lauantai 23. huhtikuuta 2022

Opettaja on yhteiskunnallinen vaikuttaja

 Olen ollut mukana Sibbo skolmuseum-Sipoon koulumuseo toiminnassa pitkään. Sinnehän vanhat opet sopivat hyvin. Laitoin aikoinaan museon tuottaman äänitteen jakoon nettiin. Erityisesti juttu Mats Wikmannista on hyvin kiinnostava ja hauskakin.


Tässä  LINKKI videoon/äänitteeseen

Tuo sinnikäs opettaja toimi kansakoulun alkuaikoina, jolloin piti lähes kaikesta huolehtia itse. Ajat ovat tietenkin aivan toiset, mutta yksi asia on säilynyt: opettaja on merkittävä vaikuttaja monella tasolla. Suurin ero voi olla nykyaikaan, että ainakin Mats tuntui ymmärtävän työnsä kokonaismerkityksen koko lähiyhteisölle. Opettajan piti ensin hankkia koulu, vanhemmat puolelleen ja ylläpitää sitten koulua yhdessä johtokunnan kanssa. Hän piti puheita ja esitelmiä, sivisti koko yhteisöä. Onnistuakseen hänen piti saavuttaa yhteisön luottamus ja kerätä hyvä sosiaalinen pääoma. Kun opettaja oli aktiivinen koko lähiyhteisön useilla elämänalueilla, hän saattoi nähdä että ponnistelut sivistyksen edistämiseksi tuottivat tulosta. Opettajan työkuvasta syntyi mielekäs kokonaisuus. 

No, tuskin kukaan haluaa enää tehdä kaikkea itse. Työn kokonaiskuva pitäisi kuitenkin voida säilyttää. Erikoistuneessa ja työnjakoon perustussa yhteiskunnassamme opettajan työ edustaa kokonaisvaltaista työtä. Ihmisen kasvua ei oikein voi tukea paloina tai pätkissä. Voi olla että etenkin yhä suuremmissa kouluissa opettajien työnäky siiloutuu ja oman työn merkitys ei näy tarpeeksi hyvin. Tuntuu, että koulun sivistys- ja kasvatustehtävä jää liian helposti ainekohtaisten tavoitteiden varjoon. Onnistuminen näkyy silloin konkreettisesti vain arvosanoissa.

Opettajan työssä saa ajatella isosti. Minusta se on ihan parasta. Opettaja on edelleen vaikuttaja ja tulevaisuuden muovaaja. Nykyisessä maailmantilanteessa koulun rooli terveen yhteiskunnan ylläpitäjänä näkyy taas hyvin. Kansalaisten on tarpeen osata arvioida tietoa ja tuntea olevansa aktiivinen osa yhteisöä. Vain keskinäiseen luottamukseen rakentuvat yhteisöt tuottavat hyvinvointia. Valmiudet olla rakentamassa avointa, luovaa ja hyvinvointia tarjoavaa yhteiskuntaa voidaan varmistaa vain koulussa. Koulun kasvatustehtävä on nähtävä edelleen yhteiskunnallisena tehtävänä. Kun opettaja ja koulu onnistuu saattamaan oppilaat aktiiviseen kansalaisuuteen, on vaikutettu yhteiskunnallisesti paljon.



Kuvassa Sipoon Massbyn koulun ensimmäinen opettaja Mimmi Lindroos oppilaidensa kanssa. Noin 40 heitä näkyy olevan. Hän oli koulunsa opettaja 41 vuotta. Noina aikoina opettaja liittyi yhteisöön, eikä kouluja paljon vaihdeltu. Mimmillä oli tapana antaa jokaiselle koulunsa päättäneelle omenapuun taimi kotiin istutettavaksi. Monella tapaa hieno ele!

Mitä kokonaisvaltaisen opettajuuden muotoja voidaan nykykoulussa toteuttaa? 
Ehkäpä opettajien yhteistyöllä voidaan saavuttaa jotain oppilaan yhtenäisen opinpolun hyväksi?
Tähän liittyy taas kerran tarve tuottaa varhaisia luottamuskokemuksia. Siitä enemmän myöhemmin...

tiistai 12. huhtikuuta 2022

Koulu ja tiedon huoltovarmuus

Uudessa Euroopassa näkyviin tulee asioita, joita ei osanut ajatella, vaikka ne ovat olleet jokapäiväisiä. Koululla on aina ollut perustava rooli kulttuurin säilyttäjänä ja kehittäjänä. Koulutus myös varmistaa hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvuuden. Ihmisethän sitä kannattelevat, sukupolvi kerrallaan.

Kuuntelin radioita tai oikeastaan netistä Areenasta  Tiedeykkösen jaksoja. "Mitä on tiedon huoltovarmuus ja miksi tarvitsemme sitä juuri nyt?" - jaksossa oli painavaa asiaa. 


Olemme jo nähneet miten tietoa, tietämättömyttä ja tiedon vääristelya käytetään maailmanlaajuisesti aseena. USA:ssa kansalaiset vapauttivat senaatin ja Venäjä lähettää nuorukaisia vapauttamaan ja samalla tappamaan ukrainalaisia. Tämä on mahdollista vain jos kansalaisten tiedonarviointikyky on heikko ja toisaalta käytetään muunnettua tietoa manipulointiin. Maailmassa on käynnissä autoritääristen valtioiden, toimijoiden ja demokratiaan uskovien yhteisöjen ja organisaatioiden välinen kamppailu vaikuttamisesta ja vallasta. Vastakkain ovat esimerkiksi alistaminen ja vapaus, moniarvoisuus ja ahdasmielisyys, suljettu ja avoin, ahneus ja empatia. Tätä kamppailua käydään monin eri tavoin kuin sotaa ennen, sodan lisäksi tietysti. Ja tässä on koulukin mukana, halusi tai ei.

Tiedon huoltovarmuus onkin melkoisen olennainen asia. Se tarkoittaa käytännässä vaikka sitä, että kansalaiset eivät usko valheita eli pystyvät arvoimaan tietoa, ja että päätösten pohjana on käytössä aina viimeisin ja laadukkain tieto. Luottamus viranomaistoimintaan on kaiken tämän pohjana, se on yhteisön liima, joka mahdollistaa tietoon perustuvan toiminnan. - Olemme nähneet miten salaliittoteoriat toimivat epäluulon synnyttämisen instrumentteina. On ihan selvää, että luottamusta horjuttavaa "tietoa" syötetään aktiivisesti eri medioissa. Suojaamattomat kansalaiset tämä ase tavoittaa ja saa heidät toimimaan omaa yhteisöään vastaan, osin sitä itse tajuamatta. Kriittinen medialukutaito on taatava koulussa kaikille. Se on yksilöiden mutta myös koko yhteisön etu.

Ohjelmassa sanoi professori Harri Jalonen tärkeän asian, joka jäi mieleen. Ajatus on jotenkin näin: Yleinen luottamus on tärkeää, sillä mitä enemmän on luottamusta, sitä enemmän tietoakin jaetaan. Tietointensiivinen yhteiskuntamme ei voi kehittyä ilman tiedon avonta ja nopeaa jakoa. Luottamus, jota olemme pohtineet pari, kolme vuotta, osoittautuu koko ajan vieläkin tärkeämmäksi, kuin aluksi ymmärsimme. Se on terveen ja kannustavan yhteisön peruskallio. Sitä tarvitaan kodeissa, koulussa, työpaikoilla, harrastuksissa, kaikkialla missä ihmiset toimivat yhdessä.

Koulussakin ovat  nämä nyt maailmalla erottuvat ideologiset suunnat  näkyvissä, jos niin halutaan katsoa. Ja miksi ei? Opettajana tulisi miettiä, miten voi tuottaa luottamuksen kokemuksia oppilailleen? Luottamuskin on kehittyvä ihmisen ominaisuus. Kehittyäkseen se tarvitsee olosuhteet, jossa luottamus kasvaa. Etenkin he, joilla on vajetta luottamuskokemuksista, tarvitsevat koulusta eväät terveen luottamuksen kehittymiseen. Silloin on kysyttävä omaa opetustyyliään: Olenko luottamukseen nojaava vai  kontrolloiva opettaja? Tällä valinnalla on yllättävän laaja kaikupohja.





sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Vapaus liikkua!

 Jotain aivan muuta viimeaikaisten ajatelmien sekaan. Oikein ilahduin kun luin Hesarista 31.3. liikuntakasvatuksen apulaisprofessori Arja Sääkslahden ajatuksia artikkelissa "Minä väitän". 


Lasten mahdollisuudet omaehtoiseen liikkumisen ovat muuttuneet elinaikanani paljon. Minäkin, kaupunkilaislapsi, vietin aikaani porukoissa puistoissa, pihoilla ja kellareissa "räisäämässä". Kiipeiltiin puissa ja kallioilla, leikittiin porukoilla rosvoa ja poliisia, laskettiin mäkeä. Aikuisia ei juuri näkynyt, ellei jotain sattunut. Vähän kiellettyjäkin juttuja tehtiin...Sisällä ei leikitty paljonkaan, kun ulkona oli hauskempaa.

Nyt liikkuminen ja leikki on siirtynyt paljon sisätiloihin ja lasten spontaanit ulkoleikit isoilla porukoilla tuntuu olevan kadonnut osa leikkikulttuuria. Kaupunkirakentaminen jättää vain vähän tilaa lasten itsenäisille seikkailuille. Lapsia kannustetaan (ja kuljetetaan) nyt harrastuksiin. Se on tietenkin hyvä asia, mutta pahimmillaan ne vievät niin paljon aikaa, että omaehtoiseen leikkiin ja liikkumiseen ei jää aikaa. Aikuisten ohjaamassa liikunnassa on se huono puoli, että lasten kyky organisoida leikkejä itse ei kehity, samoin kuin ei myöskään kyky arvioida riskejä ja omaa selviytymistä niistä.

Arja Sääkslahti sanoo: "Lapsen liikkumisen rajoittaminen ei vähennä, vaan lisää tapaturmia, sillä lapsi oppii hallitsemaan kehoaan vain liikkumalla ja leikkimällä- välillä rajustikin. Rymyämiset ja nujuamiset opettavat lasta hahmottamaan omia rajojaan ja säätelemään voimankäyttöään. Nämä ovat tärkeitä asioita paitsi lapsen itsensä kannalta, myös lasten yhteisissä leikeissä. Vahinkoja sattuu, ellei lapsi ole oppinut toimimaan itsenäisesti vauhdikkaammissa tilanteissa."
ja vielä
"Lapsi saa itse päättää, koska hän on valmis lisäämään haasteita. Jos haasteet osoittautuvat liian isoiksi ja tulee kuhmuja, vanhempi lohduttaa, mutta ei totea, että mitäs minä sanoin!
- Aikuisten tehtävä on huolehtia että kotiovesta on turvallista poistua."

Koulussa näkee kyllä, että lapset tulevat hyvin erilaisista kasvatustaustoista. Toisia varoitetaan melkein kaikesta, toisia on kannustettu uskaltamaan, ja on niitäkin joita ei ole valvottu juuri lainkaan.- Miten koulussa voitaisiin tukea omatoimisuutta, kykyä haastaa itseään ja toimia yhdessä muiden kanssa? Opettaja ei tietenkään voi ottaa kovin paljon riskejä siitä, että mustelmia tulee. Kuitenkin voidaan kiipeillä ulkona, käydä lumisotaa tai leikkiä kukkulankuningasta yhdessä laadituilla säännöillä. Retket lähiluontoon (jos sitä on) voivat avata mahdollisuuden vapaisiin leikkeihin. Asiaa sietää opettajien keskenään harkita.

Liikkuminen on parhaimmillaan seikkailua kavereiden kanssa. Sellaiseen pitää aikuisten antaa mahdollisuus, sillä kuten Arja sanoo: "Liikkuminen ei kehitä vain motorisia taitoja, sillä se tukee myös lapsen itsetuntoa ja oppimista. Rajoittamalla lapsen liikkumista lähiaikuiset vievät lapselta tilaisuuden oppia, oivaltaa ja kokea ilon ja vapauden tunnetta, jopa ystävyyttä." Hyvin sanottu!