perjantai 22. tammikuuta 2021

Koulu ajassa

 Koulu varustaa lapset ja nuoret tulevaisuuteen. Tästä ollaan varmaankin yhtä mieltä. Mutta, miten se pitäisi tehdä?

Kasvatustietelijä Ari Saari pääsi julkisuuteen (HS 16.1.) jokin aika sitten varoittaessaan koulutuksen liian nopeasta muutoksesta ja pitäessään hidasliikkeistä koulua hyveenä: ”Hieman hidasliikkeinen, muusta maailmasta etäisyyttä ottava koulu on arvokas idea.”...  "Hän uskoo, että koulu tarvitsee enemmän autonomiaa kuin ajan seuraamista. " No toki näinkin. Vaikka olenkin sitä mieltä, että historia on arvokasta, niin se on siksi, että voidaan ennakoida tulevaa ja ymmärtää omaa aikaansa. On tärkeää myös säilyttää kulttuurin arvokkaat osat, kun mennään eteenpäin. 

Ei ole helppoa tietää mikä on arvokasta ja säästettävää koulutuksen jatkumossa ja mitä pitää uudistaa kokonaan tai osin. Tämän asian tunnistaminen vaatii opettajilta  ihan uudenlaista ja erityistä osaamista. Tänään Hesarissa oli teemana koulutus ja sen muutokset. Tulevaisuuden tutkijat Risto Linturi ja Elina Hiltunen ovat hahmotelleet muutosta ja sen tuomia koulutuksen muutoksen tarpeita. Ja niitähän on, enemmän kuin haluaisimme. 

Tulevaisuutta ennustetaan megatrendien kautta. Globaalisti on nähtävissä pitkään jatkuneita megatrendejä, jotka ovat jo muuttaneet kulttuuriamme ja tulevat muuttamaan lisää. Niitä ovat esimerkiksi  ilmastonmuutos, väestönkasvu, väestörakenteen muutos, ekokriisi ja resurssien väheneminen, eriarvoisuuden kasvu sekä teknologian kehitys. Jo nyt nähdään, miten työelämä on muuttunut. Harva valmistuu enää yhteen ammattiin. Uusia ammatteja syntyy koko ajan ja niihin kehitetään koulutuksia.

Tiedän, muutokset ahdistavat jo nyt opettajia. "Kunpa saisi vain keskittyä omiin hommiinsa" "Opetussuunnitelma on ihan mahdoton" . Kun opettajalla on melko itsenäisen asiantuntijan asema, emme useinkaan pidä ulkoa tulleista uudistuksista tai vaatimuksista. Niinpä on motivoiduttava sisäisesti. Tämä tapahtuu tiedon avulla- ja tarvitaan usein myös työtoveria innostamaan.

Risto ja Elina puhuvat asiaa ja tärkeää sellaista. Opettajien pitäisi olla futurologeja, ainakin harrastusmielessä. Uteliaisuus tulevaan on hyve, kun toimitaan tulevaisuuden hyväksi, eikö? Muutamia tärppejä harastukseen:

Linturin mukaan tulevaisuuden osaajille tulisi opettaa taitoja, joita opettajat eivät itsekään kunnolla tunne tai hallitse. Heistä tulee valmentajan kaltaisia, ja he oppivat yhtä aikaa oppilaiden kanssa.

Hiltunen ja Linturi nostavat esiin luovuuden, kriittisen ajattelun, hyvät teknologia-, vuorovaikutus- ja ryhmätyötaidot sekä oppimaan oppimisen.

Linturi sanoo, että jatkossa tärkeää ei ole tieto eikä kyky oppia tietoa, sillä koneet tietävät ja osaavat, vaikka ne eivät hallitse inhimillisiä merkityksiä.Sen sijaan ihmiselle yhä tärkeämpiä taitoja ovat kyky ymmärtää merkityksiä, ratkaista ongelmia ja arvioida tiedon ja prosessien laatua kriittisesti.

Linturin mielestä suomalainen koulutus kaipaa muutosta: nykyistä vähemmän yksityiskohtia ja enemmän ongelmanratkaisutaitoa, merkitysten vertailua, taitoa oppia ja ottaa selvää mistä tahansa sekä lähdekriittisyyttä.

Varmaan moni tunnistaa nämä tarpeet. Koulutuksen kehittäjäopettajat ovat jo pitkään vieneet kasvatus- ja opetustyötä suuntaan, joka palvelisi näitä tarpeita. On opittava oppimaan. Oppiminen on otettava omaksi, tarvitaan osallistamista. - Jäin miettimään mikä estää koulutuksen astumisen uuteen aikaan. Tuli mieleen esimerkiksi opetuksen siilomaisuus ja arviointi joka kohdistuu yhteen oppiaineeseen kerrallaan. Ei ole oppijoille silloin kovin helppoa esimerkiksi ymmärtää laajasti merkityksiä. Muitakin rakenneongelmia on. Miten esimerkiksi vuorovaikutustaitoja voi harjoitella ja oppia syvällisesti alati muuntuvassa toimintaympäristössä? Yhteistyötaitoja harjoitellaan ensin turvallisesti luottamussuhteissa, jotta opittuja taitoja voidaan siirtää sitten uusiin tilanteisiin. Yhteisötaidot ovat vaativia aikuisillekin, saati kasvaville lapsille. Siksi tarvitaan yhteisöllistä pedagogiaa, pitkäkestoisia suhteita kouluihin. Suuresti auttaa, jos opettajat oppivat toimimaan avoimen opetuksen periaatteella. Linkki podcastiin Avoin opetus

Onhan tässä kuormittavassa korona-ajassa jotain positiivistakin: 
”Tottumus ja osaamisen puute hidastavat merkittävästi kehitystä, kun taas pakko on paras muusa. Kulttuurinmuutos vaatii usein jonkin koronakriisin kaltaisen järkytyksen”, Linturi sanoo.

Näinhän se ikävä kyllä on. Opettajan autonomia ja koulujen säilyttävä kulttuuri on paljossa arvokas, mutta muutoksia torjuva. Uudistukset jäävät usein näennäisiksi tai palataan vanhaan, kun ulkoinen paine helpottaa. Vanhana digipedagogina usein nähty juttu :). Siksi tarvitaan opettajien yhteistyötä, kannustavaa ja innostavaa yhdessä oppimista, opettajillekin.






tiistai 12. tammikuuta 2021

Yksi on usein parempi kuin monta

 Joulutauko loppuu, onhan huomenna Nuutin päivä. Näytää siltä että blogi jatkuu, jo vähän sivusta katsoen. Ja sehän on usein avartava näkökulma.

Kun teemana on olleet yhteisöllisyys kasvatuksessa ja opetuksessa, voinen aloittaa asialla, joka ei nyt suoraan kouluun liity. - Koskela. Kaupunginosa sai ihan toisen merkityssisällön kuin itselläni on ennen ollut. Vanhempieni viimeinen asuinalue oli nimittäin Koskela yli 20 vuotta. Nyt Koskela liittyi traagiseen tapahtumaan.

Joulukuun neljäntenä päivänä kolme poikaa syyllistyi raakaan väkivaltaan joka johti yhden pojan kuolemaan. Linkki Ylen sivuille. Tekoa oli ilmeisti edeltänyt kiusaaminen jo pitkään. Väkivallantekijät videoivat tapahtumaa joka jatkui pitkään. Miksi tämä tapahtui? Miksi tapahtumaketjua ei katkaistu ajoissa?

On todella kurjaa, että vain äärimmäiset tapahtumat aiheuttavat sen, että organisaatoissa voidaan tehdä isojakin muutoksia. Sillä rakenteista on melkein aina kysymys, kun mietitään miksi apua ei ajoissa tullut.
Rikosylitarkastaja Jonna Turunen kirjoitti blogissaan 17.12 (linkki)  hyvin : 

"Aivan liian paljon kulutetaan aikaa työhön, joka ei muuta maailmaa. Nyt täytyisi tehdä tarvittavia lainmuutoksia, tehokkaita ja riittäviä toimenpiteitä, riittävällä määrällä ammattilaisia. Asioita, jotka oikeasti auttavat ihan oikeita lapsia ja nuoria. 

Vastuuta pitää kantaa kaikkien, jotka lasten ja nuorten asioita hoitavat. Kaikki tukea tarvitsevat nuoret eivät ole lastensuojelun piirissä ja vastuu on yhtä lailla muun muassa kouluilla.

Tässä varmaan piileekin yksi asian ongelma. Kun toimijoita on paljon, kukaan ei ehkä tee riittävästi. Itse useammassakin yhteistyöverkostossa mukana olleena tiedän, että mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä suuremmassa määrin yhteistyöstä tulee kauniita puheita ja mukavia kokouksia, joilla ei oikeasti ole kovinkaan paljon vaikutusta." 

Kyllä muistan hyvin koulustakin kokouksia, joissa seurataan tilannetta tai yli kymmenen hengen ryhmä yhdessä pohtii miten voidaan auttaa. Kukaan ei silti välttämättä tee mitään tehokasta. Seuraaminen ei auta, saati että kukaan ei ota henkilökohtaisesti kokonaisvastuuta. Ongelmissa oleva lapsi tai nuori tarvitsee ihmisen, johon voi luottaa. Luottamus rakentuu pysyvyydellä.

Toinen asiaa sivuava uutinen oli Hesarissa pari päivää sitten 10.1. Uutisartikkelissa kerrottiin Oikeusministeriön alkavasta kokeilusta, jonka avulla pyritään auttamaan rikoskierteessä olevia nuoria.
Kokeilu pohjaa työryhmän esitykseen. Sen puheenjohtaja Eija Velitski toteaa:

 "Ehdotuksen ydin on, että nuorten juoksuttaminen luukulta toiselle loppuu. Yksi työntekijä ottaa kokonaisvastuun nuoresta. - ”Heti kun nuori avaa talon oven, hän saa tukihenkilön, joka kulkee koko ajan rinnalla, kunnes on maata jalkojen alla”, Velitski tiivistää työryhmän ehdotuksen. - Hänen mukaansa nuorten kanssa epäonnistutaan nykyisin juuri sen takia, että kukaan ei ota heistä kokonaisvastuuta."

 Tämä koskee aika paljon koulujenkin oppilashuoltoa, harmi kyllä. Mitä suurempi koulu on, sitä enemmän on usein auttajiakin. Lasta tai nuorta ei kuitenkaan koulussa voi auttaa kovin tuloksellisesti hänen päivittäisen sosiaalisen ympäristönsä ulkopuolelta. Useimmissa tapauksissa tarvitaan muutoksia siinä ryhmässä, jossa ongelmat näkyvätkin. 

Kannatan mallia, jossa luokanvalvojalla on riittävästi viikottaista aikaa oman ryhmänsä ohjaamiseen, useampi vuosi. Hän voi rakentaa luottamussuhteen ryhmäänsä ja - luoda luokkaan myönteisen yhteisöllisyyttä tukevan rakenteen. Mahdollinen apu annetaan yhteistyössä luokan parhaiten tuntevan opettajan kanssa, hän on aina avainhenkilö. Turhan usein apua tarjotaan siten, että apua luokassa tarvitseva poistuu ryhmästä. Sitäkin tietysti tarvitaan, mutta useinkin ongelmissa oleva lapsi tai nuori saa parhaiten apua vertaisryhmältään, hän tarvitsee hyviä kavereita, jotka auttavat virka-ajasta riippumatta.