torstai 18. marraskuuta 2021

Hyvä kysymys

 Usein sanotaan "Hyvä kysymys" kun kysymys ei ole oikeastaan hyvä, vaan odotettu. Mutta kyllä einiinyllättävä kysymyskin voi olla hyvä. Opettaja-lehdessä 19/21 sosiaalipedagogian professori Arto O. Salonen kysyi kolumnissaan: "Miksi koulu on olemassa? " Voi olla että oikeita vastauksia on montakin, mutta koulussa työtään tekevien olisi hyvä kysyä tätä joka vuosi, ehkä parikin kertaa. Kolumnisti toteaa: "Jotta työllä olisi tarkoitus, pitää tietää, mitä varten työtä tehdään." Yksinkertaista ja totta.

Salonen katsoo koulun tehtävää tulevaisuuteen tähyten. Samalla hän epäilee, monien muiden koulutusta arvioivien ja kehittävien kanssa, että koulu on jäänyt jumiin jatkuvan talouskasvun toteuttajan rooliin. Jos koulu palvelee ensisijassa jatkuvaa talouskasvua, merkitsee se koulun jatkuvaa parantamista. Kun mikään ei riitä, opettajat kokevat helposti riittämättömyyttä. Työn varsinainen merkitys katoaa. Se johtaa äkkiä motivaation ja voimien laskuun.

Kolumnissaan Salonen ankkuroi koulun merkityksen sivistyksen rakentajana ja turvaajana: "Sivistys kurkottaa ennakkoluulottomasti kohti uutta ja toiveikasta. Se pyytää koulua muuttumaan vanhan maailman säilyttäjästä uuden rakentajaksi. Silloin koulu ei enää pelkästään parantele polkua, jolla tähän päivään tultiin, vaan se etsii reittejä kohti sellaista huomista, joka on elämisen arvoinen." Melkoisia tavoitteita, mutta kyllä koulu on meillä ennenkin muuttanut maailmaa paremmaksi. Sivistystarpeestahan koulutus alkoi, kaikkien piti osata lukea, kirjoittaa ja laskea, sekä tuntea oman kulttuurin pohja. Nyt on sivistyksen käsite varmasti laajempi. Minusta siihen kuuluu ainakin  kyky olla rakentavassa vuorovaikutuksessa ja kriittinen medialukutaito. 

Koulun tehtävä on vaativampi kuin sata vuotta sitten. Onneksi opettajat ovat paljon paremmin koulutettuja ja kouluilla on enemmän voimavaroja kuin koskaan. Kasvatus ja opettaminen on vaativaa asiantuntijatyötä. Kun koulu on olemassa lapsia ja heidän tulevaisuuttaan varten, kysymme: Mitkä ovat hyvän elämän eväät tulevaisuudessa? Miten niitä voidaan koulussa tavoitella? 

Koulutuskeskusteluissa olisi varmaan tarpeen muistuttaa, että koulu ei palvele taloutta, ainakaan suoraan. Koulu on sivistystä rakentamassa. On uskottava että sivistys luo hyvinvointia. Sivistystä rakentavat yhteisön jäsenet, jokainen omilla vahvuuksillaan. Silloin tullaan siihen, että oppiaineiden sisältöjen omaksuminen ei ole koulun tärkein tai ainoa tehtävä. Koulussa kasvetaan yhteiskunnan  jäsenyyteen, opitaan hyvän yhteistoiminnan perusteet (sosiaalinen kompetenssi) ja hankitaan sosiaalisen pääoman riittävä alku.




keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Ymmärtäväinen opettaja on suojaava tekijä

Luen juuri lähdetietona  Lea Pulkkisen mainiota kirjaa Mukavaa yhdessä ( PS-kustannus 2002). (Tietämättömille mainittakoon että professori emerita Lea Pulkkinen on lasten ja nuorten hyvinvoinnin tutkimuksen edelläkävijöitä Suomessa ja tunnetuimpia alan suomalaistutkijoita kansainvälisestikin.) Minulla oli ilo olla mukana kun koulumme oli hänen ohjaamassaan pilottihankkeessa kokonaiskoulupäivää kehitettäessä. Kokonaiskoulupäivää ei ole tullut, mutta monissa kouluissa toimii kokeilun ansioista nykyisin aamu- ja iltapäivätoiminta. Lasten yksin olo kotona on todettu riskitekijäksi kehitykselle, myös nuorille. Tähän ei ole osattu puuttua, vaan usein iltapäivätoiminta on rajattu 1-2 luokkaisille. Harmi.

Mutta, piti kirjoittaa siitä sosiaalisesta pääomasta siten, kuin Lea Pulkkinen sitä käsittelee. Hän mainitsee että tutkijat ehdottavat hiukan hankalasti ymmärrettävän sanan tilalle luottamus- sanaa. Se onkin hyvä ja selkeä käsite, jota me suomalaiset olemme aina vaalineet. Olisiko aika alkaa pitämään huoli siitä, että kaikki saavat koulussa annoksen luottamusta? Luottamus kohdistuu sekä muihin ihmisiin että insituutioiden toimintaan. Ilman luottamusta ja sen tuomaa turvallisuutta ei pysty tekemään yhteistyötä tai kiinnittymään yhteisöihin. Ja sitten on äkkiä yksin tai toisten samankaltaisten seurassa. Siitä ei useinkaan seuraa hyvää. 

Pulkkinen muistuttaa, että lasten sosiaalinen alkupääoma on hyvin erilainen, taustasta riippuen. Alkupääoman erot vaikuttavat lasten mahdollisuuksiin omaksua tietoja, sosiaalisia taitoja ja luotettavuutta, siis siihen miten koulussa pärjää. Alkupääoman lapsi saa kotioloistaan, joihin koulu ei voi vaikuttaa. Mutta onneksi on näin: "Sitä vastoin koulu voi vaikuttaa mitä merkittävimmin oppilaan oman sosiaalisen pääoman kartuttamiseen, aivan kuten se voi vaikuttaa oppilaan kulttuurisen pääoman kehitykseen." 

Jos alkupääoma on heikko ja kouluun on vaikea sopeutua, niin Pulkkisen mukaan tarvitaan suojaava tekija: Ymmärtäväinen opettaja. Tätä suojaavaa tekijää tarvitsevat etenkin nämä riskialtiit oppilaat. Lapset, joilla on vahva kotien tuki pystyvät koulussa kartuttamaan kulttuurista pääomaansa yleensä omin voimin. Ilman sosiaalista pääomaa (=luottamusta) on vaikea kiinnittyä kouluun ja ottaa vastaan opetusta. 

Ymmärtäväinen opettaja - Taas mietin sitä, miten nopeasti oppilas, jolla on vaikeuksia koulutiellään, kohtaa monia aikuisia. Voi olla, että keneenkään ei synny luottamussuhdetta eli tunnetta että minua ymmärretään. Ehkä olisi parempi jos luokanvalvoja saisi työnohajusta ja pyrkisi pääsemään oppilaan luottoaikuiseksi. Onko tässä rakenteellisen välinpitämättömyyden ongelmaa? Olisko entistä enemmän ajateltava niin, että syrjäytyvä oppilas ei tarvitse niinkään oppilashuollon tiimin kokouksia tai käyntejä erityishenkilöstön luona? Hän saattaa tarvita yhden luotettavan aikuisen ja ystävän tai pari, jotka auttavat koulun arjessa.






keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Kiinnittyminen kouluun

  Kirjaa väsätessä tulee koko ajan vastaan hyviä tutkimuksia, jotka liitän kokemuksiini. Paljon löytyy taas hyvältä tuntuvia havaintoja. Toivottavasti en ole täysin vahvistusvirheen vallassa. Täytyypä alkaa jakamaan muutamia hyviä lähteitä.


Sanna Ulmasen väitöskirja Miten kiinnittyä kouluun vuodelta 2017 on innostavaa luettavaa. Aihe on mitä mainioin tukemaan omaa kirjoitustyötämme koulun sosiaalisesta pääomasta ja sen välittämisestä oppilaille.

Ihan parhaita yksittäisiä lauseita on Ulmasella mielestäni tämä: "Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä siihen, että oppilaan ei tarvitse valita vertaisten ja koulutyön välillä.”  Hyvin sanottu. Tässä kiteytyy se kitkapinta, jota yritämme saada luistavammaksi.

Kun aikoinaan luin Hoikkalan ja Pajun Apina pulpetissa kirjan niin sain monta oivallusta. Se on aivan loistava raportti heidän tutkimuksistaan koulun ja luokan sisältä. Heidän oleellinen huomionsa oli se, miten kaukana yhdeksäsluokkalaisten päivittäiset motivaatiot olivat opettajien omista. Opettaja tulee töihin ja yleensä haluaa opettaa tiettyjä sisältöjä päivän aikana. Oppilaat tulevat ennenkaikkea tapaamaan kavereitaan, pitämään yllä heille niin tärkeitä vertaisverkostoja. Nämä eri tarpeet sitten kilpailevat koulupäivän aikana keskenään. Oppilaille opettajan toiminta voi olla häiriö heille tärkeälle toiminnalle, opettaja pyrkii usein lopettamaan sosiaalisten suhteiden ylläpidon tunneillaan. Kirjassa tutkijat puhuivat kahdesta pelikentästä, joiden rajoilla pelataan välillä yhteistä peliä, liian harvoin.

Ulmanen havaitsee saman. Eri pelikentät voidaan yhdistää toimivaksi kokonaisuudeksi. Opettaja voi huomioida oppilaiden sosiaaliset ja kognitiiviset tarpeet opetusjärjestelyissä. Yleensäkin pienryhmien vuorovaikutukseen perustuva opetus olisi ratkaisu tähän kahden pelikentän ongelmaan. 

Sanna Ulmasella on resepti koulun hyvän kasvuympäristön rakentamiselle:

"Parhaimmillaan kouluympäristön kehittäminen on jatkuva prosessi, jossa edistetään oppilaan koulutyöhön kiinnittymisen rakentumisen kannalta parhaiksi osoittautuneita käytänteitä perustuen viimeisimpiin tutkimushavaintoihin." Tämä kuulostaa hyvältä yhteistyön alustalta.