tiistai 3. joulukuuta 2019

PISA 2018, trendit jatkuvat

Tänään oli viimeisimmän PISA-mittausten julkistamispäivä. Mediassa tämä jäi tietenkin pääministerin vaihdoksen varjoon, mutta kyllä PISA varmasti puhuttaa taas. Enpä ole lukenut tässä vaiheessa kuin uutisten tiivistelmiä, mutta jos niitä lukee muutamia, saa varmaan kuvan tarkastelun kohteista.


Mitä PISA kertoo?  Jarkko Hautamäki, joka on ollut pitkään Suomen koordinaattori Pisa-asioissa, muistuttaa usein, että Pisa ei yksin kerro riittävästi koulutuspolitiikan onnistumisesta. Testiin vaikuttavat esimerkiksi kulttuuriset erot, joista merkittävä on vaikka se, miten oppilaat saadaan vastaamaan parhaansa mukaan testissä, joka ei vaikuta arviointiin.( LINKKI) Suomen kaltaisissa maissa näyttää käyvän niin, että oppilaat (pojat) eivät enää näe vastaamiseen niin paljon vaivaa kuin aiemmin. Tästä saattaa johtua osaamisen tason näkyvä lasku. Todellista osaamista onkin vaikeampi mitata.

Mutta kyllähän PISA jotain kertoo. Muutama trendi näkyy jatkuvan ja osan niistä liitän koulujen yhteisöllisyyden riittämättömyyteen, ja onhan yhteiskunnallinen kehitys lähtenyt eriytymään muutenkin.

Tyttöjen ja poikien osaamisen erot ovat Suomessa edelleen OECD maiden suurimmat. Harmittaa, jos tämän ongelman ratkaisuyritykset juuttuvat siihen näennäissamanarvoiseen keskusteluun, että sukupuolia ei saa erotella. Etenkin heikoimpien osaajien joukossa on yhä enemmän poikia, jotka ovat vaarassa syrjäytyä. Näin nimittäin näyttää käyvän, koska Suomessa on kasvava joukko nuoria miehiä, jotka eivät saa jatkokoulutuspaikkaa, eivätkä sijoutu työelämään. On havaittavissa, että nämä nuoret miehet eivät ehkä perusta perhettäkään. Yhteiskuntaa huonosti kiinnittyvät nuoret miehet ovat historiassa ja nytkin aina olleet potentiaalinen uhka.

Teemana oli nyt lukutaito, vaikka en ymmärrä miksi ei medialukutaito? Suomalaiset ovat edelleen kärkijoukossa, vaikka voihan asian otsikoida lukuinnon romahduksena, näköjään. Harmittaa, jos ei ymmärretä, että lukeminen voi myös siirtyä toisiin alustoihin.

Koulujen välistä eriytymistä esiintyy pääkaupunkiseudulla: Suomessa alkaa näkyä sama kehitys kuin kaikissa maailman suurissa kaupunkikeskuksissa. Sosioekonominen aluejako on uusi sääty-yhteiskunta. Tähän koulu ei voi yksin vaikuttaa, vaan tarvitaan yhdyskuntasuunnitteluun tiukkaa otetta.

Sosioekonominen tausta on alkanut vaikuttamaan tuloksiin yhä vahvemmin, siten että huonommasta sosioekonomisesta taustasta on yhä enemmän haittaa. Korkean sosioekonomisen taustan omaavat oppilaat ovat säilyttäneet tasonsa, mutta heikomman taustan omaavat saavat yhä heikompia tuloksia. Toivottavasti iso osa erosta johtuu juuri huonosta motivaatiosta, sitä voidaan kuitenkin parantaa.

Valtavan hyvä asia on, että suomalaiset koululaiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, JA osaavia. Näin ei yleisesti ole muissa vertailumaissa, harmi kyllä. Tästä voi päätellä, että suomalaisen koulun hyvät tulokset syntyvät niin, että lapsilla ja nuorilla on koulun lisäksi muutakin elämää, tai mikä parempi, koulu on osa elämää. PISA-tulosten kärjessä on paljon maita, joissa koululaisten elämä ei ole meidän kasvatusihanteidemme mukaisia.
Onkin hyvin tärkeää, että pidämme oman linjamme. Kasvatusorinetaatiota pitää vain lisätä, sisältöjen pänttääminen ei vapauta luovuutta.

Varmaan meillä on monin paikoin vielä yhteisöllisyyttä kouluissa, johon kuuluu, että koulussa oppilaat saavat osallistua koulun kulttuuriin kehittämiseen. Kouluyhteisön rakentaminen kaikille viihtyisäksi näyttää olevan oppimisen uusvanha Sampo. Siitä ensi kerralla.

maanantai 25. marraskuuta 2019

Vuoden opettaja on futuristi

On ollut mahtavaa lukea vuoden 2019 opettajan Marika Toivolan raikkaita ajatuksia sosiaalisessa mediassa ja mediassa muutenkin. Marikalla on minusta kyky nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja miten koulutuksen pitäisi nuoriamme siihen valmistaa.

Matemaattis-luonnontieteellinen aikakausilehti Dimensio julkaisi 12.11. vuoden opettajan loppusanat:

Marika tiivistää havaintojaan laajasta ICILS:n tutkimuksesta  jossa tutkittiin kahdeksasluokkalaisten monilukutaitoja 14:sta eri maassa: Suomesta tutkimukseen osallistui noin kaksi ja puolituhatta koululaista ja lähes kaksituhatta opettajaa. Tulokset ovat kiinnostavia ja hiukan samansuuntaisia kuin ennenkin, silloin kun on kyse digiopettamisen syvyydestä Suomessa. Marika Toivola kiinnittää huomiota siihen, että Suomessa on erinomaisia ja heikkoja monilukutaidon osaajia kolmannes. Suurin osa heikoista osaajista on poikia. Merkittävää on tämä:  "Suomalaiset opettajat painottivat erilaisiin monilukutaidon sisältöihin kaikista osallistujamaista vähiten." 

Tämän jälkeen Marika syventää aihetta tarkastelemalla PISA ja TIMMS tutkimuksia, joiden avulla voidaan miettiä myös matemaattisen monilukutaidon asemaa Suomessa, onhan Marika matemaattisten aineiden opettaja ja nykyisin tohtorikoulutettava Helsingin yliopistolla. Vaikka Suomi pärjää PISA-listoilla tasalaatuisen koulutuksen maana, niin totuus lähempää tarkasteltuna osoittaa, että meillä on suuria eroja samassa koulussa luokkien välillä. Vai mitä ajatellaan tästä:

TIMSS nimittäin erottelee oppilaiden luokat, toisin kuin PISA, jossa tuloksia voidaan tarkastella vain koulukohtaisesti, ei luokkakohtaisesti. Valtioneuvoston julkaisusta käy ilmi, kuinka Suomessa on kolme kertaa isommat erot matemaattisten aineiden osaamisessa luokkien välillä kuin esimerkiksi Norjassa tai Ruotsissa. ”Suomessa oppimistulosten eroja eivät siis selitä vain koulujen oppilaaksiottoalueiden väliset sosioekonomiset ja vanhempien koulutustasoon liittyvät erot vaan myös ja vahvemmin se, miten oppilaat jaetaan luokkiin koulujen sisällä”, raportissa todetaan. Näistä luokkavalinnoista näyttäisivät kärsivän erityisesti pojat. Kärjistäen voidaan sanoa, että sillä ei ole väliä, mihin kouluun lapsi Suomessa menee, mutta sillä on väliä, mille luokalle oppilas koulussa päätyy.

Onko tästä ajateltava niin, että meillä opettajien suuri pedagoginen vapaus tuottaa oppilaan kannalta arpajaistilanteen? Voi päästä luokkaan, jossa saadaan tuloksia tai luokkaan jossa opettajan toiminta ei motivoi tai tuota hyviä tuloksia. 


Kiintoisaa on tuo oppilaiden luokkiin jakamisen tulos. Mielestäni perinteisesti luokkien muodostaminen yläkouluvaiheessa ohittaa yhteisöllisen näkökulman. Useimmat uudet luokat lähtevät ryhmän kiinteyden nollavaiheesta, eivätkä ehkä kolmessa vuodessa kehity juuri lainkaan yhteisöllisesti. Siis siten että ryhmä alkaisi itseohjautua, muodostuisi oppivia ryhmiä, ei jätetä ketään ulkopuolelle ja tuetaan. Itsellään tämä ei yleensä tapahdukaan. Luokkia muodostettaessa olisi tarpeen olla syvällistä tietoa oppilaiden sosiaalisista suhteista siten, että voitaisiin jatkaa toimivia verkostoja.

Lopuksi Marika kiinnittää huomiota matematiikan arviointiin, summatiiviseen ja formatiiviseen sekä matemaattisen monilukutaidon käsitteeseen:"Arvioidaanko meillä matematiikan osaamista matemaattisen monilukutaidon lähtökohdista? Tuskinpa, opettajat arvioivat osaamista niistä lähtökohdista, joita he korostavat opetuksessaan."

"Matemaattinen monilukutaito on lähtökohdiltaan ja luonteeltaan yhteisöllistä. Keskiössä tulee olla oppilaan kehitysmahdollisuudet. Matematiikan oppiminen tulee nähdä matemaattistamisen ja omakohtaistamisen vuorovaikutusprosessina."

Kun itsellä oli kouluisena vaikeuksia ymmärtää matematiikkaa (hyvästä opettajasta huolimatta), niin tätä on hyvä lukea. Jospa olisinkin voinut enemmän kehittyä porukassa kuin verrata itseäni muihin.


Marika toteaa, että vaikka suomalaiset koululaiset pitävät matematiikasta, he eivät arvosta sitä. Koulun arvostuksen vähenemistä on muuten mitattu yleisestikin koko 2000-luvun. Ei hyvä.

"Mitä tämän asian kanssa tulisi sitten tehdä? Ei ainakaan korostaa summatiivisten kokeiden merkitystä arvioinnissa oli ne sitten opettajan omatekemiä tai oppimateriaalin kustantajan tuottamia. Neljän kouluikäisen lapseni kautta olen nähnyt läjäpäin kustantajan logolla varustettuja matematiikan kokeita, jotka ovat useammin vihastuttaneet kuin ihastuttaneet. Erityisesti mieleeni on jäänyt viidennen luokan koe, josta pystyi saamaan kiitettävän arvosanan ymmärtämättä murtoluvun käsitettä. Olen myös vanhempana saanut allekirjoitettavakseni kokeita, joiden arvostelu on ollut eettisesti hyvin kyseenalaista."

Marika liputtaa formatiivisen arvioinnin puolesta. Sehän auttaa parhaiten oppilasta oppimaan, kehittämään itseään.

Luen kirjoituksesta siis itselleni kolme tärkeää asiaa:

- Yhteisöllisyyden kehittäminen tulee nostaa koulun toiminnassa entistä tärkeämmäksi. (kiinteät luokkayhteisöt)
- Opettajien osaamista pitää kehittää koko työuran ajan, samalla kun haetaan yhteistä pedagogista toimintalinjaa.
- Oppilaat on saatava oman oppimisensa ohjaajksi osallistamisen avulla. (vrt. formatiivinen tai summatiivinen koe)

Kiitos vuoden opettajalle, joka ei varmastikiaan ole sanonut viimeistä sanaansa! Opetusmaailma on sisäänlämpiävä ja konservatiivinen, kuten monet asiantuntijavaltaiset alat. Opettajien tulee silti nähdä tulevaisuuteen, sillä sinne me valmistamme oppilaitamme.



sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Markku on valmentaja ja opettaja

Myönnän. Olen pitänyt jalkapalloa vähän tylsänä ja ylimainostettuna pelinä. Kaksi tunti katsotaan kun ei tapahdu paljonkaan (pelataan nollanollaa) ja pelaajat kaatuilevat ihmeen  helposti, eikä kukaan myönnä virheitään. No sori, jos vähän liioittelen. Kaikki pelit ovat parhaimmillaan kun asiat menevät oikein ja nyt on Suomen maajoukkueella mennyt oikein hyvin monta asiaa. Ehkä ei ole ihan sattumaa että (taas) opettaja/valmentajan ansiosta, ainakin isolta osin.

Markku Kanerva on opiskellut luokanopettajaksi, on opettanut Suomessa ja Ruotsissa ja pelanut jalkapalloa samaan aikaan korkealla tasolla. Helsingin yliopiston nettisivuilla kesäkuussa  (linkki artikkeliin)  Markku kertoi haastattelussa valmennusajatuksiaan. Aika paljon on opettaja-Markku siirtänyt toimintatapojaan jalkapallojoukkueen pukuhuoneeseen. Ryhmän hallinnasta ja sen motivoimisesta on molemmissa hänen mukaansa kysymys. Luottamus, jota rakennetaan pitkäjänteisesti on tärkeä perusta. Olen niin samaa mieltä.




 "Miten saa ihmiset löytämään oman potentiaalinsa ja suorittamaan parhaiten? Niin luokkaan kuin joukkueeseen pitää luoda oppimista edistävä positiivinen ilmapiiri. Oppimista edistäviin tai ehkäiseviin tekijöihin ei pääse käsiksi, ellei saa aikaan luottamusta ja rehellistä vuorovaikutusta, Kanerva painottaa. Jalkapalloilu vaatii myös henkistä ja sosiaalista treeniä."

Näinhän se on. Paraskin pedagogia menee hukkaan, ellei ryhmässä ole oppimismyönteistä ilmapiiriä. Käytän sen rakentamisessa tarvittavista toimista nimitystä yhteisöllinen pedagogia. 
"Ryhmätyöt ja osallistaminen ovat asioita, jotka seurasivat Kanervaa luokkahuoneesta pukuhuoneisiin. Pelaajille pitää antaa haasteita, oivaltamisen mahdollisuuksia ja vapautta kokeilla. Tammikuussa Suomi voitti Jordanian 2–1. Seuraavana päivänä Kanerva laittoi pelaajat analysoimaan peliä ryhmissä ja kertomaan muille huomioistaan."
Osallistamisesta puhutaan yleensä enemmän kuin mitä sitä tehdään. Onkohan se toisinaan ymmärretty väärinkin? Itse ymmärrän osallistamisen olevan oikeastaan yksinkertaista. Se on toimintaa, jossa luovutaan ulkoisesta käskyttämisestä, luotetaan ja annetaan ymmärtää esim. koulussa, että siellä jokainen oppii itselleen pääomaa, vaikka voi auttaa muitakin. Sen avulla osoitetaan myös, että vain itseään voi muuttaa ja siksi oman toiminnan arviointi on niin tärkeää. Itsearvioinnin avulla oppii näkemään oman roolinsa yhteisössä rakentavasti. 
Luokka tai muu opetettava ryhmä voi olla yhdessä onnistuva joukkue, jossa autetaan jokaista löytämään omat vahvuudet. Moderni oppimiskäsitys tukeutuu mielestäni yhdessä oppimiseen, oppiminen on yhteisöllinen ilmiö. Uudessa opetussuunnitelmassa oppija nähdään aktiivisena toimijana. Siihen joukkueajatus sopii hyvin. Luokka, kuten joukkue, tarvitsee kehittyäkseen menestyväksi ryhmäksi, johtajuutta, ohjausta. Ohjaus perustuu luottamukseen, kuten Markkukin opettaa. Jotta jokainen luokka peruskoulussa olisi menestyvä joukkue, tarvitaan pysyviä yhteisöllisiä rakenteita ja hyvien käytäntöjen jakamista. Voisimme olla maailman parhaita.