keskiviikko 3. elokuuta 2022

Miten opitaan opettajaksi?

 Elokuu alkoi ja koulu nousee mediassa uutiseksi, kuten joka vuosi. Ja onhan se hyvä asia, koska koulu on tärkeä.

Isossa lehdessä oli taas hyvä kirjoitus : Varhaiskasvatuksen opettajien koulutus ei valmista työelämään. (HS 2.8.2022.) Tuttua. Kun itse aikoinaan valmistuin, seminaareista valmistuneet opettajakollegat ihailivat minun yliopistokoulutustani. Käytännössä tunsin itseni ihan epäpäteväksi. Alkaen siitä, että kun sain päiväkirjan, en ollut selaista koskaan nähnyt, saati että olisin teinnyt mitä siihen laitetaan. No, niitä ei enää onneksi täytetä. En ymmärtänyt koulun arjesta mitään. Mitä välituntivalvonta on, miten vanhempiin ollaan yhteydestä, miten lohdutetaan lasta joka ei osaa tehtäviään tai jolla on paha olo jostain minulle tuntemattomasta syystä? Miten opettajainhuoneessa ollaan? Miten otan vastuun oppilaistani ja etenkin miten luokkaa ohjataan? Onneksi minulla oli hyvä malleja, kokeneita opettajia auttamassa.

Mutta juu, opettaminen ja kasvattaminen ovat käytännön osaamista vaativia asioita, teoria ei yksin riitä. Teoreettinen ymmärrys kyllä auttaa oman työn kehittämisessä, mutta opettaja tarvitsee ison valikoiman hyvä käytäntöjä ja kehittyneen kyvyn ohjata vuorovaikutusta. Sen oppii käytännössä. Arvostamani Kirsi Lonka osallistui facebook keskusteluun asiasta. Uskallan laittaa kommentin tähän, kun hän sen jo julkaisi:

Pari asiaa, jotka tutkimuksessa tulevat esiin. Viime aikoina on alettu puhua yhä enemmän opettajan oppimisesta, joka on elämänkestoinen prosessi.
Sen käynnistämiseen ja ylläpitämiseen ei nykyään ole riittävästi vielä keinoja. Toinen asia on vuorovaikutuskoulutus - eritysesti harjoittelua haastavissa tilanteissa toimimiseen. Sitä ehdin kasvatuspsykologian kursseilla vain raapaista. Nykyään on meillä vain luokanopettajille kurssi Pedagoginen vuorovaikutus. Tutkimme asiaa Päivi Tynjälän kanssa jo parikymmentä vuotta sitten: silloin työelämässä olevat opettajat arvioivat vuorovaikutustaitojen olevan keskeisiä työssään, mutta harva oli saanut aiheesta koulutusta.
Nykyään asiasta on todella paljon tutkimustietoa mm. Markus Talvion väitöskirja ja sen jälkeiset julkaisumme. Näitä taitoja ei nykykäsityksen mukaan opita kirjoista tai luennoilta, vaan systemaattisesti ja ohjatusti harjoittelemalla ja reflektoimalla. (Kirsi Lonka, Facebook 2.8.22)  

Tähän lisään vielä ryhmädynamiikan ymmärtämisen ja oman toiminnan ohjaamisen tilanteiden vaatimalla tavalla. Opettaja ohjaa isoja ryhmiä, työ ei koostu yleensä pääsääntöisesti yksilöiden kohtaamisesta. Ja kyllä opettajan työ on vaativaa asiantuntijatyötä: Pitäisi kasvattaa ja opettaa, ohjata isoja ryhmiä ja tukea yksilöitä. Vielä on tarpeen osata verkostua myönteisesti oppilaiden kotiväen kanssa. Vuorovaikutustaidot ovat tosiaan ihan keskeinen osa opettajan ammatiosaamista. Käytännössä sitä opitaan liian usein ns. kantapään kautta-metodilla. Opettajien yhteistyö on tässäkin hyvä tuki. Kannustan työpari- tai tiimitoimintaan, se tuo oppia ja iloa työhön.




torstai 28. heinäkuuta 2022

Pysyvyys, pysyvyys ja pysyvyys

 Toisinaan käy tuuri. Juuri ennen kuin lähetimme uuden kirjamme Luottamus ja kansalaiseksi kasvu - sosiaalisen pääoman pedagogiikasta käsikirjoituksen taittajalle niin satuin kuuntelemaan Ylen Tiedeykköstä. Siinä Liisa Keltikangas-Järvinen kertoi  (linkki) mitä koulussa tarvitaan hyvinvoinnin turvaamiseksi. Ehkäpä voin käyttää myös termiä kasvuympäristö tässä kohden. Aloin kuuntelemaan tarkemmin, koska kuulosti ihan siltä kuin kirjaamme olisi luettu. Olen kyllä ollut Keltikangas-Järvisen kanssa (mahdollisesti) melko eri kannalla digioppimisen mielekkyydestä, mutta tästä vuorovaikutuksen ehdoista ja laadusta ollaan ilmeisen yksimielisiä. Kiitos tärkeästä ja painavasta puheenvuorosta.

Ehdimme siis vielä kirjaamaan yhden merkittävän asiantuntijan näkökulmia siitä, miten koulusta saadaan kaikille turvallinen. Lainaan tähän suoraan tekstiä tulevasta kirjastamme: 

"Psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen on tullut tunnetuksi lasten ja nuorten hyvän kasvuympäristön puolestapuhujana. Hän kertoi lasten ja nuorten kasvuedellytyksistä, hyvinvoinnista ja koulun merkityksestä Ylen Tiedeykkösessä 15.7.2022. Hän totesi, että koulun tehtävä on tukea lasten ja nuorten sosiaalista kehitystä (kasvattaa), mutta se on käynyt mahdottomaksi. Nyt tehdään poliittisia koulua koskevia päätöksiä, joiden tiedetään tutkimusten valossa tuottavan ongelmia kasvatustehtävälle. Hänestä näyttää, että koulumaailmassa tehdään muutoksia kognition, oppimisen ehdoilla ja kasvatustyö on jäänyt sivuun. Keltikangas-Järvinen näkee, että koulussa harhailee liikaa ilman omaa ryhmää olevia yksilöitä tekemässä valintoja, joihin heillä ei ole vielä edellytyksiä. Lapset tarvitsevat pysyvyyttä ja ohjausta, jotta viidakon lait eivät ole koulussa voimassa. Viidakossa selviytyjät ja vahvat voittavat, mutta kaikilla ei ole mahdollista kasvaa täyteen mittaansa.

Keltikangas-Järvinen toteaa: ”Vuorovaikutuksen idea on pysyvyys, pysyvyys ja pysyvyys.” ja  “Pitää ymmärtää, että lapsi tarvitsee oman ryhmän”. Se miten ihmisten kanssa tullaan toimeen, opitaan pysyvyyttä tarjoavissa vuorovaikutustilanteissa. Hän esittää, että kun lasten ja nuorten lisääntyviä mielenterveyden ongelmia käsitellään, niin ongelmien syille (eli koulun rakenteille) ei ole tehty mitään. Silloin ei ammattitaitoinenkaan tukitoiminta auta. Lisäksi on huomattava, että tutkitusti strukturoimattomassa, ennakoimattomassa ympäristössä alkaa temperamentti vaikuttaa koulumenestykseen, eikä vain osaaminen."

Että ei nämä asiat ole kauhean vaikeita, mutta vaikeaa on muuttaa käytäntöjä. Meistä tuntuu myös, että ryhmädynamiikan periaatteet ovat useille tuntemattomia, mutta koulutyössä niitä pitäisi voida hyödyntää suunnitelmallisesti. Yritetään osaltamme auttaa.





perjantai 8. heinäkuuta 2022

Koulutus on Suomen puolustaja.

Kyllä heinäkuussakin tapahtuu Suomessa asioita. Tänään tapahtui niin että aamulehteä lukiessa (ihan paperista juu) kiinnitin huomiota Jussi Niemeläisen Merkintöjä-kolumniin (HS 8.7.-22). Tuntui että sama aihe Jussilla oli käsittelyssä kuin meilläkin ollut. Otsikko oli "Peruskoulu maata puolustamassa". Kirjoituksessa kiinnitettiin huomiota meidän tasavertaiseen koulutukseemme ja sen laajempaan merkitykseen.

Suomen vahvuus on ollut, että meillä ei juurikaan ole ollut rikkaitten eliittikouluja, joissa jo valmiiksi etuoikeutetut varmistavat tulevan etuoikeutetun asemansa. Tästä on kaksi etua. Ensinnäkin emme hukkaa lahjakkuuksia, vaan melko hyvin saamme kaikki koulutuspolulle, jossa kukin voi toteuttaa vahvuuksiaan. Toinen seikka oli kirjoituksen aiheena. Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith kiinnitti huomiota siihen, että kansalaisuus kasvaa yhdenvertaisuuden ja yleisen luottamuksen kokemuksesta.

Pidin tästä oivalluksesta: "Yläluokan lapset eivät ole omissa kouluissaan, eikä maanpuolustusta ole ulkoistettu köyhille." Aika monessa maassa näin on, eikä siitä kovin hyvää yleensä seuraa.

"Suomessa on tiedetty pitkään, että yhteiskunnan on tunnuttava ihmisistä oikeudenmukaiselta, demokraattiselta ja yhteiseltä. Se on myös tehokkain ase vihamieliselle vaikuttamiselle. Yhtenäisyydestä, demokraattisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta on huolehdittava koko ajan."  Just näinAikalailla olemme kirjoittaneet juuri tästä, kun olemme pureutuneet sosiaalisen pääoman merkitykseen ja siihen miten sitä koulussa voidaan jakaa tasaisesti kaikille. On erittäin hieno asia että tuo käsite on saatu opetussuunnitelman perusteisiin, vaikkakin Perusopetuslaki toteaa jo sinänsä että perusopetus kasvattaa kansalaisia ja puolustaa yhdenvertaisuutta. 

Koulutus ei ole vain talouskasvun tae. Se mahdollistaa demokratian, vahvistaa kulttuuriamme ja luo vahvaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Eipä ole onnistunut kovinkaan monessa maassa ja onhan meilläkin paljon parannettavaa, mutta olemme minusta kuitenkin olleet sivistyksen puolustajia. On erittäin tärkeää että koulutuksen avulla torjutaan ulkopuolisuuden ja epäluottamuksen tunteita. Ne ovat uhka paitsi kantajalleen, niin koko yhteiskunnalle. Onhan tästä jo merkkejä  meilläkin, puhumattakaan maailmalla.