Lukuvuoden loppu

Aika paljon on ollut mielipiteitä ja totuuksia siitä, että lukuvuoden loppu vietetään perusopetuksessa lähikoulutuksessa. Näin hallitus päätti kuultuaan perustuslain vaatimuksia ja terveysalan asiantuntijoita. Oma asiantuntemukseni ei ole tällä kertaa ylivertainen.

Mutta mitä voidaan kahdessa viikossa tehdä - ja onko näillä päivillä merkitystä? Vastaus riippuu tietenkin siitä, mitä merkityksellä haetaan.

Jokainen päivä on merkityksellinen oppimiselle, sehän on selvä. Opettajat kuitenkin miettivät sitä, mitä tavoitteita toiminnalle asetetaan ja missä määrin tavoiteita halutaan saavuttaa. Koululla on useita tehtäviä, jotka nivoutuvat toisiinsa. Opettajilla on kokemukseni mukaan yllättävän erilaisia tulkintoja työnsä päämääristä. Jos lukee perusopetuslain ja opetussuunnitelman, niin kyllähän sieltä aika selvän kuvan saa. Ongelma voi olla siinä, että koulujen työyhteisöissä ei riittävästi (ja usein) yhdessä tiivistetä työn keskeisiä tavoitteita. Inhimillinen ja sosiaalinen pääoma, siinähän se on. Pitää opettaa tietoja ja taitoja, joita tarvitaan jatko-opiskelussa ja elämässä yleensä - ja pitää tukea kasvua yhteiskunnan jäsenyyteen. Silloin on kyse yhteistyötaidoista ja kyvystä kehittää itseään sosiaalissa kontakteissa.

Nyt olisi varmaan hyvä hetki valmistautua ensi lukuvuoteen. Emme voi silloin palata entiseen normaaliin, vaan uuteen sellaiseen. Nyt ehtii jo opettaa uudet rutiinit, joihin voidaan turvallisesti palata kun koulu elokuussa alkaa. Opettajatkin oppivat uuden toimintakulttuurin raameja samalla. Oppilaiden kannalta on hyvä, jos annetaan aikaa heille vahvistaa omaa turvaverkkoaan eli kaverisuhteita. Varsinkin he, jotka eivät osaa itse aktiivisesti ylläpitää vertaistukeaan, voivat tarvita apua.

Ei voi olla tilanteesta iloinen, mutta muutos on myös mahdollisuus.  Kouluissa joudutaan nyt tekemään yhteisöllistä pedagogiaa tukevia ratkaisuja, pakosta ja/tai vahingossa. Ryhmien kiinteyttä pitänee vahvistaa ja ryhmää opettavien aikuisten määrää vähentää. Hyvä niin. Voi olla, että tässäkin suhteessa jotain muuttuu kouluissa pysyvämmin. Minusta on oikein hyvä, jos voidaan palata koulutuksen arvoihin ja perustehtävään. Ehkäpä opetusteknologiaan keskittyminen ja asioiden opettaminen vaihtuvien asiantuntijoiden avulla on jo tiensä päässä, jos ajatellaan koulun tehtävää sivistys- ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentajana. Kun kaikilla ei enää ole mahdollisuuksia harjoitella yhteistyötä tai yhteisöön liittymistä koulun ulkopuolella, on koulun tartuttava näihin osaamista vaativiin alueisiin entistä pontevammin. Muuten ei uudelleen alkanut eriarvoistuminen pysähdy, eikä syrjäytymisestä tai koulukiusaamisesta päästä eroon. 

Ei niin pahaa, että ei jotain hyvää. Pitänee useinmiten paikkaansa, vaikka ei aina.