Vapaus liikkua!

 Jotain aivan muuta viimeaikaisten ajatelmien sekaan. Oikein ilahduin kun luin Hesarista 31.3. liikuntakasvatuksen apulaisprofessori Arja Sääkslahden ajatuksia artikkelissa "Minä väitän". 

Lasten mahdollisuudet omaehtoiseen liikkumisen ovat muuttuneet elinaikanani paljon. Minäkin, kaupunkilaislapsi, vietin aikaani porukoissa puistoissa, pihoilla ja kellareissa "räisäämässä". Kiipeiltiin puissa ja kallioilla, leikittiin porukoilla rosvoa ja poliisia, laskettiin mäkeä. Aikuisia ei juuri näkynyt, ellei jotain sattunut. Vähän kiellettyjäkin juttuja tehtiin...Sisällä ei leikitty paljonkaan, kun ulkona oli hauskempaa.

Nyt liikkuminen ja leikki on siirtynyt paljon sisätiloihin ja lasten spontaanit ulkoleikit isoilla porukoilla tuntuu olevan kadonnut osa leikkikulttuuria. Kaupunkirakentaminen jättää vain vähän tilaa lasten itsenäisille seikkailuille. Lapsia kannustetaan (ja kuljetetaan) nyt harrastuksiin. Se on tietenkin hyvä asia, mutta pahimmillaan ne vievät niin paljon aikaa, että omaehtoiseen leikkiin ja liikkumiseen ei jää aikaa. Aikuisten ohjaamassa liikunnassa on se huono puoli, että lasten kyky organisoida leikkejä itse ei kehity, samoin kuin ei myöskään kyky arvioida riskejä ja omaa selviytymistä niistä.

Arja Sääkslahti sanoo: "Lapsen liikkumisen rajoittaminen ei vähennä, vaan lisää tapaturmia, sillä lapsi oppii hallitsemaan kehoaan vain liikkumalla ja leikkimällä- välillä rajustikin. Rymyämiset ja nujuamiset opettavat lasta hahmottamaan omia rajojaan ja säätelemään voimankäyttöään. Nämä ovat tärkeitä asioita paitsi lapsen itsensä kannalta, myös lasten yhteisissä leikeissä. Vahinkoja sattuu, ellei lapsi ole oppinut toimimaan itsenäisesti vauhdikkaammissa tilanteissa."

ja vielä

"Lapsi saa itse päättää, koska hän on valmis lisäämään haasteita. Jos haasteet osoittautuvat liian isoiksi ja tulee kuhmuja, vanhempi lohduttaa, mutta ei totea, että mitäs minä sanoin!

- Aikuisten tehtävä on huolehtia että kotiovesta on turvallista poistua."

Koulussa näkee kyllä, että lapset tulevat hyvin erilaisista kasvatustaustoista. Toisia varoitetaan melkein kaikesta, toisia on kannustettu uskaltamaan, ja on niitäkin joita ei ole valvottu juuri lainkaan.- Miten koulussa voitaisiin tukea omatoimisuutta, kykyä haastaa itseään ja toimia yhdessä muiden kanssa? Opettaja ei tietenkään voi ottaa kovin paljon riskejä siitä, että mustelmia tulee. Kuitenkin voidaan kiipeillä ulkona, käydä lumisotaa tai leikkiä kukkulankuningasta yhdessä laadituilla säännöillä. Retket lähiluontoon (jos sitä on) voivat avata mahdollisuuden vapaisiin leikkeihin. Asiaa sietää opettajien keskenään harkita.

Liikkuminen on parhaimmillaan seikkailua kavereiden kanssa. Sellaiseen pitää aikuisten antaa mahdollisuus, sillä kuten Arja sanoo: "Liikkuminen ei kehitä vain motorisia taitoja, sillä se tukee myös lapsen itsetuntoa ja oppimista. Rajoittamalla lapsen liikkumista lähiaikuiset vievät lapselta tilaisuuden oppia, oivaltaa ja kokea ilon ja vapauden tunnetta, jopa ystävyyttä." Hyvin sanottu!