tulosten heikkenemistä niin kysyisin: Mitä tehdään toisin niissä vertailukelpoisissa maissa, joissa tulokset ovat pysyneet tai parantuneet? Mitä on muuttunut lasten kasvuympäristössä pudotusta ennen? Miten lapset kokevat koulun ja mitä he odottavat koululta? Kun opetus on ryhmämuotoista, miten ryhmässä saadaan aikaan oppimisen ilo?

Valtakunnallisilla kokeilla ei saada tietoa näistä kysymyksistä, jotka kuitenkin ratkaisevat oppimismotivaation. Kyse ei voi olla siitä, että oppilaat ovat tulleet 
yhtäkkiä tyhmemmiksi  ja opettajat huonoiksi. 

Asiani on tämä: Kokeista päättäminen kääntää jälleen katseen yksilöihin. Lisäksi taas puhutaan opetusryhmien pienentämisestä ja erityisen tuen tarpeesta. Kouluissa on kuitenkin pienemmät ryhmät ja enemmän tukihenkilöstöä kuin parhaitten Pisa-tulosten aikoina. Ei ole auttanut. Opetus on ryhmämuotoista. Ryhmien rakenteita pitäisi voida ohjata tasoittavaksi. Nyt näyttää että oppilaat ajautuvat, taustoistaan riippuen, omiin viiteryhmiinsä. Toisille se on menestyksen tuki ja toisille edistää kouluista ja opinnoista irtautumista. Veikkaan kun en tiedä, että yhä suuremmat koulut ovat osittain ilmiön taustalla.

Oppiminen on sosiaalinen tapahtuma ja koulu on yhteiskunta pienoiskoossa. Oppilaat tulevat kouluun elämään elämäänsä, koulu on heille tärkeä kasvuympäristö ja vasta sitten oppimisympäristö. Näistä näkökulmista nostetaan tuloksia.

Myönteinen yhteisöllisyys on kouluissa yhä tärkeämpää. Monista syistä johtuen sosiaalinen pääoma ei enää jakaudu kuten ennen, tausta vaikuttaa entistä voimakkaammin koulumenestykseen ja tulevaan sijoitumiseen yhteiskunnassa. Kun halutaan että kaikilla on samat mahdollisuudet edistyä koulussa, niin luokkien/opetusryhmien spontaanisti syntyvät kielteiset sosiaaliset (poissulkevat) rakenteet pitää voida muuttaa ohjatusti myönteisiksi, tasoittaviksi. Jos tämä ei ole tavoitteena ovat kaikki ponnistelut pintaremonttia. Oma lääkkeeni on ollut pitkäkestoiset ohjatut pienryhmät, joissa rakennetaan luottamusta, vertaistukea ja yhteistoimintataitoja.

Vähän jopa harmittaa että opettajat on johdettu ajattelemaan erityistä tukea, pienempiä ryhmiä ja tuntimääriä. Tärkeää sekin, mutta koulun sosiaalisen näyttämön valaisu on kuitenkin oleellista. Siihen pystyvät koulun aikuiset kun ryhdytään toimeen.




keskiviikko 28. lokakuuta 2026

Tekoäly ansaitsee opetuksen

Helsingin yliopisto julkaisee aktiivisesti uutisia tieteen ja tutkimuksen alalta. Olen jo kauan arvostanut Auli Toomia, jonka kirjoituksista olemme saaneet paljon lähdetietoa kirjoihimme. Nykyään hän on yliopistopedagogiikan professori ja kasvatustieteellisen tiedekunnan varadekaani.

No,Toomin haastattelu tekoälyn opettamisesta julkaistiin 5.10. yliopiston uutissivuilla. (LINKKI)  Samalla yliopisto avasi varainhankintakampanjan Suomen ensimmäisen pedagogisen tekoälyn professuurin perustamiseksi. (linkki)  Oli paljon asiaa. Toom totesi että tekoälytaitoja pitää opettaa kaikille opettajaopiskelijoille riippumatta siitä, minkä ikäisten kanssa he myöhemmin tekevät töitä. Avainasemassa on kriittisen ajattelun opettaminen.

Toom muistuttaa, että tekoälyä pitää oppia käyttämään oppimisessa: "On tärkeää, etä oppilaat ja opiskelijat oppivat oppimaan aktiivisesti tekoälyn kanssa, opiskelemaan sen avulla ja käyttämään sitä monipuolisesti opiskelun arjessa yksin ja toisten kanssa.   

Pään pensaaseen työntäminen ei nyt auta, kun tekoäly on osa jokapäiväistä arkeamme jo niin monin tavoin.Tekoälyn kieltäminen ei siksi johda mihinkään. Päinvastoin: oppilaat ja opiskelijat pitää saada käyttämään sitä nykyistä tarkoituksenmukaisemmin."  Heti tulee mieleen että edessä on melkoinen opettajien täydennyskoulutusurakka.

Tämähän kuulostaa liiankin tutulta haasteelta some- ja älypuhelinkeskustelun yhteydessä. Jätimme aiemmin lapset ja nuoret someen keskenään ja alttiiksi monenlaiselle väärälle vaikuttamiselle. Nyt sitten halutaan kieltää koko käyttö. Ongelmat juontuvat kuitenkin aikuisten välinpitämättömuudesta tai ainakin ymmärtämättömyydestä. Kouluissakaan ei tarpeeksi nopeasti otettu haltuun some-maailmaan ohjaamista. Toivottavasti nyt tekoälystä otetaan nopeasti koppi.

Tällä hetkellä on ongelmallista,että kunta, oppilaitos ja usein opettajakin voi päättää hyodynnetäänkö tekoälyä oppimiseen, tarkoituksenmukaisella tavalla. Toom sanoo: "Juuri tämän pitää muuttua".

Toom puolustaa vahvasti tekoälyn haltuunottoa: "Tekoälyn käyttöönotosssa on olennaista kysymys, miten käyttää tekoälyä niin, että se haastaa  ihmistä oppimaan ja kehittymään monipuolisesti".
"Tekoälyn käyttäjällä pitää olla perusasiat hallussa jotta osaa kysyä hyviä kysymyksiä. "

Johtopäätökseni on, että jos koulussa vieroksutaan tekoälyn käyttöä, niin silloin ei olla (vielä) ymmärretty sen merkitystä oppimisen syventäjänä.

Lopuksi Toom käsittelee sitä miten tekoäly muuttaa arviointia. Ja sehän onkin jännittävä juttu: "Toomin mukaan keskeinen kysymys on, missä määrin arviointi kohdistuu tietojenfaktojen ja asiaosaamisen hallintaan, ja missä määrin painopiste on kriittisen ajattelun ja ongelmanratkaisutaitojen osaamisessa."- Tämä on kyllä varsinainen disruptori!

Toivoa sopii että opettajien täydennyskoulutukseen löytyy varoja. Eihän tätä uutta työkalua voi itse oppia käyttämään, senverran isoista liikkeistä on kysymys. Aika jännää olla ope ja iso vastuu on tulevaisuuden osaajien opettamisesta.

Ja kun nyt ollaan yhteisöllisen pedagogian sivuilla: Tekoälyn käyttö on koulussa yhteinen haaste, josta opettajat selviävät yhdessä, opettamalla toisiaan. Oppilaille on myös opetettava yhdessä oppimisen malli, muuten tekoäly voi totuttaa lähinnä laiskotteluun. Kaikessa tietotekniikan käytössä tärkeintä on opettaa oppilaat aktiivisiksi oppijoiksi. Se on helpointa kun opitaan yhdessä.