Koululaisten kesälomat ovat jo hyvässä vauhdissa. Hiukan etsimällä netistä löytää jokavuotisen huolenaiheen; miten pienemmät (ja ehkä suuremmatkin) koululaiset pärjäävät työviikot yksin kotona.
Pitkä loma stressaa vanhempia kirjoittaa esimerkiksi Hesari 13.6. Uutinen tai aihe on jälleen esillä. Asia on ihan varmasti aiheellinen käsiteltäväksi, koska se on aito ongelma lasten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta. Monissa kunnissa tai ainakin meillä Sipoossa koulu tarjoaa osan loma-aikaa aamu- ja iltapäivätoimintaansa hiukan eri konseptilla lasten turvapaikaksi, jossa kavereiden kanssa voi olla ja harrastaa. Yleisesti noudatettavaa ratkaisua ei vain ole tehty.
Ajattelen asiaa yhteiskunnan muutosta vasten. Ennen eli vaikkapa ennen viime sotiamme, vanhemmat halusivat lapset kesällä kotiin, töihin. Maatalousvaltaisessa Suomessa ei tosiaankaan ollut kesällä ongelmana "Mitä mä tekisin". Lapset olivat esimerkiksi kitkemässä, auttamassa navetassa tai heinätöissä. Etenkin vanhemmat lapset hoitivat pienempiä sisaruksiaan, kun vanhemmat reivät ehtineet. Kesä oli työteliäintä aikaa, Vanhempien työpäivät olivat varmaan helposti ainakin 12 -tuntisia, joka päivä. Omissa koulumuistoissa 50-60 lukujen taitteesta muistelen vielä käytössä olleen syksyisin perunannostolomat. Moni kaupunkilaislapsikin lähti auttamaan sukulaisiaan työvoimavaltaiseen perunannostoon. Ne, joilla ei ollut kesäpaikkaa lähetettiin kaupungeista sankoin joukoin kesäleireille. Kesäleirit olivat muistaakseni usein tarkoitettu ns. vähävaraisille ja yksinhuoltajille eli varmaan perheille, joissa lapset olisivat olleet kesälomalla paljon yksin. Kotiäitejähän oli vielä 60-luvulla hyvin paljon, minunkin äitini oli.
Kun olen lukenut Sipoon koulujen historiaa, niin voi lukea, että maanviljelijät ja kalastajat eivät aina nähneet tarpeelliseksi koko koulua, sillä lasten tuli oppia hyödyllisiä käytännön taitoja ja olla apuna kotona. Näitä aikoja ei varmaan tarvitse siltä osin nostalgisoida vanhoiksi hyviksi ajoiksi. Ajat ovat tosiaan muuttuneet, mutta koulujen työaika noudattaa agraariyhteiskunnan tarpeista syntynyttä järjestelyä. Tosin nyt voidaan pitkää kesälomaa perustella esimerkiksi sillä, että lasten tulee saada nauttia Suomen lyhyestä kesästä ja hengähtää lukuvuoden jälkeen. Monille pitkä loma voi olla tylsäkin, ei näe kavereita ja pitää olla yksin kotona, mikäli ei ole sisaria tai tukiverkkoa.
Kyllähän kesällä olisi kiva pitää kouluakin hiukan. Joskus 1990-luvulla, kun meillä kannustettiin siirtelemään työaikoja (kiitos valistuneen koulutusjohtajamme Marja- Liisa Rajamäen) , pidin kesäkuussa luontopainoitteisen kouluviikon ja syksyllä pidennetyn syysloman. Aivan mahtava kokemus! Tämä tietenkin vanhempien tuella. Sittemmin olen havainnut että ajatus koulujen joustavasta työajasta on kadonnut, minne? Koulujen ulkopuolinen maailma elää toisin...
Aina välillä meilläkin otetaan puheeksi lukuvuoden jakaminen keskeurooppalaiseen malliin, kolmeen osaan. Kesälomahan on jo lyhentynyt paljon menneestä, joten en tiedä olisiko se toimiva malli. Mutta, kovasti suosittelisin työajan joustoja kouluunkin, se mahdollistaa paljon. Nyt kun uusi ops kehottaa oppimaan kaikkialla ja enemmän luokkahuoneen ulkopuolella, niin joustavat työaikajärjestelyt pitäisi ottaa aktiivisesti käyttöön. Monet vanhemmat voivat osallistua viikonloppuisin tai kesäkuukausina koulun ulkopuolella oppimisen järjestelyihin. Sitä nimittäin melkein aina tarvitaan kun lähdetään koulusta oppimaan, ulos maailmaan. Samalla rakentuvat hyvät, yhteisölliset suhteet koulun ja kotien kanssa. Kun maailma muuttuu niin koulun tulee reagoida. Paljon onkin kouluissa tapahtumassa ja se on hienoa. Toimintakulttuuri ei voi perustua traditioihin, jotka eivät enää palvele perheitä, tai modernia oppimista ja opettamista.
Lasten yksinäisyyttä kesällä tulisi silti torjua yhtenäisillä ratkaisuilla, vaikkapa kouluissa järjestetyillä avoimilla ovilla. Yhteistyökumppaneita varmaan löytyisi, jos haettaisiin.