Vakioaihe. Pari viikkoa sitten oli YLEn A-studiossa taas keskustelua koulukiusaamisesta: Loppu kiusaamiselle. (linkki)
Kuulin keskustelun niin, että iso osa ajasta käytettiin kiusaamisen kuvailuun ja määrittelyyn ja kiusaajan tai kiusatun tunteiden ymmärtämisen yritykseen. Etenkin paikalla ollut lastenpsykiatrian erikoislääkäri halusi (tietysti) viedä keskustelua terapiakeskeiseen suuntaan. Opetusministeri Li Andersson yritti sentään ottaa ilokseni esiin käsitteitä toimintakulttuuri ja ryhmädynamiikka. Hän ymmärsi että kiusaamisen ehkäisyssä avainasemassa on toimintaympäristö. Aina tulee olemaan heitä, jotka syystä tai toisesta hakevat asemiaan sosiaalisessa tilanteessa uhkailulla, painostuksella tai jopa väkivaltaa käyttäen. Kun koulussa ollaan sosiaalisessa tilanteessa, jossa kaikki tapahtuu ryhmissä, niin ryhmä voi joko estää tai sallia kiusaamista. Koulun rakenteilla ja pedagogisilla ratkaisuilla voidaan minimoida kiusaaminen.
Taas keskusteltiin myös henkilöstömitoituksesta. Koulupsykologien ja -kuraattorien määrää lisätään ja tulossa on mitoituskin. En ymmärrä miten koulukuraattorin tai -psykologin koulutuksella voidaan ohjata ryhmiä estämään kiusaaminen. Keksin koiraa ulkoiluttaessa vertauskuvan. Kiusaamisen "ehkäisyssä" voimavaroja suunnataan melkein vain kiusaamisen seurausten hoitoon. Sehän on sama, kuin että haluaisimme edistää liikenneturvallisuutta kouluttamalla lisää autopeltiseppiä, ehkä jopa mitoittaa heidän määränsä. Mutta onneksi meillä on voitu parantaa liikenneturvallisuutta ennaltaehkäisevästi.
Kiusaaminen. Sitä on monenlaista ja se sattuu, usein peruuttamattomasti. Sen jälkihoitokin voi jättää arvet, joita ei voi poistaa. Siksi tärkeintä on ehkäistä ennakkoon tilanteet, joissa kiusaaminen alkaa ja saa muotonsa. Taas se on sanottava: Paras suoja kiusaamiselta on hyvät kaverit. Kaverit, ystävät jotka eivät jätä pulaan, vaan pitävät yhdessä puoliaan. Lisäämällä niitä aikuisten silmiä, ei päästä eroon kiusaamisesta, se vain piilottautuu entistä paremmin. Koulussa voidaan huolehtia, että jokaisella on kotiryhmä, jossa ollaan päivittäin ainakin jonkin aikaa ja vahvistetaan keskinäistä positiivista riippuvuutta. Samalla luottamukseen nojaava pienryhmä on opettajalle hyvä työkalu yhteistoiminnallisiin työtapoihin. Aikaa ei kulu luottamuksen rakentamiseen tai oman ryhmäroolin löytymiseen. Niin yksinkertaista se on. Se, miten tämä järjestetään on hiukan monimutkaisempaa. Siihen olen käyttänyt osaamistani ainakin kolmeen kirjaan.
Vaikka oppilaiden tukiverkosto, sosiaalinen pääoma olisivat kunnossa, niin kiusaamista voi silti sattua. Sille on tyypillistä, että se alkaa salassa koulun aikuisilta. Hyvä ennaltaehkäisykeino on suorittaa säännöllisiä anonyymejä kyselyjä luokassa, jolloin luokkaa ohjaava opettaja voi heti ottaa nousevan ongelman käsittelyyn. Ihmeen vähän käytetään tätä työkalua, josta itsellä on todella hyviä kokemuksia. Esimerkiksi ilmainen Classpirit ohjelma on opettajalle hyvä apu.