torstai 30. huhtikuuta 2020

Etäopetus päättyi, yllättävästi?

Nyt se loppui, kuten oli alunperin suunniteltukin, etäopetus. Olen ollut aika hämmästynyt, miten keskustelu asiasta on ollut poliittista, edunvalvontaa ja osin epäasiallista. Hallitus noudatti laillisuuperiaatteita, kuten hallinnollisissa päätöksissä pitää tehdä. OAJ ruokki minusta tyytymättömyyttä päätökseen etukäteen turhan roimasti. Oliko se oppostiopolitiikkaakin? Toivottavasti ei.


Minusta tämä oli asiapohjaisesti melko yksinkertaista. Jos asiantuntijoiden mielestä ei laillisia perusteita erikoisjärjestelyihin ole, ei voida etäopetusta jatkaa. On toinen asia tietenkin, että mitä mieltä on päätöksestä. Eivät kaikki tykkää esimerkiksi kiinteistöverostakaan. On ollut osin masentavaa, että opettajatkin ovat sotkeneet mielipiteet ja tiedon somekeskusteluissa. Mediakasvattajia kun ovat...
Iso hatunnosto ja tsemppiä opettajille tässäkin tilanteessa. Koulunpito on yhteiskunnan ydintoimintoja. Monet joutuvat venymään erikoistilanteessa.

Olli Luukkainen, OAJ:n puheenjohtaja, näytti antavan vähän ajattelemattomia lausuntoja, ainakin median mukaan. Järjestön ikkunoista tuntuu tämän uutisoinnin perusteella lasten arki ja tarpeet avautuvan  huonosti. Pari asiaa:

"– Kahden viime viikon aikana menee kuulumisten vaihtamiseen ja lasten keskinäiseen ilonpitoon aikaa, Luukkainen arvelee." (lähde Yle uutiset 28.4.)  

Voihan käpy! Eikö tuo ole juuri tärkeää? Ei perusopetus voi olla vain sisältöjen opettamista. Lapset tulevat kouluun tapaamaan kavereitaan, liittymään ryhmäänsä joka tuo turvaa. Sosiaalisen pääoman kerryttäminen on annettu OPSissa koulun tehtäväksi. Sitä ei juuri voi tehdä etänä. On varmasti tarpeen antaa aikaa keskinäiseen ilonpitoon. Se ei ole lainkaan hyödytöntä aikaa, koulussakaan.


Toinen asia:


"OAJ:n Luukkaisen mielestä koulukeskustelussa on korostettu turhan paljon koulun merkitystä eräänlaisena sosiaalityön jatkeena ja yhteisönä.
– Ne asiat eivät ratkea sinänsä koulussa. Koulussa ollaan vain muutama tunti, lopun ajan lapset ovat joka tapauksessa siinä omassa kasvuympäristössään. Sosiaalitoimen tukipalveluita perheet tarvitsevat joka tapauksessa."

Yllätyin melkoisesti, sikäli kuin tämä on tarkka lainaus. Perusopetus on lasten kasvun kannalta keskeinen yhdeksän vuoden jakso. Koulu on erittäin tärkeä osa jokaisen koululaisen kasvuympäristöä. Ei ole olemassa erikseen jossain koulun ulkopuolella olevaa lasten kasvuympäristöä. Kun eriarvoistumista ei ole voitettu, on perusopetus ehkäpä tärkein toimija lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin takaajana ja koordinoijanakin. Parhaiten oppii turvallisessa ympäristössä, joukkoon kuuluen. Sitä paitsi sosiaalitoimen tukipalvelut ovat aikuiskontakteja. Se ei korvaa vertaisryhmän, luonnollisen tukiverkon tarvetta. Hyvät ystävät voivat olla elämänmittainen tuki ja turva. Koulu voi edistää tätä.

3 kommenttia:

Martti Hellström kirjoitti...

Moro.

Avoin yhteiskunta taitaa toimia parhaiten niin että kukin asianosaistaho tuo keskusteluun oman heimonsa arvot ja tavoitteet. OAJ:n perustehtävä on opettajien etujen ajaminen. Se, jolla on valta, tekee päätökset. Joskus kaikkia kuullen ja joskus paremmin toisia. Tällä kertaa ei kuultu opettajien näkemyksiä.

Nyt päätös on tehty, ja sillä mennään. Kaksi viikkoa aikaa tehdä valmistelut, jotta viikoilla 20- 22 koulu on antoisaa ja turvallista kaikille.

Rauno kirjoitti...

Jep. Ymmärrän itse niin että kyse ei ole ollut arvoista tai tavoitteesta tässä tapauksessa, vaan laillisuudesta. Jos edellytyksiä ei ollut aloittaa uutta poikkeusjärjestelyaikaa, niin esim eduskunnan perustuslakivaliokunta edellytti lähiopetukseen siirtymistä. Miksi tätä pidetään jotenkin vaihtoehtojen valitsemisena, kun niitä ei ilmeisesti ollut? Ilmeisesti jostain syystä katsot että hallituksella oli vaihtoehtoja? Minä olen ymmärtänyt toisin, mutta ymmärrys on rajallinen..

Toivottavasti OAJ ei nyt edustanut oppositiopolitiikkaa Ollin suulla?
Ei ole opettajilla tässä vain yhtä kantaa , olen huomannut. Ei voida varmaan myöskään osoittaa että opettajien etu olisi vaatinut etäopetuksen jatkoa. Se ei silti tietenkään voi olla tärkein argumentti. Tässä ollaan nyt minusta koko kansan edun asialla. Itsekäs omien etujen ajaminen on minusta vähän noloa nyt...

Mielenkiintoista miten juuri tästä asiasta saadaan niin erilaisia tulkintoja.

Rauno kirjoitti...

Tähän sopii hyvin todeta taas että kun olen oikeassa, voin olla hyvinkin väärässä...