maanantai 3. lokakuuta 2022

Mitä se PISA18 oikein kertoo ?

 Pojat.

Taas on näkynyt lukuvuoden alkaessa PISA-otsikoita: "Suomen taso romahtanut", "Suomi ei enää parjää vertailussa" jne. Se että Viro on ohittanut meidät kaikilla osa-alueilla voi osaltaan synnyttää dramaattisia otsikoita. No huolenaihetta on, mutta se voidaan tarkentaa muutamaan ilmiöön ja etenkin Viron menestyksen syiden havaitsemiseen. (vieraillessani Viron kouluissa 1990-luvulla oli tuleva kehitys jo nähtävissä, väittäisin.)

Totuus on että Suomessa on edelleen ihan huippukoulutus: LINKKI


Nähdään, että olemme edelleen parhaimmistoa Euroopassa, jossa maiden keskinäinen vertailu on järkevämpää kuin vaikka Singaporen tulosten kanssa. Mutta, laskeva motivaatio on mitattu jo pitemmän aikaa ja nyt se alkaa näkymään tuloksissa. Syyt johtuvat melkein kokonaan pojista.

Kemianteollisuus ry. haastatteli Suomen Pisa tutkimuksen johtajaa Arto K. Ahosta kesäkuussa. (LINKKI) Hänen keskeiset huomionsa liittyivät poikiin, yhteiskunnan muutokseen ja Viron kykyyn muokata opetusta, nostaa motivaatiota. Ahonen toteaa:

- Koulutus nähdään Virossa arvokkaana ja sekä oppilaat että perheet ovat valmiita panostamaan koulutukseen. Viron koulujärjestelmä kykenee tasaamaan perhetaustasta johtuvia osaamisen eroja enemmän kuin OECD-maissa keskimäärin, Ahonen sanoo ja jatkaa, että Virossa ei ole samanlaista eroa osaamisen suhteen tyttöjen ja poikien välillä, vaan osaaminen on tasavertaista – toisin kuin Suomessa.

- Syyt kytkeytyvät laajemmin yhteiskuntaan ja sen muutoksiin. Avainkysymyksiä on poikien osaamisen tyttöjä voimakkaamman heikkenevän trendin syiden löytäminen. Erityisesti matematiikassa, mutta myös luonnontieteissä tyttöjen ja poikien välinen osaamisen ero on muuttunut Suomessa erityisen voimakkaasti vuoden 2006 jälkeen.

Näemme nipun syitä, jotka liittyvät melko selvästi poikiin. Meillä etenkin suurien kaupunkien alueilla on tapahtumassa eriytymistä koulujen (ja asuinalueiden) kesken. Ilmeisesti etenkin poikien sisäiseen motivaatioon vaikuttaa paljon kaverien merkitys. Jos alueella/koulussa on paljon poikia joiden perheet eivät tue (eri syistä) opiskelua, löytävät nämä pojat toisensa, eivätkä muodosta/jaa sellaista sosiaalista pääomaa, joka kannustaisi opiskelemaan, päinvastoin. Varsinkin matematiikassa muutos on ollut pojilla melko dramaattinen, jopa. 

lähde: OECD ja IS (linkki)

Suomessa pojat erottuvat kaikilla kolmella mitattavalla osa-alueella, heikoimmiksi. Olisiko meillä jo mahdollista ihan ääneen puhua tästä ja suunnitella, miten pojat saadaan mukaan? Virossa ei muuten syytetä digilaitteita oppimista häiritseviksi, päinvastoin. Etenkin poikia varten luonnontieteen ja matematiikan opetusta on pelillistetty, ilmeisesti hyvin tuloksin. Meillä digiloikka on saattanut juuttua opetusmenetelmien muuttumattomuuteen? 

Kerrataan: Suomessa tyttöjen ja poikien motivaation ja sitä kautta osaamisen erot ovat voimakkaasti eriytyneet. Meillä on käynnissä myös opetuksen tasa-arvoistavan vaikutuksen heikkeneminen. Perhetausta vaikuttaa entistä voimakkaammin koulumenestykseen.  Alueelliset osaamisen erot ovat kasvussa, alueellisen eriytymisilmiön takia. Virossa näyttää digiloikka olevan totta siten, että oppilaat ja etenkin pojat hyötyvät digipedagogian mahdollisuuksista, näin asian tulkitsen. Miten me voimme korjata näitä asioita?

Jos nyt rakennan sillan kirjaamme Luottamus ja kansalaiseksi kasvaminen -sosiaalisen pääoman pedagogiigasta , niin PISA- tulosten heikkenemisessä on kyse pitkälti sosiaalisesta pääomasta ja sen jakautumisesta. Virossa on yhtenäisempi kulttuuri ja koulutus nähdään tärkeänä tienä taloudelliseen riippumattomuuteen. Opettaja on ilmeisesti Virossa auktoriteetti, jolloin hän voi johtaa ryhmänsä toimintaa aidosti. Edellytykset sosiaalisen pääoman jakamiseen ovat paremmat kuin  meillä. Toki Virossa on myös eliittikouluja ja eliitti, siitähän ei päästä mihinkään. Mutta se ei ainakaan vielä estä heikommista lähtökohdista tulevia menestymään koulussa. Arvaan että yhteisöllisyys on myös tiiviimpää virolaisissa kouluissa, mutta tämä perustuu vain satunnaisiin havaintoihini Virosta. Minusta näyttää siltä, että miellä kouluissa tarvitaan toimia, joilla oppilaat kiinnittyvät omaan kouluunsa entistä paremmin, motivoituvat ystävien ja opettajien vaikutuksesta. Ja varmasti näin tehdäänkin jo monessa koulussa. 









lauantai 24. syyskuuta 2022

Minna sen sanoi

Kylläpä sattui! Viimeisin Opettaja -lehti (16/2022) sisälsi paljon "meidän" asiaa: Yhdessä olon opettelua, toiminnallinen draama, opettajan jaksaminen ja leirikoulu/opintoretki-teema tukevat kaikki ajatuksiamme uuden kirjan ytimestä. Ja mikä se ydin on? 

Aivotutkija ja kasvatustieteen professori Minna Huotilainen kirjoitti samaisen lehden Kolumni-artikkelissa (LINKKI) ihan kuin olisimme tilanneet häneltä kirjamme keskeisen kysymyksen (kiitti siitä): "Miten oppilas voi toteuttaa tarvettaan ystävyyteen ja yhteenkuuluvuuteen koulussa?"  Tässähän puhutaan sosiaalisen pääoman karttumisesta! Kirjoituksessa pohditaan myös sisäisen motivaation ylläpitoa ja hyödyntämistä. Kaikkihan haluavat oppia uutta, kyse on siitä miten koulussa voidaan valjastaa oppimisen halu opetussuunnitelman sisältöjen oppimiseen?

Lyhyessä kolumnissa Minna ei tietenkään voi avata koko tätä vyyhtiä. Pedagoginen vinkki on tämä: "Yhteisissä projekteissa, kuten oman luokan sisustamisessa, täytetään yhteenkuuluvuuden ja ystävyyden tarpeita oppimalla uutta." Samaa voisi todeta opintoretkistä ja leirikouluista. Mutta kyllä koulun molempien tehtäväalueiden toteutuminen on ihan mahdollista koulun arjessakin, normaalien koulupäivien aikana. Inhimillisen pääoman (osaamisen) ja sosiaalisen pääoman kehittymisen välillä ei ole koulussa ristiriitaa, päinvastoin. Kun oppija kokee olevansa turvassa omassa ryhmässään, hän voi olla utelias ja innostua oppimaan.

"Yhdessä tekeminen ja oppijoiden kiinnostuksen kohteista ponnistava pedagogiikka on demokratisoivaa - yhtäkkiä kaikilla on motii."  Mekin ajattelemme kirjassamme Luottamus ja kansalaisuuteen kasvaminen - sosiaalisen pääoman  pedagogiikasta että perusopetuksen idea on demokratiassa. Jokaisella on oikeus kehittää itseään ja sijoittua turvallisesti yhteiskuntaan, lähtökohdistaan riippumatta. Silloin ei voida keskittyä vain eri aineiden sisältöjen oppimiseen, vaan myös siihen, miten koulu voi tarjota hyvän ja lähtökohtia  tasoittavan kasvuympäristön. Vastauksia voi saada kysymysten kautta ja Minna alussa esittämä kysymys on oikein hyvä aloitus. -Tuntuu ilahduttavasti, että kun olemme nyt pari vuotta miettineet koulun kasvatustehtävää ja sosiaalisen pääoman karttumisen ratkaisuja, niin muutkin ovat sen tehneet. Näitä asioita on lähitulevaisuudessa ratkottava.




tiistai 13. syyskuuta 2022

Kuri ja luottamus

 Löysinpä hauskan parin artikkeleita. Lueskelen välillä Hesarin Visioliitteessä olevia kolumneja. 20.8. Henrik Dettman (koripallovalmentajaguru, jos jostain syystä et tunne) kirjoitti otsikolla : "Vääpelöinti ja maahan painaminen eivät meillä toimi."  (LINKKI) Tästähän on viime vuosina puhuttu. Minäkin olen kirjoittanut muutamaan kertaan mm. joukkuevoimistelussa ilmenneen henkisen väkivallan tiimoilta (LINKKI)  Toisekseen kun taas kerran siivosin arkistojani,tuli käsiini moniste johtajuudesta vuodelta 1972. Sen olin saanut Riihimäellä Viestirykmentin aliupseerikoulussa. Olikin kiintoisaaa lukemista, jota en ehkä silloin tajunut...Ja olihan siellä varmaan vääpelikin, muistaakseni ihan mukava kylläkin.

Henrik Dettman kirjoittaa, että monissa kulttuureissa voidaan alistamalla hakea tuloksia urheilussa, koska aina on tulossa uusia yrittäjiä ja toisaalta on totuttu korkeaan hierarkiatasoon. Hän toteaa, että mitä suuremmat hierarkiaerot kulttuurissa on, sitä enemmän odotetaan johtajan olevan käskyttäjä. Suomessa on toisin: "Suomalaiselta johtajalta on asemavaltuutus riisuttu minimiin, ja siksi sisältöosaaminen ja vuorovaikutuskyky korostuvat. Erityisen voimakkaasti tämä näkyy koulumaailmassa. Se lieneekin iso syy siihen, miksi Suomessa on yksi maailman laadukkaimmista opettajakunnista. Sisältöön ja empatiaan perustuva johtaminen edellyttää empatiaa ja aikaa, josta ainakin jälkimmäisestä on koko ajan puute."  Tämä on varmasti tuttua rehtoreille suhteessa opettajiinsa ja muihin yhteistyökumppaneihin, kuin myös luokanvalvojalle/ohjaajalle oman luokan ja sen taustahenkilöiden kanssa. Johtajuudesta ja sen laadusta on koulussa paljolti kyse, koska siellä ohjataan ryhmiä annetun tavoitteen suuntaisesti. Johtajuuden toimiessa koulussa on yhteisöllinen toimintakulttuuri, jolloin viihdytään ja kyetään ratkaisemaan ongelmia yhdessä. Toki voi olla toisinaan myös liian paljon toimintamahdollisuuksien häiriöitä, jolloin tarvitaan kriisitukea.
"Routarajan pohjoispuolella on resurssit optimoitava ja ihmisten voimavarat vapautettava" Tämä sopinee kouluunkin yleisenä periaatteena. Kasvatustavoitteena lähestymme silloin  itseohjautuvuutta ja yhteisöllistä osaamista.

Mutta mitäpä tuleville aliupseereille opetettiin johtamisesta vuonna 1972? Kirjoittajasta ei ole tietoa. Kulttuurisena piirteenä todetaan: Suomalainen tekee annetut tehtävät yleensä tunnollisesti ja luontevasti. Hän pyrkii itsenäiseen toimintaan. Hän asennoituu arvostelevasti annattuihin käskyihin. Myöskin hän vaistoaa erittäin herkästi esimiehen heikkoudet. - Tämä kaikki on tuotavissa luokkatilanteeseen melko helposti. Kuten Henrik aiemmin totesi, suomalaisella opettajalla(kaan) ei ole asemaan perustuvaa ehdotonta auktoriteettia, vaan johtajuus on ansaittava. Hauskasti uuteen kirjaamme liittyy luottamus jota korostetaan toimivan ryhmän edellytyksenä: "Alaisten luottaminen johtajaansa (itseensä, tovereihinsa ja alaisiinsa) sekä toisaalta johtajan luottamus alaisiinsa ja joukkoonsa kokonaisuudessaan ovat menestyksellisen toiminnan perusta. Ilman keskinäistä luottamusta on kurin ylläpitäminen vaikeaa ja se jää pinnalliseksi ja pettäväksi."  Tuohon kun vaihtaa sanat oppilaat, opettaja ja kurin tilalle motivaatio/hyvä työskentelyn ilmapiiri niin onhan tuo tuttua. Ja vielä tämä:" Jos johtaja (opettaja) on luottamuksen arvoinen, niin alainen (oppilas) suorittaa vaikeatkin tehtävät moitteetta." 

Ryhmädynamiikka toimii aina samojen periaatteiden varassa, vaikka olosuhteet tai ryhmän tavoitteet vaihtuisivatkin. Ryhmä tarvitsee johtajuutta toimiakseen tehtävänsä suuntaisesti. Opettaja on luokassaan sekä johtaja, että johtamisen organisoija silloin kun pienryhmiä käytetään. Vaikka tuemme yksilöllisesti, niin opetus ja kasvatus tapahtuu koulussa pääsääntöisesti ryhmätilanteissa. Siksikin opettaminen on asiantuntijatyötä, jossa ei tule valmiiksi. Ja sehän on hyväkin asia, ei pääse pitkästymään!