perjantai 4. tammikuuta 2008

Yhteisöllinen pedagogia

Olimme kirjoittaneet opettajan oman työn kehittämisestä ja oppilaiden erilaisuuden tunnistamisesta ja siitä mitä yksilöiden persoonalliset erot yhteistyössä merkitsevät. Julkisuudessa alkoi näkyä yhä enemmän keskustelua kasvatusyhteisöjen (päiväkodit, peruskoulut ja muut oppilaitokset) tarpeesta vahvistaa yhteisöllisyyttäään. Tähän liittyvät muun muassa lasten turvallisuus, kiusaamisen ehkäisy ja työntekijöiden työssä jaksaminen ja työhyvinvointi.
Kun päätimme mekin sanoa asiasta jotain, huomasimme että markkinoilla on paljonkin työyhteisön hyvinvointia ja kehittämistä koskevaa kirjallisuutta ja tutkimusta. Huomasimme kuitenkin että kirjat ovat yleensä tutkijoiden ja aikuisten näkökulmasta ja kokemuksista lähtöisin. Niinpä ajattelimme käsitellä yhteisöllistä pedagogiaa yhteisöllisin menetelmin. Etsimme jo Karttakepin kuolemasta esitellyn kolmen eri luokan oppilaat ja suoritimme kyselyn, joka tavoitti yli 70 nuorta. Lisäksi osaa haastateltiin henkilökohtaisesti. Kolmanneksi ryhmäksi otimme silloisen Raunon luokan 4a:n. Lisäksi haastattelimme nuorta opettajaa sekä työnantajan edustajaa. Urakka levisi siis aika suureksi. Kaikeksi onneksi Raunon entinen oppilas Annele otti yhteyttä ja halusi suorittaa opiskeluun liittyvää harjoittelua. Hänestä olikin paljon apua materiaalin hankinnassa ja luokittelussa.
Kirjoittamisen edetessä huomasimme, että kirjan sisältämä rakenne ei ollut helppo hallita. Siinä oli Liisan kirjoittamaa teoriaa ryhmäilmiöistä, meidän omia pohdiskelujamme lähtökohdista sekä haastattelujen esittelyä kommentein. Huhhuh! Päätimme kuitenkin, ettei sivumäärää kasvateta yli tavoitteen (noin 170-180).


Onneksi projekti hieman venyi. Saimme mielestämme asiat paremimin paperille, mutta joskus prosessi pitää lopettaa... Tällä kertaa painopaikkamme Tallinnassa oli kovin ruuhkainen, mutta niin vaan kirja tuli "kotiin" juuri ennen joulua!

Omasta mielestämme olemme nyt käsitelleet melko kattavasti keskeisiä käytännön kasvatuksen ja opetuksen alueita:
-Opettajan työn omaehtoinen kehittäminen ja vuorovaikutuksen lisääminen sen avulla.
-Persoonan laadut (temperamentit) kasvatuksessa. Miten ne tunnistaa ja miten niitä kannattaisi kohdata?
-Lopuksi sitä miten edellämainittuja taitoja/tietoja voidaan käyttää yhteisöllisyyden rakentamisessa kasvatusyhteisöissä.

Aiheita on ihan varmasti lisää, mutta nyt täytyy pitää luovaa taukoa!

Yksilöt yhdessä

Kun olimme dokumentoineet oman opettajuuden kasvuamme, jäi jäljelle luonnollisesti monta muuta ammattimaiseen kasvatukseen liittyvää kysymystä. Karttakepin kuolema synnytti myös meistä työ/avioparin, joten kirjoitusta oli jatkettava - kun alku oli niin tuloksellinen...
Ensimmäisen kirjamme yhteydessä pohdimme opettajuuden löytymistä ja opettajan persoonallista kasvua. Sen kauttahan myös opettajan työ kehittyy, kun on kehittyäkseen. Tärkeältä alkoi tuntua se havainto ,että oppilaat ovat erilaisia. Monet ongelmatilanteet kasvatustyössä johtuvat yksinkertaisesti siitä, ettei kasvattaja tunnista kohtaamansa lapsen persoonan laatua tai ei osaa vastata lapsen persoonaan omaa persoonallista reagointitapaansa sopeuttaen. Liisa oli kirjoittanut aiheesta jo 90-luvun alussa kirjassaan Lapsen laatu. Sitä kysyttiin jatkuvasti, mutta se oli loppuunmyyty. Niinpä ajattelimme kirjoittaa työparina aiheesta päivittäen sitä uusilla tutkimustuloksilla ja opettajan kokemuksiin perustuvilla havainnoilla.


Yksilöt yhdessä - Kasvatus ja persoonan laatu
Kirja käsittelee persoonan laatua eli temperamenttia sekä teoriassa että käytännössä. Erityisesti tarkastellaan temperamentin osuutta vuorovaikutustilanteissa, yksilöiden ollessa yhdessä. Kirjassa esitetään myös käyttökelpoinen malli erilaisten laatujen tunnistamiseen.Miksi ihmisen on vaikea muuttua? Temperamentti on suureksi osaksi perimässämme. Se määrittelee pitkälti tapamme lähestyä ihmisiä ja asioita. Temperamenttia, laatua, voi siten lähestyä ainoastaan kunnioituksella. Harkitseva ajattelijalapsi ei välttämättä ole hidastelija, jonka täytyy oppia nopeammaksi. Helposti tunteillaan reagoiva ei ehkä olekaan yliherkkä, vaan toimii laatunsa mukaisesti. Laadun tunnistaminen voi helpottaa erilaisuuden hyväksymistä ja tuoda uusia näkökulmia kasvatustyöhön. Lue lisää: http://www.arator.fi/yksilot.html
141 sivua, nid. Arator Oy 2005 ISBN: 952-9619-89-8

Karttakepin kuolema

Ensimmäinen kirjamme ilmestyi v.2003. Me opettajat olimme kaikki olleet mukana Liisa Rainan (silloinen Kiesiläinen) vetämässä Kasvatuskulttuuriprojektissa, joka oli Kriittisen Korkeakoulun silloinen oppilaitoksiin suunnattu kehittämisprojekti. Hanketta rahoitti Koneen säätiö. Opimme kaikki valtavasti oman työn ohjaamisesta vuorovaikutteiseen suuntaan. Projektin loputtua kaikilla oli haikea olo. Totesimme, ettei opettajilla ole tapana dokumentoida saati julkistaa kokemuksiaan kasvattamisesta ja opettamisesta. Ajattelimme että voisimme omalta osaltamme yrittää muuttaa tätä mielestämme huonoa tapaa. Kirja syntyi siis kolmen opettajuustarinan ja kouluttajan/työohjaajan teoriaosuudesta.


Karttakepin kuolema
Kokemuksia vuorovaikutteisista kasvatus- ja opetusmenetelmistä

Sisällysluettelo: Liisa Raina: Kohti uutta koulua. Paula Moilanen: Yksinpuurtamisesta yhteistoiminnallisuuteen. Hannu Haapaniemi: Tiimityöskentelyä ja vuorovaikutusta koululuokassa. Rauno Haapaniemi - Tiina Suojanen-Saari: Opettajat työparina - vuorovaikutuskokemuksia


Mitä tarkoittavat tiimityö ja yhteistoiminnallisuus koulun työtapana? Miten opettaja voi oppia ja kehittää työtään? Kirja keskittyy vuorovaikutteisten työtapojen kehittämisestä saatuihin kokemuksiin. Teoksen näkökulma on käytännöllinen ja kirjoittajien omakohtaisiin pikäaikaisiin kokemuksiin perustuva.
194 sivua, nid. Arator Oy 2003 ISBN: 952-9619-83-9