sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Erkka edistää inhimillistä kasvua

Opettaja johtaa prosesseja. Hänellä on annettuja ja itse asetettuja tavoitteita ja suunnitelma niiden toteuttamiseen- ja tietenkin kyky arvioida omaa toimintaansa. Mutta toimintakulttuuria työyhteisössään hän ei voi yksin muuttaa, vaikka haluakin olisi. Siihen tarvitaan yhteistyötä, ja yhteisiä virikkeitä. Aika paljon on sitkeyttä oltava jos haluaa muuttaa jääkiekon toimintakulttuuria. Mutta ei se koulussakaan ole paljon helpompaa. Kulttuurilla on luonnostaan pyrkimys jatkua.

Opettaja on yhä enemmän oppimiseen ohjaava, oppijan oman motivaation edistäjä. Tästä löytyy yhteyttä urheiluun. Erkka Westerlund on tunnetuimpia jääkiekkovalmentajiamme ja taustaltaan myös liikunnan ope. Hän haluaa tuottaa muutosta jääkiekkokulttuuriin. Erkka on vuosikausia jaksanut muistuttaa, että urheilulla ei ole päämääränä vain menestys, vaan myös koko yhteiskunnan hyvinvoinnin edistäminen, ihmisten kasvun tukeminen. Tästä syntyy mielestäni yhteys kouluun: Jos koulutus valjastetaan vain taloudellisen kasvun palvelukseen ja urheilu tulosten (ja maineen) tekemiseen, niin ollaan hyvinvoinnin kannalta eksyksissä. Samoin toimintakulttuuri on sitten äkkiä sellaista, että ohjauksen/opetuksen kohteen osallistumisella ei ole suurta merkitystä. Autoritaarinen ohjaus lähtee usein siitä, että ohjattavalla on välillinen arvo edistää omaa/yhteisön ulkoista menestystä. Omaa motivaatiota ei silloin välttämättä edistetä tai kysytä. Oletan että meidän oppimistulosten lievä mutta jatkuva alamäki on yhteydessä tähän. 



Erkka sanoo (HS 9.4.) että ylhäältä johtamisen tilalle tarvitaan ihmisten välistä luottamusta ja yhteisen ymmärryksen luontia. "Tavoitteena on saada jokaisen ihmisen henkiset voimavarat käyttöön, eikä vain yritetä ulkopäin työntää ihmistä eteenpäin."  Kyllä sopii opettajallekin tämä lähtökohta hyvin! Yhä enemmän ajattelen, että opettajakunta ei saa unohtaa työnsä ylevyyttä. Opettaja on tekemässä tulevaisuutta paremmaksi. Se onnistuu vain kun ihmiset kasvavat entistä paremmin itsensä tunteviksi, oman elämänsä ohjaajiksi ja yhteistyöhön kykeneviksi. Opettaja on aina kunnollisen ihmisen malli työssään ja edustaa oppimisen iloa. Siinäpä mahtava tehtävä, sen opettamisen ohella!

Koen opettamisen ja valmentamisen olevan samanlaisten tavoitteiden äärellä. Ei tietenkään ole haitaksi jos menestystä ja hyviä mitattavia tuloksiakin tulee. Mutta molemmat ovat pohjimmiltaan kasvatustyötä. Ja sille on kyllä kysyntää, kun vähän katselee ympärilleen.






perjantai 12. huhtikuuta 2024

Jatkuvuutta vai vaihtuvuutta?

 Olen pohtinut taas kotiryhmiä/oppivia pienryhmiä. Suurin vaikeus opettajien vakuuttamisessa pitkäkestoisten pienryhmien eduista, on ollut vastaväite, että sitten syntyy kuppikuntia, jos oppilaat ovat liian kauan samassa ryhmässä. Kun kaikkien pitää tulla toimeen kaikkien kanssa...Tämä on kumman sitkeä myytti.

Jos hyväksytään että koulun ei ole lasten työpaikka vaan kasvuympäristö, niin voidaan tehdä ajatuskoe:
Haluatko ihmissuhteisiisi jatkuvaa vaihtuvuutta vai pysyvyyttä?

Turvallisuus on kavuympäristön tärkein vaatimus. Jos ei ole turvassa ei oppiminenkaan suju.  Kun koulu on kasvuympäristö, niin siellä lapsi (tai nuori, vaikka kaikki ovat peruskoulussa juridisesti lapsia) on koulussa paitsi oppimassa oppisisältöjä, niin myös oppimassa ihmisiksi olemista.. Hänen pitää oppia kaveritaitoja, yhteistyötaitoja ja oman toiminnan ohjausta, esimerkiksi. Vuorovaikutus rakentuu turvalliselle pysyvyydelle, sillä vähänkin vaativa vuorovaikutus perustuu mentalisaatiolle (LINKKI Duodecim), joka on kehittyvä ja opittavakin taito.

Mentalisaatiota on hyvin vaikea harjoittaa jos ympärillä on alati vaihtuvia ihmisiä. Silloin oppiminen alkaa aina alusta. Me aikuiset olemme rakentaneet nykylapsille ympäristön, jossa kehittyvään lapseen kohdistuu usein aivan liian suuri ihmissuhteiden paine. Silloin useimmat kohtaamiset muodostuvat merkityksettömiksi. Koulussa ei nykyoloissa kannata olla huolissaan siitä, että oppilaat kohtaavat liian harvoja ihmisiä. Sen sijaan pitäisi olla huolissaan siitä, onko kaikilla mahdollisuus saada hyviä ystäviä ja opetella vuorovaikutusta rauhallisessa, ennakoitavassa tilanteessa? 

Tähän liittyy oleellisena myös vaihtuvien aikuisten ongelma koulussa/luokissa. Usein opettajat puolustelevat monia opettajia luokassa sillä, että jos oppilas ei tule toimeen jonkun opettajan kanssa, niin löytyy ainakin sitten joku. Tämä ajatus ei kestä tarkempaa pohdiskelua...Opettajan tulisi voida solmia oppilaisiinsa luottamus- ja kiintymyssuhde jolle luonnollinen auktoriteetti perustuu. Ei pitäisi hyväksyä sitä, että tämmöisen tärkeän pedagogisen onnistumisen vastuu on oikeastaan oppilailla... Varmasti olisi kaikille paljon helpompaa jos ihmissuhdekuormaa voidaan vähentää sekä oppilailla että opettajillakin.

Lapset tapaavat joka tapauksessa joka päivä monia ihmisiä. Kohtaamisissa onnistuvat parhaiten he, joilla on hyvä sosiaalinen pääoma ja hyvät vuorovaikutustaidot, oikeastaan osana tuota pääomaa.

Tästä on tullut enenkin kirjoitettua, mutta kertaus ei liene pahasta. Kouluilla on tarvetta saada aikaa pedagogisille, kasvatusta pohtiville keskusteluilla. Ihan vaikka opintopiiri voisi olla kivakin. Yhteinen tiedon lisääminen ja keskustelu luo pohjan sille, että voidaan löytää omaan työyhteisöön sopivia kasvatusratkaisuja. Kasvatus on kuitenkin koulun päätehtävä. Jos joku on eri mieltä siitä niin kannattaa lukea Perusopetuslaki, tehtävä. Tieto vapauttaa :) 



torstai 4. huhtikuuta 2024

Tapahtui se mitä ei voi tapahtua

 Tiistaina Vantaalla tapahtui se, jota kukaan ei toivoisi koulussa tapahtuvan. Koululainen ampui luokkatovereitaan kohtalokkain seurauksin. Tapahtuneelle ei voi enää mitään ja sen jäljet jäävät pysyviksi. Toivon voimia kaikille, joita tapaus on läheltä koskettanut. 

Vaikka kouluissa tehtäisiin ihan kaikki oppilaiden hyvinvoinnin hyväksi, aina voi tapahtua jotain mihin ei oltu varauduttu, eikä oltu nähty merkkejä. 
 

Surun läpi on yhteisön kuljettava. Elämä jatkuu, vaikka monilla pysyvästi muuttuneena. Kriisistä tulee kuitenkin voida oppia, ei ole muuta mahdollisuutta. On mietittävä mitä vielä voidaan tehdä, jotta kaikilla on koulussa hyvä ja turvallista olla. Pelkät puheet eivät vielä tee mitään. En lainkaan tiedä miten Vantaalla tai Viertolassa on toimittu, mutta omat ajatukset kulkevat käytännöllisten ratkaisujen suuntaisesti. Uutisista olen ymmärtänyt, että ampuja oli tammikuussa aloittanut uusi oppilas ja mahdollisesti kiusattu. Koulun henkilöstö ei kuitenkaan ollut havainnut mitään erityistä. Tästä tulee kaksi asiaa mieleen: Uuden oppilaan vastaanottokäytäntö ja luokan tilanteen seuranta.

Kun lapsi (tai nuori) muuttaa uuteen kouluun, on hän haavoittuvassa asemassa. Hän joutuu jättämään taakseen suuren osan suojaavasta sosiaalisesta pääomastaan eli kaverien verkoston. Kun yhteisöasemaa ei aluksi ole uudessa ryhmässä, on asema usein heikko, ellei uudella tulokkaalla ole todella hyvät sosiaaliset valmiudet ja vastaanottava luokka sosiaalisesti avoin. Aina ei niin ole. Siksi olisi tärkeää että kunnan/koulun tasolla on selvät toimintaohjeet siitä, miten uusi oppilas ja hänen perheensä otetaan vastaan. Tärkeintä on tukea uuden oppilaan mahdollisuuksia saada turvallinen asema uudessa yhteisössään. Tämän voi varmistaa eri tavoin. 

Omat ratkaisut: Jos luokka on rakenteistettu noin neljän hengen kotiryhmiin, voidaan uudelle oppilaalle osoittaa heti paikka ja pienryhmä jolla on tehtävänä ottaa vastaan. Yleensä tämä toimii kokemuksieni mukaan hyvin, opettajan ohjauksessa toki. Ellei kotiryhmiä ole, uudelle oppilaalle nimetään luokasta kaksi tukihenkilöä. Näiden on hyvä olla sellaisia oppilaita, joilla on vahva yhteisöasema, he tuovat silloin turvaa uudelle oppilaalle. Kaikissa ratkaisuissa luokan valvoja seuraa tilannetta olemalla säännöllisesti yhteydessä uuden oppilaan perheeseen ja käymällä ohjauskeskusteluja uuden oppilaan ja hänen tukiryhmänsä kanssa. Näin toimitaan riittävän kauan. Uuden oppilaan sijoittumista uuteen ryhmäänsä pitää tukea ja seurata. Usein tässä on paljon koulu- ja opettajakohtaista kirjavuutta ja toisinaan jopa (tahattomana toki) sosiaalisen heitteillejätön tuntua, ikävä kyllä. Koululle on annattu tehtävä tasoittaa sosiaalista pääomaa, kuten tiedetään. Toivon että uusien oppilaiden vastaanotosta laaditaan kaikissa kouluissa yhteiset hyvin toimivat käytännöt.

Toinen asia on tämä tietäminen. Kovin usein aikuiset eivät tiedä ajoissa huonosta sosiaalisen tilanteen kehityksestä. Siihen olisi kyllä keinoja. Itse olen jo kymmenen vuotta sitten ollut mukana kehittämässä helppoa hyvinvointikyselyä joka toimii alustalla classpirit.fi . Alusta on ollut ilmaisena käytettävissä, mutta jostain syystä opettajat eivät ole ottaneet laajasti käytäntöön tämän kyselyn ajatusta. Kyseessä on hyvin yksinkertainen anonyymi kysely, jonka avulla luokan valvoja voi saada vaikka viikottain  "sisäpiirin" tietoa ryhmästään, toivottavasti ennen kuin tilanne on paha. Lohjalla ainakin näyttää nyt olevan laajasti käytössä oma luokkahenki kyselymalli. (LINKKI) Liian usein voimaroja suunnataan jälkiseurauksiin, mutta ennaltaehkäisyssä tärkeää on saada tietoa suoraan oppilailta. Usein tietoa ei saa, koska oppilaat pelkäävät kantelijan mainetta. Kun verkossa tehtävässä kyselyssä ei jää tietoja vastaajasta, on paljon helpompaa vastailla rehellisesti. 

Kouluilla on kuitenkin toiveikkaasti tulevaisuuteen katsova tehtävä.