Etäopetus päättyi, yllättävästi?

Nyt se loppui, kuten oli alunperin suunniteltukin, etäopetus. Olen ollut aika hämmästynyt, miten keskustelu asiasta on ollut poliittista, edunvalvontaa ja osin epäasiallista. Hallitus noudatti laillisuuperiaatteita, kuten hallinnollisissa päätöksissä pitää tehdä. OAJ ruokki minusta tyytymättömyyttä päätökseen etukäteen turhan roimasti. Oliko se oppostiopolitiikkaakin? Toivottavasti ei.

Linkki sivulle

Minusta tämä oli asiapohjaisesti melko yksinkertaista. Jos asiantuntijoiden mielestä ei laillisia perusteita erikoisjärjestelyihin ole, ei voida etäopetusta jatkaa. On toinen asia tietenkin, että mitä mieltä on päätöksestä. Eivät kaikki tykkää esimerkiksi kiinteistöverostakaan. On ollut osin masentavaa, että opettajatkin ovat sotkeneet mielipiteet ja tiedon somekeskusteluissa. Mediakasvattajia kun ovat...
Iso hatunnosto ja tsemppiä opettajille tässäkin tilanteessa. Koulunpito on yhteiskunnan ydintoimintoja. Monet joutuvat venymään erikoistilanteessa.

Olli Luukkainen, OAJ:n puheenjohtaja, näytti antavan vähän ajattelemattomia lausuntoja, ainakin median mukaan. Järjestön ikkunoista tuntuu tämän uutisoinnin perusteella lasten arki ja tarpeet avautuvan  huonosti. Pari asiaa:

"– Kahden viime viikon aikana menee kuulumisten vaihtamiseen ja lasten keskinäiseen ilonpitoon aikaa, Luukkainen arvelee." (lähde Yle uutiset 28.4.)  

Voihan käpy! Eikö tuo ole juuri tärkeää? Ei perusopetus voi olla vain sisältöjen opettamista. Lapset tulevat kouluun tapaamaan kavereitaan, liittymään ryhmäänsä joka tuo turvaa. Sosiaalisen pääoman kerryttäminen on annettu OPSissa koulun tehtäväksi. Sitä ei juuri voi tehdä etänä. On varmasti tarpeen antaa aikaa keskinäiseen ilonpitoon. Se ei ole lainkaan hyödytöntä aikaa, koulussakaan.

Toinen asia:

"OAJ:n Luukkaisen mielestä koulukeskustelussa on korostettu turhan paljon koulun merkitystä eräänlaisena sosiaalityön jatkeena ja yhteisönä.

– Ne asiat eivät ratkea sinänsä koulussa. Koulussa ollaan vain muutama tunti, lopun ajan lapset ovat joka tapauksessa siinä omassa kasvuympäristössään. Sosiaalitoimen tukipalveluita perheet tarvitsevat joka tapauksessa."

Yllätyin melkoisesti, sikäli kuin tämä on tarkka lainaus. Perusopetus on lasten kasvun kannalta keskeinen yhdeksän vuoden jakso. Koulu on erittäin tärkeä osa jokaisen koululaisen kasvuympäristöä. Ei ole olemassa erikseen jossain koulun ulkopuolella olevaa lasten kasvuympäristöä. Kun eriarvoistumista ei ole voitettu, on perusopetus ehkäpä tärkein toimija lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin takaajana ja koordinoijanakin. Parhaiten oppii turvallisessa ympäristössä, joukkoon kuuluen. Sitä paitsi sosiaalitoimen tukipalvelut ovat aikuiskontakteja. Se ei korvaa vertaisryhmän, luonnollisen tukiverkon tarvetta. Hyvät ystävät voivat olla elämänmittainen tuki ja turva. Koulu voi edistää tätä.

Kouluun vai ei?

Melko paljon mediakohinaa on nyt sen aiheen ympärillä, että avataanko koulut yleisesti ainakin joillekin luokille. On ollut puhetta esimerkiksi 1-3 ja ysiluokkalaisista. Koulussa ehdittäisiin olla reilu pari viikkoa. Tässä keskustelussa on niin monta hämmentäjää, että soppa on sakea. Toiset sanovat, että ei missään tapauksessa kannata avata enää kouluja ja sehän olisi vaarallistakin ja toiset, että lasten tasa-arvon kannalta olisi tärkeää saada ainakin pienimmät kouluun. Kotien tuki on kuitenkin erilaista ja sosiaalinen kehitys tapahtuu vain sosiaalissa kehyksissä. Ja - lasten turvaverkko, sosiaalinen pääoma rakentuu pitkälti koulussa. He, joilla sosiaalinen pääoma on niukka jo ennestään, kärsivät varmaan eniten, jos ystävistä koostuva turvaverkko harvenee tai peräti katoaa.

En ole virologi, enkä enää edes päivittäin koulussa, mutta otanpa muutaman pointin. -On melko varmaa että kesäloman jälkeen olemme edelleen korona-ajassa. Kouluissa voi edelleen levitä tämä tauti. Nyt  olisi ilmeisesti  hyvä jos mahdollisimman moni perusterve saisi tartunnan ja immuniteetin. Siksi kai näitä rajoituksia aletaan purkamaan asteittain.

On ollut kiinnostavaa seurata mediakeskustelua etäopetuksesta. Aluksi menivät kotiopetus ja etäopetus sekaisin, nyt ei niinkään. Opetuksen tekninen toteutus on noussut tärkeäksi arviointikohteeksi ja opetus on muutenkin ennen näkemättämän läpinäkyvää. Hyvä, että on puhuttu myös opetuksen ja koulun sosiaalisesta ulottuvuudesta. Koulun tehtävä on luoda hyvinvointia, saattaa tulevat kansalaiset osaksi sivistys- ja hyvinvointivaltiotamme. Se on tärkein kasvatustehtävä turvallisen yhteiskunnan edellytyksensä. Ja myös hyvän elämän edellytyksenä yksilötasolla. Niin tai näin, yhteiskuntaa ylläpitävää yhteistyöosaamista harjoitellaan kouluissa, enemmän tai vähemmän suunnitelmallisesti, mutta joka tapauksessa. Etänäkin voi jotain yhteisöön liittymisen taitoja harjoitella ja osaava opettaja huomioi varmasti yhteisöllisyyden vaalimisen suunnittelussaan.

Olen kyllä taipuvainen ajattelemaan, että etenkin pienemmille oppilaille olisi hyvä tavata vielä keväällä luokkayhteisönsä, jotta syksyllä ryhmän uudelleen rakentuminen ei kestä tavallista pitempään. Mutta hyödyt, haitat ja vaarat arvoidaan muualla kuin minun päässäni.

Opettajille voi olla tärkeä havainto (jälleen) että koulut, koulutus on yhteiskunnan keskeinen toiminto ja siksi tärkeää. Opettaja tekee tärkeää työtä, aina yhteisönsä eturintamassa.

Etäopetuksen tavalliset erikoiset

Kohta on kuukausi toteutettu opetusta etänä. Usein mediassa hoetaan, että ollaan ennenkokemattomassa tilanteessa. Ei olla. Johtunee siitä, että he jotka ovat kyllä käyneet kouluja erittäin poikkeuksellisissa oloissa eivät huutele, eikä heitä kovin paljon enää ole. Huomasin tämän, kun ajankuluksi ryhdyin viimeinkin kirjoittamaan puhtaaksi vanhempieni kirjeenvaihtoa vuosilta 1943-47. Opetus on ollut keskeytyksissä, oppilaitoksia siirretty ja opetusta toteutettu kirjeopistona (etänä), myöskin opintojen sisältöjä on muutettu poikkeusoloissa. Nyt on se ero, että siirtyminen normaalioloihin käynee helpommin.

Äitini kirje rintamalle maaliskuussa -44


Sitten tähän päivään. Etäopetus on kuukaudessa  ainakin jollain lailla normalisoitunut. Kuukausi on ilmeisesti aika pitkälle aika, jolloin voidaan siirtyä uuteen toimintakulttuuriin. Alussa  OAJ viestitti 16.3.

On käynyt kuten arvelin. Opetus on näkyvää ja kodeissa tehdään arvoita toiminnasta. Varmaan on myös kouluissa ja kunnissa päästy jo hiukan seuraamaan opetuksen toteutumista ja tasoittamaan olosuhteita. Työtä riittää. Digiloikka on nyt digisukellus, syvään päähän. Ehkäpä ihan hyvä niin. Etäläsnäoloa on harjoiteltu sekä kouluissa että seurakunnissa. Molemmat insituutioita, joissa digiajan mahdollisuuksia on käytetty hyvin epätasaisesti. Ehkäpä tilanne muuttuu pysyvästi. Tulee olemaan kiinnostavaa seurata, että mitä poikkeusjärjestelystä jää normiksi. Opetushallitus on seurannut tilannetta tarkoin ja esitti uudet täsmennetyt ohjeensa etäopetukseen 14.4. Hienoa että ollaan jo kehittämisvaiheessa.

Yhteisöllisen pedagogian näkökulmasta on ensinnäkin kiinnostavaa, että mediassa on ollut puheenvuoroja siitä, miten nyt loistavat oppilaat, joita opettaja ei niinkään koulussa huomaa. Tällöin puhutaan vetäytyvistä oppilaista. Sitten on ilmeisesti myös erityisherkkien tai muuten virikkeistä häiriytyvien joukko, jotka saattavat nyt jaksaa paremmin, kun ulkoiset ärsykkeet ovat säädeltävissä. Vielä ei tiedetä, kuinka moni jää opetuksesta jälkeen, mutta lienee selvää, että jatkuessaan etäkoulu lisää epätasa-arvoa. Kotien mahdollisuudet tukea lapsia ovat hyvin eritasoisia.

Yhteisöjen kehityksestä tai yhteistoimintataitojen opetuksen puutteesta ei ole minusta kauheasti puhetta. Onko kumminkin niin, että koulun tehtävänä nähdään kapeasti oppisisältöjen omaksumisen tuki? Koulun tärkein tehtävä on kuitenkin auttaa lapsia ja nuoria kasvamaan aktiiviseen kansalaisuuteen. Sehän on koko perusopetuksen idea. Yhteiskuntamme voi hyvin vain, kun kansalaiset osaavat toimia yhdessä rakentavalla tavalla. Keskinäinen luottamus on toimivan yhteiskunnan kulmakivi.

Yhdessä toimisen taidot ovat yhä tärkeämpiä opettaa, kun meillä ei juurikaan ole pysyviä yhteisöjä lasten kasvuympäristönä. Yhdessä ei toimita enää niinkään tradition ohjaamana, vaan nyt luodaan yhä monimutkaisempia yhteistyön muotoja. Niillä voidaan saavuttaa lisäarvoa, johon hyvinvointi nojaa. Yhteisöön liittymisen ja siinä rakentavasti toimimisen aidot voidaan ja pitää opettaa. On puhe sosiaalisesta pääomasta, joka jakautuu ilman puuttúmista hyvin epätasaisesti. Mitä kauemmin etäopetus jatkuu, sitä suurempi mahdollisuus on, että syrjäytyminen lisääntyy. Ilman hyvien kavereiden ja välittävän opettajan tukea on osalla oppilaista yhteisöön liittymisen ongelmia yhä enemmän. Heikot yhteistoimintataidot liittyvät usein puutteelliseen sosiaaliseen pääomaan. Tiedolliset puutteet on helpompi paikata kuin auttaa yksilö pois syrjäytymisen tieltä.

Oppisisältöjä voidaan oppia etänä ihan yhtä hyvin kuin koulussa läsnäollen. Jotkut saattavat jopa oppia paremmin kodin rauhassa. Se, miten toimitaan yhdessä, voidaan oppia vain olemalla läsnä. Siksi koulussa on tärkeää olla.

Etänä, mutta yhdessä

Etäopetus on hyvää vauhtia normalisoitumassa. Jossain kunnissa, kouluissa tai luokissa homma on alkanut vauhdikkaammin ja jossain muualla kestää vakiintuminen kauemmin, jos etätyön välineet ovat jääneet vähälle harjoittelulle.

Omasta kokemuspiiristä näkee, että opetus on nyt hyvin erilaista, näinhän on ollut ennenkin. Koulukulttuurissa ei ole yleensä puhuttu hyvästä ja huonosta opetuksesta, pikemminkin on mielellään ylläpidetty myyttiä tasalaatuisesta opetuksesta, siten että kaikki opettajat ovat yhtä hyviä. No, vaikka opettajan työn tuloksia on vaikea mitata, niin onhan eroja aina ollut. Sitäpaitsi onko tärkeää että opettaja on pidetty vai että hänen oppilaansa saavat hyviä numeroita. Tämäkään ei aina ole sama asia. Omat tavoitteet ovat aina keskittyneet siihen, että oppilaani oppivat oppimaan, tuntemaan omat mahdollisuutensa ja tekemään yhteistyötä rakentavalla tavalla.

Takaisin asiaan. Naapuripihalla olen nähnyt, kun juostaan välitunnilla ulos ja sitten taas jatkuu etäopetus työjärjestyksen mukaan. Toisessa tapauksessa opettaja on jakanut viideluokkalaiselle maanantaisin Wilmaan tehtävät, jotka vanhemmat sitten tarkastavat. Oma lapsenlapsi valitti että on liian vähän tehtäviä kun hän on aina yhdeltätoista valmis. Kun toiset opettajat tekevät työtä enemmän kuin ennen, ovat toiset (varmaan harvat) melkein lomalla. Opetus on nyt todella avointa, kotien näkyvillä. Sen seuraukset voivat olla laajakantoiset, hyvällä tavalla, toivon.

Paljon riippuu siitä, miten työnantaja on huolehtinut opettajien lisäkoulutuksesta ja modernien oppimisvälineiden kunnosta. Toisaalta opettajien autonomia on usein rehtorin "kauhu", ei sovi puuttua pedagogisiin ratkaisuihin. Kaikki rehtorit eivät ole mieltäneet tehtäväänsä opetuksen kehittäjinä omassa koulussaan. Hyvää tilanteessa on, että oppilaille siirtyminen heille jo tuttuun tapaan olla vuorovaikutuksessa on luontevaa.  Ehkäpä koko Suomi oppii nyt käyttämään etäyhteyksiä tehokkaammin hyväkseen.

Tulkintoja ja käytäntöjä etäopetukseen on siis monia, opettajien autonomia, niin hyvässä ja pahassa, jatkuu nyt etäopetuksessakin. Jos kyse on hyvien vaihtoehtojen valinnoista, niin hyvä. Jos kyse on osaamattomuudesta, niin apua pitää osata kysyä ja saada. Etäopetus ei ole kotikoulua, ne ovat aivan eri asioita. Opetushallitus on antanut hyviä ohjeita, joita toivon mukaan kaikki ovat lukeneet.
Linkki sivulle

Nappaan tähän sivun muistilistalta muutaman mielestäni hyvän ohjeen:

3. Etänä opiskelevat lapset tarvitsevat aikuisia. Vastuu opetuksesta ja sen etenemisestä on opettajalla. Aikuiset huolehtivat turvallisista rutiineista ja oppimisympäristöistä sekä mahdollisuuksiensa mukaan siitä, että lapset opiskelevat. Ohjeista huoltajia heidän omasta roolistaan. Huoltajien on hyvä tietää opiskelun rutiinit ja viikon tavoitteet. Huoltaja tukee opiskelussa ja huolehtii myös siitä, että lapset syövät, lepäävät ja ulkoilevat mahdollisuuksien mukaan. 

4. Luokaa yhdessä rutiinit ja aikataulut myös etäyhteyksiä hyödyntävään opiskeluun. Säilyttäkää mahdollisuuksien mukaan oppilaille ja opiskelijoille tutut toimintatavat. 

5. Ohjeistakaa selkeästi, mitä, missä, milloin ja miten tehdään – etänä annettavassa opetuksessa ohjeistamisen tärkeys korostuu. Antakaa esimerkiksi perusopetuksessa lyhyitä kirjallisia ohjeita, jotka tukevat oppilaiden itseohjautuvuutta. Puhutelkaa ohjeissa oppilaita ja käyttäkää aktiivia. Esimerkiksi: "Ota kuva puhelimellasi ja kirjoita siihen sopiva kuvateksti. Talleta kuva ja teksti tähän." 

6. ​​​​​Opettaja, ole tavoitettavissa mutta muista pitää huolta omasta jaksamisestasi. Kerro, miten ja milloin sinuun saa yhteyden.

7. Käyttäkää erilaisia työtapoja. Korvaava opiskelu voi olla 

• oppilaan itsenäistä työskentelyä niin verkossa kuin kirjan tai tehtävien äärellä 
• parityöskentelyä 
• yhteisöllistä tiedonjakamista pilvipalvelussa tai viestittämällä 
• reaaliaikaisia opetustuokioita (ryhmäpuhelu, Skype tms.)

8. Antakaa monipuolisia ja vaihtoehtoisia tehtäviä.  Esimerkiksi perusopetuksessa ei ole tarkoitus, että lapset istuvat koko päivän tietokoneella. Tehtäviä voi tehdä vaikkapa lukemalla, tutkimalla kotia tai lähiympäristöä, kirjoittamalla käsin, piirtämällä tai keskustelemalla vanhemman kanssa. Tuotokset voi sitten tallettaa koneelle opettajan tai koko ryhmän nähtäväksi.

9. Vuorovaikutus on tärkeää, joten luokaa sille paikkoja: esimerkiksi verkkokeskustelut isommille ryhmille ja WhatsApp-keskustelut pienemmille ryhmille sosiaalisen median palveluiden ikärajat huomioiden. Pyrkikää huolehtimaan siitä, että keskustelu on rakentavaa ja asiallista. 

No, niitä tulikin monta, kun ovat tärkeitä. Ehkäpä korostaisin selkeitä ohjeita ja rutiineja, sehän helpottaa myös opettajan työtä. Myös ryhmän kiinteydestä huolehtiminen on myöhemmin palkitsevaa. Lähes kymmenen vuotta tvt-pedagogina on opettanut, että 
digiopetuksen käytännön ongelmat eivät ole niinkään teknisiä (nehän voidaan ratkaista), vaan liittyvät opettajan pedagogiseen otteeseen ja siitä ponnistaen hänen taitoonsa antaa sellaisia ohjeita, että itseohjautuvuus on mahdollista. 
Nimittäin, ohjeiden suunnittelu ja antaminen ovat nyt erityisesti arvossaan. Eikä tämä koske vain opettajia, vaan yleensäkin asioiden sujuvuutta. Kuinka usein olemmekaan manaamassa epäselviä ohjeita tai tavoitteita aikuisten elämässä! Ehkäpä ohjeistuksesta pitäisi tehdä oppiaine! Selvää on, että vaikka itse mielestään antaa hyvän ohjeen, niin vastaanottajat voivat olla eri mieltä.

Jos ja kun hyvin käy, ovat opettajat etäkoulun jälkeen oppineet antamaan yhä selkeämmin tavoitteet, tehtäväohjeet ja aikataulun. Sitten ei tarvitsekaan kuin antaa turvallista tukea, läheltä.