Yhteinen koulu

Koulujen päättymisen aikoihin uutisissa käsiteltiin , jälleen kerran, kotikoulua ja sen hyviä tai huonoja puolia. Suojelupoliisi ilmaisi huolensa kotikouluihin mahdollisesti liittyvistä ongelmista. (linkki) 




Kotikoulu liittyy yhteisöllisyyteen ja laajemmin etenkin yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden jännitteeseen. Haluamme olla vapaita yksilöitä mutta harva haluaa olla yksin. Kotikoulukeskustelu avaa yhteiskunnallisen tason. Yhteiskunta on yhteisöllisyyteen perustuva, koska sopimusyhteiskunta tarvitsee keskinäistä luottamusta, tunnetta siitä että olen osallinen jossain yhteisessä. Tässä voi olla kotikoulun ongelma. Uskon että mahdolliset jännitteet voidaan kuitenkin ratkaista. 

Professorit ottivat kantaa. Nina Sajaniemi ja Liisa Hakamies-Blomqvist kirjoittivat mielipidekirjoituksessaan (HS 2.6.):Yhteinen koulu on yhteiskunnan perusta. Keskeinen sanoma lienee tämä: "Yhteinen koulu ei ole vain paikka, jossa opitaan oppiaineita. Se on yhteiskunta pienoiskoossa."

LINKKI kirjoitukseen

Vaikka vanhemmilla on vastuu ja vapautta kasvattaa lapsiaan, on lapsillakin oikeuksia, kuten kirjoittajat muistuttavat. Lapsella on oikeus saada laaja-alaisia vaikutteita identtiteettinsä rakentamiseen, jolloin hänen on helpompi liittyä yhteisöihin, ja laajemmin yhteiskuntaan.

Koulun suurin merkitys on siinä, että se auttaa kasvamaan yhteiskunnan rakentavaan jäsenyyteen. Se on kasvatustehtävä, joka näinä eriytymisen aikoina on yhä tärkeämpi. Kotikoulut tarvitsevat riittävän ohjauksen ja kosketuspinnan ns. tavalliseen kouluun ja yleisimpiin arvoihimme.

On varmaan ongelmallista jos kotikoulujen ohjaus on ollut epätasalaatuista. Useimmat kotikoulut toimivat varmaan suvaitsevasti kasvattaen, mutta lapsen oikeuksia tulee valvoa paremmin. Emme tarvitse enää yhtään yhden totuuden kuplissa eläviä ja moniarvoisuutta hyljeksiviä ryhmiä. Suomi on rakentunut vahvaan keskinäiseen luottamukseen, joka tarvitsee hyväksyvän ilmapiirin.

Ei ehkä ole ihan helppoa määritellä mitä kotikoulussa voi opettaa ja mitä ei. Toki voidaan väittää että peruskoulu, ja kasvatus yleensä, on ideologista. Tämä on totta, sillä perusopetus nojaa arvoihimme. Arvot olemme kuitenkin yhdessä valinneet, melko hyvin toimivan demokratiamme avulla. Vaikka täällä voidaan olla montaa mieltä, ei ole kenenkään etu jos lapsia kasvatetaan tuntemaan ulkopuolisuutta ja kavennetaan heidän omaa ajatteluaan. Avoimuus ja moniarvoinen dialogia kasvattavat vahvaa ja kehittyvää yhteiskuntaa.

Kouluilla on (taas) väärät loma-ajat

Kouluissa on juhlapäivä tänään. Kaunis, jo kesäinen päivä antaa juhliin hienon sävynsä. Kouluvuoden päättymispäivä on täynnä uskoa tulevaisuuteen. Se on monille askel seuraavaan elämänvaiheeseen ja kaikille lomaan. Ihanaa lomaa opiskelijat ja opettajat!

Tänäkin vuonna on kaksi isoa, tuttua koulukeskusteluaihetta: Suvivirren sopivuus ja koulujen loma-ajat. Vähän puhutaan toki myös arvioinnista, mutta se ei kai sitten ole niin kiinnostavaa... Palaan kuitenkin siihen pian.

Suvivirsikiistasta en nyt ota kiinni. Se tuntuu olevan viime vuosien kestoaihe ja kuvaa vain kulttuurimme nykyistä moniarvoisuutta. Onko perinne mahdollista säilyttää myös maallistuneessa ja monikulttuurisessa ajassa? Varmaan siihen löytyy ja on löytynytkin sopivat reunaehdot.

Mutta, siis koulujen lomat. Niitähän on aina muu työelämä kadehtinut. Aikoinaan epäiltiin että opettajaksi ryhdytään kesäloman takia...Ja onhan se ollut hieno etu, ei siinä mitään. Lomien ajankohtaa on monta kertaa tarkasteltu ja yritetty muuttaa. Koulujen loma-ajat ovat muuttuneetkin, jos mennään tarpeeksi ajassa taakse päin. Kolmen kuukauden kesäloma on ollut historiaa jo pitkään.

 (YLE)

Nyt kesän kynnyksellä opetusministeri Anders Adlercreutz antoi puhuttavaa. Hän lähetti lausuntokierrokselle 22.5. ehdotuksen koulujen loma-aikojen muuttamisesta. Ytimessä on, että kesälomaa myöhennetään ja huhtikuulle tehdään lomaviikko. Vastausaikaa on sopivasti 3.7. asti, vaikuttaneeko sitten ajankohta mielipiteisiin? (linkki)

Opetusministeri jatkaa sitä ajatusmallia, että meidän pitäisi lähentyä eurooppalaista lomakäytäntöä. Tästä on kyllä ollut ennenkin puhetta. Ajatus on aina tyrmätty erilaisin perustein, joista tärkein lienee pohjoisen  kesämme erityinen olemus. Ja sitten tietysti se, että on traditio. Opettajat eivät kai yleensä ole tykänneet lomiin koskemisesta. Muutosvastarinta on etenkin perinteisiin nojaavassa kouluinstituutiossa luonnollinen. Kun koulun tehtävänä on säilyttää ja siirtää kulttuuriamme eteenpäin, on koulun konservatiivisuus tavallaan luonnollista. Mutta, olisko hyvä kuitenkin pohtia asiaa? 

Itselläni ei ole erityistä kantaa, kun kesä on ollut jo pitkään vapaata. Mutta jos katsotaan meistä monessa suhteessa ohi kirineeseen veljeskansaan, niin Virossa on ollut aika kivan tuntuinen loma- ja työaikajärjestely jo pitkään.

Näyttää aika paljon nyt ehdotetulta vai mitä? Jospa me ottaisimme mallia veljeskansalta?

Lopuksi taas se marina, että kevätlukukauden raskaus ei ole ihan oikea peruste lukuvuoden rakenteen muuttamiselle. Ei koulu saa sillä tavalla olla raskasta, että siellä uupuu muutaman viikon välein. Aikuiset voivat tuoda oppimisen iloa ja kevennystä koulupäiviin monin tavoin. Jos lomia rytmitetään sen vuoksi, että taas jaksaa kärvistellä muutaman viikon koulussa, niin se ei korjaa juuriongelmaa. Tuo taitaa olla sellainen myytti, jota toisinaan paisutellaan. Koulussa voi olla ja on erilaisia viikkoja, vähän tiukempia ja sitten helpompia.

Kivaa kesää! Katsotaan miten ehdotus etenee!

Oppiva koulu

Edellisessä kirjoituksessa kurkistin OKM:n julkaisuun, jonka avulla on tarkoitus (taas) nostaa koulumme nousuun. Raportissa oli mainiosti eritelty ne eri osa-alueet joilla perusopetuksen tuloksiin voi vaikuttaa. Jatkoa hiukan tässä.

Tavallaan ulkoisia tekijöitä on opetussuunnitelma, jota nyt yleisesti halutaan selkeyttää ja yhteiskunnallinen kehitys yleensä, digitalisaatioineen. Opettajien koulutus ja koulun johtaminen ovat enemmän ammattikunnan sisällä olevia asioita. Tosin, meillä yliopistot päättävät melko itsenäisesti mitä opettajien koulutus sisältää. Tämä voi olla heikkouskin. Voi varmaan todeta että opettajan työ on sekä käytännöllistä osaamista että akateemista, tiedon hallintaa ja oman työn kehittämistä. Näiden elementtien yhdistäminen ei aina ole helppoa ja yliopiston tarjoma koulutus on väkisinkin teoriapainoitteista. Tuskinpa parhaat käytännön pedagogian osaajat ovatkaan yliopistolla ja harjoittelukoululla töissä...

Raportin luku 5.1.5 Opetushenkilöstö ja opettajien koulutus on kiintoisaa luettavaa.

On tärkeää, että rehtori todetaan pedagogiseksi johtajaksi ja että hänen mahdollisuuksiaan olla sellainen tulee vahvistaa. Käytännössä väitän, että suurelta osin kouluissa ei ole selvää pedagogista johtamista jo siksikin, että rehtorilla ei etenkään suuressa koulussa ole käsitystä opettajiensa työtavoista. Ehdotetut toimet kuulostavat hyviltä, mutta saadaanko niille resursseja?

Opettajien koulutukseen puututaan myös. Opettajat ovat tutkitusti vaikeita koulutettavia jo ennen valmistumistaan (linkki), mutta kehittämistä varmasti on juuri luokkatilanteiden hallinnan alueella.

Muuallakin raportissa mainitaan luokan hallinta ja tässä erityisesti ryhmädynamiikka, vihdoinkin!
Olen kyllä aina ihmetellyt, että miksi valmistuva opettaja ei saa oikein mitään painavampaa tietoa siitä, mitä ryhmissä tapahtuu ja miten ryhmiä käytännössä ohjataan. Näin oli kun itse valmistuin Helsingissä ensimmäiseltä luokanopettajan yliopistokurssilta 1977 ja niin taitaa olla edelleen... Opetus on kuitenkin ryhmämuotoista ja siitä kun luokka oli hiljaa koska opettaja oli auktoriteetti, on kulunut jo piitkä aika. Eikä taida olla edes tärkeintä enää se, että oppilaat ovat hiljaa? Nyt opettajan pitää osata olla motivoiva johtaja. Toinen merkittävä ehdotus on, että esitetään koulutuksen sisältävän kodin ja koulun yhteistyön merkitystä ja toteutusta. Kiintoisaa, mistähän osaajia löytyy toteutuksen suhteen? Harjoittelukouluillakin homma on ollut ehkä Wilman tms. varassa... Ehdottomasti tärkeä asia kun halutaan parantaa lasten (ja kotien) kouluun kiinnittymistä.

Opettajien täydennyskoulutukseenkin ehdotetaan parannusta. Olen samaa mieltä arvioinnin kanssa: "Täydennyskoulutuksen vaikuttavuudessa on myös parantamisen varaa, sillä monet opettajat kokevat sen vaikutukset opetukseen vähäisiksi." No juurikin näin. Kun suurella osalla opettajia täydennyskoulutus tarkoittaa vain pakollisia veso-koulutuksia, niin kyllähän varsinkin massakoulutusten anti on turhan usein kiva lounas. Erityisen kummaa on ollut opetussuunnitelmakoulutuksen vähäisyys ja jopa puute. Luulisin, että kouluvierailut voivat olla hyvinkin kustannustehokkaita ja myöskin koulutuksen tuonti omalle koululle, koko henkilöstön piiriin. No, rahaa toki taas vähän tarvitaan, mutta myös näkyä siitä, mitä ja miten opettajien pitäisi oppia, ihan toisiltaankin.

Paljon hyviä ehdotuksia siis. Nyt haasteena on jälleen, miten ne jalkautuvat kouluihin. Veikkaan että vaihtelevasti. Silloin kyse ei ole vain rahasta, vaan myös johtamisesta.