Tämäkin lukuvuosi on kohta historiaa

Outoa. Lukuvuoden loppu tuntuu nyt hiukan etäiseltä, koska ensimmäistä kertaa en ole kouluissa juuri ollut koko keväänä. No, aikansa kutakin. Tästä seuraa kumminkin se, että näkökulmani siirtyy tapahtumien keskeltä reunamilta tarkkailijaksi. Eläkeläiselle sopivaa hommaa. Tosin olen onnekseni huomannut, että vaikka roolini jokapäiväisestä kokemusasiantuntijuudesta on muuttunut vähitellen yhä enemmän sivusta seuraajaksi, niin käsitykseni hyvistä kasvun (ja oppimisen) olosuhteista ei ole muuttunut. Ehkäpä vain vahvistunut.

Sivuhuomautuksena: Koulujen avaaminen ei sitten aiheuttanutkaan romahdusta koronatilanteeseen, kuten pessimistisimmät povasivat. Hienoa, että asiantuntijat olivat oikeassa. Nyt päinvastoin on saatu tartuntaketjut nopeasti selville ja katkaistua ne. Loma-aika on sitten kriittinen, miten ihmiset noudattavat varovaisuutta oma-aloitteisesti?

Lukuvuosi rytmittää koulujen työtä. Teki mieli hieman paneutua asiaan. Sehän on vanha keksintö. Wikipedia kertaa historian lyhyesti:

"Suomessa kouluvuosi kesti aiemmin syyskuun alusta toukokuun loppuun, joten kesäloma oli kokonaiset kolme kuukautta. Koulua käytiin kuutena päivänä viikossa, joskin yleensä kerran kuukaudessa oli yksi arkipäivä vapaata (ns. kuukausiloma), usein lauantaina tai maanantaina. Kun syyslukukaudesta 1971 lähtien lauantait muutettiin eräin poikkeuksin vapaapäiviksi, koulun alkua aikaistettiin elokuun puolelle. Koulutyö päättyi aikaisemmin yleensä 31. toukokuuta, ellei se sattunut pyhäpäiväksi, mutta 1990-luvun alussa päättymispäivä siirrettiin viikon 22 lauantaihin, joka useimmiten on kesäkuun puolella.

Hiihtoloman keksi vuonna 1926 kouvolalainen voimistelunopettaja ja suojeluskuntaupseeri Santeri Hirvonen. Lauri Pihkala edisti asiaa 1930-luvulla, ja hiihtoloma tuli käyttöön oppikouluissa vuonna 1933 ja kansakouluissa 1934.[

Maaseutukunnissa pidettiin syyslukukaudella perunannostolomaa 1940-luvulta aina 1970-luvulle asti. Loma kesti 2–10 päivää ja se oli yleensä syyskuun lopussa tai lokakuussa."

Yle uutiset sivuilta löytyy mukava artikkeli lukuvuodesta: "1800-luvulla lomailtiin enemmän ja sota-aikoina talkootyö oli koulutusta tärkeämpää."  Tosin tuo ajatus 1800-luvun enemmästä lomailusta ei taida olla ihan tarkka. Lapsethan olivat maatalouden työvoimaa, kuten melkein kaikki muutkin.

Lukuvuosi jakautuu melko samoin periaattein suurimmassa osassa maailmaa. Voi nähdä, että entisen maanviljelyyn perustuvan elämänrytmin vaikutukset ovat jääneet koulujen työaikoihin. Ehkäpä tämä rytmitys on melko toimiva.  Lähde kuviin:  Eu Eurydice 2018  

Koulujen loma-ajat ovat vuosikymmenten kuluessa hieman muuttuneet, etenkin viispäiväiseen viikkoon siirryttäessä. Euroopassakin on silti suuria eroja maiden välillä koulujen loma-ajoissa. Aika hauska havainto on, että Viro, joka porskuttaa nyt Pisa-tulosten menestyjänä, pitää kiinni perinteisestä kolmen kuukauden kesälomasta. Oppiminen ei riipu ainakaan suoraan siihen käytetystä ajasta.

Etenkin täällä pohjoisessa kesä on tärkeää kasvun aikaa, ehkäpä myös meille ihmisille. Opettajan loma mahdollistaa oman työn arviointia arjen ulkopuolelta ja ehkäpä uuden oivaltamista. Kun tekee töitä kasvavien lasten ja nuorten kanssa, haastaa ja innostaa se opettajaakin kasvamaan. Asiantuntijatyössä ei ole koskaan valmis.

Mietin aina opettajana, että onko lukuvuoden pakko rytmittyä niin, että se loppuu työn tiivistymiseen ja ähkyyn?
Minusta ei. Ajanhallinta on opettajan suurimpia haasteita. On kokemukseni mukaan mahdollista ainakin huomattavasti keventää lukukausien ja lukuvuoden loppua jakamalla töitä pitkällä aikavälillä tasaisesti. Autonomiaa voi käyttää omaksi hyväkseen, onhan se lopulta oppilaidenkin hyvää. Ei kannata kuormittaa töissään itseään niin, että puolet lomasta menee toipumiseen. Lomaan on ehkäpä nyt poikkeusoloissa voinut laskeutua paremmin, jos on ollut mahdollista pitää oppitunteja ulkona luonnossa. 

Ihanaa kesää!