Peruskoulu luo tulevaisuutta

 Opetus- ja kultuuriministeriö julkaisi tässä helmikuussa tulevaisuusvision Peruskoulu 2045: Elämää varten (OKM 2026). Väistämättä nimestä tulee mieleen vanhat koulukuvani Kallion Yhteiskoulusta. Vasta latinantunneilla tosin selvisi miksi kuvissa oli usein mukana lause: Non scholae sed vitae discimus. (Emme opiskele koulua, vaan elämää varten) Sivistystä todellakin tarvitaan, takaisin. (linkki julkaisuun)

Kun luin raporttia, niin kyllä tuli mieleen, että olisiko jo yksilöllisyyden tie kuljettu koulun opetuksessa ja kasvatuksessa loppuun? Ja tulisiko kasvatus nimenomaa yhteisön tehtävänä ja yhteisöllisenä ilmiönä takaisin perusopetuksen tehtävän keskiöön? Toivon niin. Väitän nimittäin taas, että useimmat koulun nykyongelmat eivät ratkea yksilöllisellä tuella vaikka kuinka on yritetty. Oppiminen on sosiaalinen ilmiö ja sitä tuetaan tehokkaasti yhteisön kehittämisellä.

Julkaisun arvomaailma aukeaa heti alun tiivistelmästä: "Raportissa kuvataan peruskoulun roolia yhteiskunnan keskeisenä tulevaisuusinstituutiona, jonka tehtävänä on edistää sivistystä, merkityksellistä elämää, toivoa, toimijuutta ja yhteistä hyvää. Visio rakentuu kolmelle toisiaan täydentävälle kokonaisuudelle: merkityksellinen elämä, elämä yhdessä ja elämä maapallolla. Keskeisiä teemoja ovat koulun kasvava yhteisöllinen rooli, oppimisen ja hyvinvoinnin vahva yhteys, teknologian eettinen ja inhimillinen käyttö, tulevaisuususkon ja demokratian vahvistaminen sekä ekologinen kestävyys.

Julkaisu korostaa peruskoulun vahvuuksia – kuten yhdenvertaista julkista koulua, korkeasti koulutettuja opettajia ja vahvaa luottamusta koulutusjärjestelmään – ja tarkastelee, miten vahvuuksien varaan voidaan rakentaa tulevaisuuden haasteisiin vastaavaa koulua."

Visio ei ole syntynyt vain virkamiesten työhuoneissa, vaan sitä on työstetty osallisuushankkeessa johon on osallistunut yli 500 lasta, nuorta ja aikuista.

Oikeastaan samoja suuntaviivoja voi lukea nytkin ohjaavista asiakirjoista, Perusopetuslaista ja Opetussuunnitelman perusteista. Peruskoulu antaa eväät rakentavaan kansalaisuuteen. Tulevaisuuden tukeminen on aina ollut vaativaa, mutta varsinkin nyt. 

Saa nähdä miten perusopetuksessa otetaan vastaan tämä signaali. Veikkaan että keskeinen teema "Koulun kasvava yhteisöllinen rooli" ei ole kaikkialla yhtä hyvin toteutettavissa. Toisaalta monissa pienemmissä kouluissa ja kunnissa koulun yhteisöllinen rooli ei ole kadonnut sadan vuoden aikana mihinkään. Opetustekninen ja taloudellinen  tehokkuusajattelu valtasi 2000-luvun alussa koulurakentamisen ja nyt meillä on valtavan suuria kouluja, joihin kiinnittyminen on haastavaa. Samoin voi olla, että suuren koulun kiinnittyminen lähiympäristöönsä on heikompaa, koska suurella koululla on helposti jotenkin paksummat muurit, väitän. Tarvitaan hyvää johtamista, koulunyhteisöllinen rooli ei ole jotain, joka syntyy itsestään. Rehtorit tässä varmaan ovat avainasemassa. Toivottavasti heille annetaan yhteisötyöhön työkalujakin.

Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Suomalaisen kouluna arvostus sivistyksen tekijänä on lähtenyt kyläkoulujen verkostosta. Koulu oli silloin yhteisönsä henkinen keskus. Jotenkin tuo ajatus pitäisi nyt sitten päivittää tähän aikaan...Siihen on varmaan monta keinoa. Taas voisivat koulut jakaa hyviä kokemuksia- ja ennen kaikkea koulua on johdettava niin, että laajempi tehtävä on kaikkien koulussa työä tekevien mielessä.

Mutta joo. Tärkeää luettavaa, ehkäpä jotain jota opettajat lukisivat yhdessä ja miettivät jo miten ensi syksynä otetaan näistä näkymistä vauhtia. Opettajan katse on hyvä olla myös horisontissa ja välillä voivat jalat olla vähän irti maasta. Voi nähdä pitemmälle.

Kuva: Sibbo skolmuseum-Sipoon koulumuseo

Pojat tuen tarpeessa

 Pojat, pojat...Vuoden alkuun on noussut taas kerran keskustelun aiheeksi poikien heikko koulumenestys ja tyttöjen dominointi halutuimpien jatko-opiskelupaikkojen täyttämisessä. Jostain syystä tämä tunnettu tosiasia nousee "uutiseksi" aina uudestaan. Vaikka tietoa on ilmiöstä paljonkin, en ole havainnut toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi. Välillä on jopa vähätelty poikien heikkoa koulumenestystä, vähän  ilmastonmuutoksen kieltäjien tyyliin...

Tämänkertaisen keskustelun taisi aloittaa Harri Lunabban ansiokas tutkimus "Pojat ja nuoret miehet vakavasti ottaen", Sosiaali ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 1/2026  (linkki julkaisuun) Tutkimus löytää tärkeitä ilmiöita ja ongelmia ja sisältää myös hyviä toimenpide-ehdotuksia.

"Tutkimukset osoittavat, että suomalaisten oppilaiden osaamistaso on laskenut, erityisesti poikien osalta. Tämä näkyy koulutuspoluissa: pojat ovat selvä vähemmistö lukioissa ja korkeakoulutuksessa. He ovat myös haavoittuvia somaattisten sairauksien, mielenterveysongelmien ja yksinäisyyden suhteen. Poikien mielenterveysongelmia alidiagnostisoidaan, ja palveluihin hakeutuminen on vaikeaa. Lisäksi pojat ovat yliedustettuja väkivallan uhreina ja tekijöinä,..." Ote tiivistelmästä.

Lunabba ehdottaa muun muassa että poikien ja nuorten miesten haavoittuvuus tulee tunnistaa aiempaa paremmin, sukupuolisensitiivisyyttä pitää edistää, lukioon pääsyn tasavertaisuutta pitää edistää ja pääsykoeuudistusten sukupuolivaikutukset pitää selvittää. Ajankohtainen on myös ehdotus sosiaalisen median haittavaikutusten selvittämisestä ja säätelyn pohtimisesta. Kerrankin tutkimus jossa ehdotetaan suhteellisen konkreettisia toimenpiteitä. Vaikeaa varmasti on, sillä joskus tuntuu että selvityksen teko riittää, sitä esitellään ja siitä keskustellaan, mutta käytännössä ei tapahdu mitään..

Laadukkaita tutkimuksia poikien ongelmista on julkaistu koko 2000-luvun ja varmaan jo sitä ennen. Otan esiin tässä esimerkiksi Pöysän ja Kupiaisen tutkimuksen "Tytöt ja pojat koulussa. Miten selättää poikien heikko suoriutuminen koulussa? ", Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 36/2018 (linkki julkaisuun) Tässä tutkimuksessa esimerkiksi havaittiin, että opettajat suhtautuvat ristiriitaisesti poikien ja tyttöjen osaamiseroihin. Opettajat kuvasivat usein, että sukupuolta ei tule huomioida oppilaan kohtaamisesssa. Niinpä tilanteeseen ei pystytä puuttumaan yhtenäisin toimin. Tähän tutkumukseen liittyen löytyy hyvä videonpätkä, jossa asiantuntijat kommentoivat tilannetta. Mietittävä on esimerkiksi apulaisprofessori Risto Hotulaisen kommentti että koulu lisää tyttöjen ja poikien eroja, jotka tasoittuvat koulun ulkopuolella. Koulu on siis osa ongelmaa. Miten tästä saadaan koppi? (linkki videoon)



Tässäkin kohtaa ajattelen, että varmasti luokkien kiinteä pienryhmärakenne, hyvin ohjattuna, parantaisi poikien tarvitsemaa vertaistukea. Nythän käy usein niin, kuten Hotulainen videolla toteaa, että heikosti menestyvät pojat kasaantuvat samoihin ryhmiin. Sosiaalinen pääoma kertyy koulussa tällöin liian harvojen joukkoon. Onko niin että suomalainen yksilönvapaus toimii pojille haittaavasti? Miksi muuten muissa Euroopan maissa poikien ja tyttöjen tasavertaisuus opinnoissa toteutuu paremmin? On kyllä ihme juttu, mutta jotain  tarttis tehdä ja uskon että tehdäänkin.

Kaikki onkin hyvin

Nimittäin esiopetuksen kestossa. Hiukan hämmentävää oli seurata kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun loppuraportin julkistusta  (linkki raporttiin) ja siitä seurannutta keskustelua. Kokeilun tarkoituksena oli selvittää miten pidennetty eskari tasoittaa sosiemotionaalisia ja akateemisia taitoeroja.

Kyseessä oli poikkeuksellisen laaja nelivuotinen tutkimus johon osallistui 38000 lasta eri puolilta maata. Raportin loppupäätelmä on: "Kokonaisuudessaan nyt kokeiltu kaksivuotinen esiopetus ja nykyjärjestelmän mukaisesti toteutettu varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhdistelmä olivat arvioitujen taitojen osalta yhtä vaikuttavia." Oli siis hyvä että kokeiltiin ennenkuin alettiin rahoittamaan järjestelmää, joka ei tuota toivottua tulosta.

"Kaksivuotinen eskari onkin turha" otsikoi Hesari 14.1. (linkki) Seuraavana päivänä kaksi tunnettua tutkijaamme kertovat, että tämän tuloksen olisi voinut tietää ilman tutkimustakin. Liisa Keltikangas-Järvinen toteaakin, että tulokset eivät yllätä "millään tavalla" (linkki)

 

Tutkijat kysyvät, miksi lapsille pitää opettaa asioita, jotka liittyvät aivojen kehitykseen? Marjatta Kalliala muistuttaa, että leikki, luonto ja taide kehittävät monipuolisesti ja ovat lapsen tärkein virike.

Mutta miksi kuitenkin tehtiin kallis tutkimus? Ehkä syyt olivat enemmän poliittiset ja taloudelliset kuin tieteelliset... Esikoulukokeilututkimuksen päätutkija Matti Sarvimäki on taloustieteen professori.

Muistan varsin hyvin ajan, jolloin haluttiin (jälleen) varhaistaa koulunaloitusta, koska muillakin on niin. Eläteltiin ajatusta, että siten lapset oppivat nopeammin ja siirtyvät työelämään myös varhemmin. Kun sitten ensimmäiset upeat Pisa-tulokset tulivat vuosituhannen vaihteessa, nämä äänet vaimenivat. Hyvää ei kannata muuttaa.

Koulutus/kasvatus ja talous liittyvät yhteen, tottakai. Kyse on nyt siitä, kumpi on alisteinen kummalle. Kun on kyse niin sanotuista pehmeistä arvoista ja tieteistä, niin taloustiede saattaa yrittää asettaa ehtoja inhimilliselle kasvulle. Lainaan auktoriteettiä Lea Pulkkista: Suomalainen lapsuus on ollut maailmalla ihailtu esikuva, mutta nyt taloudellinen tehokkuuden ajattelu muodostaa sille vakavan uhan." HS 13.4. 2025 (linkki) Kirjoitus on minusta erittäin hyvä.

Pulkkinen, kansainvälisestikin tunnetuimpia inhimillisen kehityksen tutkijoitamme, on varoittanut pitkään tästä. Kasvatusta ja koulutusta ei voi nähdä vain korkoa kasvavana sijoituksena, jossa tuottoa voidaan lisätä ohittamalla kehitysvaiheita tai hyvän kasvuympäristön ehtoja. Pulkkinen muistuttaa : "Lapsuus on itsenäinen elämänvaihe, jossa perustana ovat jatkuvat, turvalliset ja lämpimät ihmissuhteet sekä lapselle sopiva ympäristö... Ei riitä että korjataan vaurioita. On estettävä niiden syntyminen."

Tietysti, tähän liittyy jälleen myös kysymys tytöistä ja pojista, jota tuntuu olevan kovin vaikea tutkia. Joukko tutkijoita kirjoitti 24.1. Hesarissa : "Tutkimus sivuutti tyttöjen ja poikien erot oppimisen valmiuksissa" (linkki) Tästä kohta lisää.