Uuteen nousuun, OKM:n ehdotuksista

Työn ja opiskelun juhla on vietetty. Tarkoitan siis vappua. Sopivasti OKM julkisti raporttinsa 2026:27 Peruskoulun oppimiskehitystä tarkastelleen työryhmän loppuraportti. (linkki) Eipä ole nimellä kikkailtu...

Ansiona pidän raportissa sitä, että on pyritty hahmottamaan perusopetuksen toimintaympäristöä kokonaisuutena. Johtopäätökset ja ehdotukset koskevat laajasti oikeastaan koko yhteiskuntaa. Kuten tiivistelmässä sanotaan: Työryhmä esittää toimenpide-ehdotuksia mm. perusopetuksen rahoitukseen, lainsäädäntöön, opetussuunnitelmaan, opetushenkilöstöön, johtamiseen, pedagogiikkaan, oppilaiden oppimisedellytysten parantamiseen sekä kodin ja koulun yhteistyöhön. En tässä referoi raporttia, yritän hahmottaa sen ideaa.

 Kuntaliiton raportista antamassa  ansiokkaassa lausunnossa todetaan: Kuntaliiton mukaan oppimistulosten kääntäminen edellyttää samanaikaisesti pedagogisia uudistuksia, riittävää rahoitusta ja laajaa yhteiskunnallista sitoutumista lasten ja nuorten hyvinvointiin. (linkki tiedotteeseen)

Kiinnostava on erityisasiantuntija Mari Sjöströmin kommentti: ”Perusopetuksessa on lisätty opetushenkilöstön määrää. Turvallisia aikuisia on enemmän kuin koskaan, jotka tekevät entistä vahvempaa moniammatillista ja monialaista työtä. Rahoituksen rinnalla tarvitaan rohkeutta tarkastella rakenteita eli opetuksen sisältöjä ja järjestämistapoja”.-  Niinpä. Pienet muutokset eivät useinkaan auta. Perusopetuksen oppilaskohtaiset kulut ovat kaikin osin lisääntyneet, kun esim. opetusryhmiä on pienennetty ja erityistä tukea lisätty. Samalla lasten lukumäärä on lähes romahtanut. Kuva kertoo hyvin sen että resursseista ei pitäis olla kiinni. Yhä paremmalla rahoituksella on saatu entistä heikompia tuloksia. Mikä tässä on jäänyt huomaamatta? Mitä nuo pedagogiset uudistukset olisivat?

Julkisuuteen on toimittajien valinnoilla noussut luokalle jättäminen ja vaatimusten heikentäminen. (Linkki Ylen uutisiin)  

kuva HS 29.4.

Luokalle jättö liittyy varmaankin osaamistakuuseen ja voi minusta olla toisinaan toimivakin ratkaisu, etenkin pojille. (ainakin itselle oli) Osaamistakuuseen kuulunee myös ajatus, että on selkeytettävä opetussuunnitelmaan, mitä ainakin pitää osata että voi kasvaa kansalaiseksi. Opetussuunnitelman selkeyttäminen ei sinänsä tarvitse tarkoittaa vaatimusten laskua, vaan toivon mukaan päinvastoin.

Koululla on ratkottavanaan kahden alueen haasteita, yhteiskunnallisista ilmiöistä johtuvia ja sitten koulun opetusjärjestelyistä johtuvia. Jälkimmäisiin on varmaan helpompi puuttua. Toistan ennenkin kirjoittamaani: Lähes kaikki perusopetuksen ongelmat selittyvät oppilaiden heikolla kiinnittymisellä kouluun, koulun  merkityksellisyyden vähenemisellä, heikolla sosiaalisella pääomalla ja näistä johtuen puutteellisella motivaatiolla. 

Oppilasryhmien pienentäminen ja erityisen tuen lisääminen eivät ole parantaneet näiden ilmiöiden kasvua. Oppiminen on sosiaalinen tapahtuma, joten yksilöllinen tuki ei yksin riitä, tarvitaan paljon sosiaalista tukea. Menestyäkseen koulussa/elämässä oppilas tarvitsee hyviä kavereita eli vartaistukea ja ainakin yhden merkittävän, luottamusta herättävän aikuissuhteen. Tämä on koulun rakenteilla ratkaistavissa oleva haaste.

Oppimistulosten laskua on tapahtunut lähes kaikissa länsimaisissa yhteiskunnissa, siitä on helppo syyttää digilaitteita. Mutta muutakin tapahtuu. Eriarvoistuminen on taas lisääntymässä, sosioekonominen tausta vaikuttaa nyt etenkin Suomessa. Asuinalueet eriytyvät, ja sen seurauksena koulutkin eriytyvät. Kaikki perheet eitä pysty tukemaan lastaan yhtä hyvin. Turvaverkot ovat usein hajautuneet. Koulu voi vastata näihin haasteisiin yhteisölllisyydellä. Harmi kyllä olemme ihastuneet suuriin kouluihin, joiden merkityksellisyys ympäristöön ei ole itsestään selvää. Suuri koulu voi olla etäännyttävä, eikä kutsu mukaan yhteistyökumppaneita. Ovathan niissä ovetkin kiinni...Mutta paljon voidaan paikallisesti tehdä. Ilahduttavasti raportissa ehdotetaan: Tarjotaan (kodeille) monipuolisia mahdollisuuksia osallistua koulun toimintaan ja koulun toimintakulttuurin kehittämiseen. Mahtavaa, sanon minä.

Paljon muutakin kiinnostavaa raportissa löytyy, esimerkiksi ryhmädynamiikka mainittu! Aihetta on palata uudestaan aviisiin.

Tasa-arvo tuottaa koulutusmenestyksen

 Olipa asiaa. Nimittäin professori Sonja Kosunen kirjoittaa Opettaja-lehdessä siitä, miten oppimistulokset ja koulu yleensä heijastavat yhteiskunnan tasa-arvotilaa: Oppimistulokset nousevat juurisyihin puuttumalla (Opettaja 4/2026) Linkki

  Kosunen tiivistää koulutuksen ns. kriisin: Iso ongelma ei liity oppimiseen sinänsä, vaan koulunkäynnin eriytymiseeen ja oppilaiden erilaisiin sosioekonomisiin taustoihin. 

Tätä vähän epäsopivaa totuutta ovat muutkin tutkijat käsitelleet. Kirjoitin aiheesta ainakin 2021. Linkki
Joskus tuntuu, että laskevista koulutuloksista puhuttaessa ei nähdä metsää puilta. On helpompaa etsiä syiden palasia ja korjata tilannetta yhä uusilla vaatimuksilla ryhmäkoon pienentämiseksi tai yksilöllisen tuen lisäämiseksi. On toisaalta niin, että koulu ei voi muuttaa yhteiskuntapolitiikkaa, joten korjaustoimet ovat väkisinkin jälkijättöisiä ja kokonaisohjaus puuttuu. 

Muistetaan nytkin silti, että suuri osa oppilaistamme menestyy ja voi hyvin. Meillä on kuitenkin alkanut syntyä alueellisia eroja, poikaryhmien välille on kehittynyt todella suuria eroja, sosioekonomiset taustat vaikuttavat aiempaa enemmän koulumenestykseen ja maahanmuuttajataustaiset pärjäävät koulussa heikommin meillä kuin useimmissa maissa. Kuulostaa siis tasavertaisuusongelmalta.

Kyseessä on paljolti sekä opettajien että oppilaiden elinpiirit ja niiden vaikutus arkeen. Kosunen toteaa: Suomalainen koulukeskustelu on perin juurin keskiluokkaista. Haavoittuvien alueiden ja koulujen ja päiväkotien ääni ei näissä keskusteluissa juurikaan kuulu. Tällä hetkellä Kosunen tutkijaryhminen keskittyy siihen, miten eri luokkataustoista tulevat opettajat päätyvät opettajainkoulutukseen. Kaikki eivät ehkä tykkää, jos totean kuitenkin, että opettajanhuone on meillä hyvinkin keskiluokkainen. Mitä sitten, saatat kysyä. No, jos ei tunne esimerkiksi köyhyyttä, voi sen vaikutuksiin olla vaikea samastua.

Onko koulu avuton ilmiön edessä? Ei minusta.  Asennekasvatus ja motivaation herätteleminen ovat osa koulun kasvatustyötä. Kasvatus onnistuu, jos voi saavuttaa luottamussuhteen ja osaa eläytyä kasvatettavien elämään. Ei ehkä ole vain sattumaa että meillä poikien ongelmat ovat alkaneet kasautua samalla kun opettajakunta voimakkaasti naisistuu. Maahanmuuttajataustaisia opettajia on vielä kovin vähän. Kosunen muistuttaa, että opettajan työ liittyy saumattomasti tasa-arvokysymyksiin. Jo se, että koulun henkilöstö tiedostaa tämä ulottuvuuden työssään, voi auttaa paljon.

Tasavertaisuutta pitää aina puolustaa, kuten demokratiaa yleensä. Hyväosaisuudesta kuitenkin kilpaillaan, eikä ihminen aina luonnostaan jaa omaa hyväänsä. Tämä näkyy juuri sosiaalisen pääoman muodostumissa lapsuudessa ja koulussakin. Tarvitaan tasoitusta, jotta kaikki voivat osallistua hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen.

Kyse on pitkälti tiedostamisesta ja arvoista. Kosunen sanoo hyvin: Laaja näkökulma on välttämätön vastapaino oppimistuloksiin kapeasti keskittyvälle panos-tuotos-ajattelulle. 

Omassa nuoruudessani me koululaiset aktivoiduimme tuomaan politiikkaa kouluihin. Sitähän vastustettiin, vaikka politiikka on aina vaikuttanut kouluun, eikä se koskaan sieltä ole lähtenyt. Tämän ymmärtäminen voi avata koulutyön monet ulottuvuudet paremmin.

Opettajat joutuvat aina tekemään työssään myös arvovalintoja, kulloistenkin tarpeiden mukaan. Koulut toimivat yhä erilaistuvimmissa ympäristöissä ja oppilailla on hyvin erilaiset taustat. Miten kulloinkin edistetään tasa-arvoa, on koulussa paikallisesti ratkaistava. Ja kyllä siitäkin on varmasti hyvä esimerkkejä.

Koulutuksen korjaussarja

Koulutus on, tietysti, tulevaisuuden kannalta elintärkeää. Sen avulla Suomen kaltainen maa pysyy hyvinvointivaltiona ja korkean elintason maana, jopa onnellisena.

Pari viikkoa sitten Sitra julkaisi muistion koko koulutusjärjestelmämme uudistamistarpeista. (linkki)

Muistio sai osakseen huomiota, jota se varmasti ansaitseekin. Sisälsihän se melko konkreettisiakin ehdotuksia, joista osa aiheuttaa erimielisyyttä. Hyvä että keskustellaan. 

Kirjoittajat Lehikoinen, Nokso-Koivisto ja Vihriälä ovat osanneet tiivistää todella ison kokonaisuuden hyvinkin luettavaan muotoon, kiitos siitä. Oma asiantuntemukseni ei ole suunnittelun, hallinnon tai korkeakoulujen alueella. Luin muistiota perusopetuksen osalta pedagogin ja kasvattajan silmin. Kiinnostavaa sekin.

Peruskouluun kirjoittajat ovat laatineet yksitoista keskeistä toimenpidettä. Huomioitavaa on ideologinen suunnanmuutos peruskoulun paikallisesta vapaudesta keskitetympään tiedonkeruuseen (kuten valtakunnalliset kokeet)  ja sitä kautta johtamiseen. Tämä herättää paljon melua. Sinänsä on varmasti tarvetta arvioinnin yhtenäistämiseen ja ns. armovitosten poistoon. 

Karkeasti jaoteltuna kaksi kohtaa koskee pedagogiaa ja kaksi oppilaiden hyvinvointia.

• Varmistetaan toiminnan jatkuva vaikuttavuuden parantaminen arvioinnilla ja seurannalla. Tämä mahdollistaa hyvien käytäntöjen levittämisen ja ajoissa puuttumisen havaittuihin ongelmiin.
 • Mahdollistetaan koulujen ja koulutuksen järjestäjien pedagogisten ja toiminnallisten kokeilujen käynnistäminen. Kokeiluista tehdään vaikutusarvioinnit siten, että kaikki kunnat, koulut ja opettajat voivat hyödyntää tutkimukseen perustuvia hyviä toimintatapoja. 
Hyvien käytäntöjen löytymiseen ja hyödyntämiseen suhtaudun lämmöllä. Koulut tahtovat olla sulkeutuneita opetusjärjestelyjen suhteen. Jokainen opettaja käyttää pedagogista vapauttaan ja kokee oman tavan opettaa parhaaksi, itselleen. Eniten oppii kuitenkin vierailemalla muissa luokissa, kouluissa ja opettamalla yhdessä. Opettajien täydennyskoulutus romahti jo vuosituhannen vaihteessa. Sitä voisi elvyttää halvallakin esim. kouluvierailujen muodossa. 

• Tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia. Vähennetään lasten yksinäisyyttä laajentamalla kuntien velvollisuutta järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa nuorimmille oppilaille. Oikeus osallistua toimintaan kattaisi vuosiluokat 1–4, toimintaa olisi klo 6–18 välisenä aikana, myös koulujen kesäloman aikana. Osallistumismaksut pidetään kohtuullisina.

 • Tuetaan sosioemotionaalisten taitojen, eettisyyden ja luovuuden taitojen kehittämistä ja varmistetaan riittävä oppimisen tuki. 
Mainiota että hyvinvointi on mainittu. Aamu- ja iltapäivätoiminnan laajeneminen varmasti hyödyttäisi monia, myös koulua. Kouluun kiinnittyminen helpottuu, kun koulun sosiaalinen merkitys lisääntyy.
Toinen ehdotus kaipaa vielä kovasti konkretiaa.

Jäin kaipaamaan vielä lapsen näkökulmaa, ehkä vanhempien ja opettajienkin. Varmaankin Sitra on tilannut muistion jollain evästyksellä. Koulutus esiintyy muistiossa taloudellisena elementtinä, mitä se tietenkin onkin. Kasvatus-sana taitaa puuttua kokonaan? Koulutus on kuitenkin kasvatusta jo mm. perusopetuslaissa. Koulutuksen tehtävänä on tuottaa yhteiskuntarauhaa ja hyvinvointia kaikille. Miten se tehdään, onkin monimutkainen juttu, mutta juuri näissä tavoitteissa on alettu epäonnistumaan.

Lapset ja nuoret eivät ole vain taloudelle tärkeitä uusia työntekijöitä. Koulutus ei ole vain taloudellinen sijoitus. Se on sijoitus parempaan elämään ja tulevaisuuteen. Ymmärrän hyvin että muistio olisi kasvanut kovasti jos olisi käsitelty asioita kuten arvot, merkityksellisyys ja sitoutuminen koulutuksessa. Kuitenkin nämä asiat ratkaisevat käytännössä koulutuksen tavoitteisiin pääsemisessä. Ja siinähän ovat opettajat (kasvattajina) hyvin merkittävässä asemassa. Ehkäpä noista hyvistä käytännöistä löytyy etenkin ryhmien sosiaaliseen ohjaamiseen ja yksilöllisen sosiaalisen pääoman vahvistamiseen malleja. Oppiminen on koulussakin sosiaalinen tapahtuma.