Keksin uussanan. Kun eduskunta väänsi ja äänesti valtakunnallisista kokeista 6.11. (linkki), niin ehkä siellä väännestettiin? Tulos 109-50 kokeiden puolesta.
Mistä on sitten kyse? Melko vaikeaan kysymykseen, miksi koulujen tulokset laskevat, ei ole kovin helppoa selitystä. Helposti kuitenkin haetaan yksinkertaista ratkaisua. Eduskunnan tarkastusvaliokunta tallasi ilmeisesti myös sivistysvaliokunnan varpaille teettäessään tutkimuksen ja ehdottaessaan uudistuksia, joista etenkin valtakunnalliset kokeet herättivät polemiikkia. Erittäin suuri reaktio syntyi kasvatustieteilijöiden piirissä: yli 650 kasvatustieteiljää allekirjoitti parissa päivässä vetoomuksen valtakunnalliksia kokeita vastaan. (linkki) Eduskunnan enemmistölle tämä ei ollut tarpeeksi mielipidettä muuttamaan. Poliittinen mielipide ei ole tietenkaan sama kuin tieteellinen peruste, toisinaan harmi kyllä. En ole asiantuntija mittaamisessa, mutta ilmeisesti ei ole näyttöä siitä, että valtakunnalliset tasokokeet nostaisivat sellaisenaan oppimistuloksia. Ratkaisevaa on tietenkin mitä saaduilla tiedoilla tehdään.
Jos olisin selvittämässä tulosten heikkenemistä niin kysyisin: Mitä tehdään toisin niissä vertailukelpoisissa maissa, joissa tulokset ovat pysyneet tai parantuneet? Mitä on muuttunut lasten kasvuympäristössä pudotusta ennen? Miten lapset kokevat koulun ja mitä he odottavat koululta? Kun opetus on ryhmämuotoista, miten ryhmässä saadaan aikaan oppimisen ilo?Valtakunnallisilla kokeilla ei saada tietoa näistä kysymyksistä, jotka kuitenkin ratkaisevat oppimismotivaation. Kyse ei voi olla siitä, että oppilaat ovat tulleet yhtäkkiä tyhmemmiksi ja opettajat huonoiksi.
Asiani on tämä: Kokeista päättäminen kääntää jälleen katseen yksilöihin. Lisäksi taas puhutaan opetusryhmien pienentämisestä ja erityisen tuen tarpeesta. Kouluissa on kuitenkin pienemmät ryhmät ja enemmän tukihenkilöstöä kuin parhaitten Pisa-tulosten aikoina. Ei ole auttanut. Opetus on ryhmämuotoista. Ryhmien rakenteita pitäisi voida ohjata tasoittavaksi. Nyt näyttää että oppilaat ajautuvat, taustoistaan riippuen, omiin viiteryhmiinsä. Toisille se on menestyksen tuki ja toisille edistää kouluista ja opinnoista irtautumista. Veikkaan kun en tiedä, että yhä suuremmat koulut ovat osittain ilmiön taustalla.
Oppiminen on sosiaalinen tapahtuma ja koulu on yhteiskunta pienoiskoossa. Oppilaat tulevat kouluun elämään elämäänsä, koulu on heille tärkeä kasvuympäristö ja vasta sitten oppimisympäristö. Näistä näkökulmista nostetaan tuloksia.
Myönteinen yhteisöllisyys on kouluissa yhä tärkeämpää. Monista syistä johtuen sosiaalinen pääoma ei enää jakaudu kuten ennen, tausta vaikuttaa entistä voimakkaammin koulumenestykseen ja tulevaan sijoitumiseen yhteiskunnassa. Kun halutaan että kaikilla on samat mahdollisuudet edistyä koulussa, niin luokkien/opetusryhmien spontaanisti syntyvät kielteiset sosiaaliset (poissulkevat) rakenteet pitää voida muuttaa ohjatusti myönteisiksi, tasoittaviksi. Jos tämä ei ole tavoitteena ovat kaikki ponnistelut pintaremonttia. Oma lääkkeeni on ollut pitkäkestoiset ohjatut pienryhmät, joissa rakennetaan luottamusta, vertaistukea ja yhteistoimintataitoja.
Vähän jopa harmittaa että opettajat on johdettu ajattelemaan erityistä tukea, pienempiä ryhmiä ja tuntimääriä. Tärkeää sekin, mutta koulun sosiaalisen näyttämön valaisu on kuitenkin oleellista. Siihen pystyvät koulun aikuiset kun ryhdytään toimeen.
