Menetelmistä

 Yleisökirjoitukset ovat kivoja. Niistä nousee keskustelunaiheita, jotka kiinnostavat usein aidosti.

Hesarin Mielipidesivulla Timo Ojansivu kirjoitti opetusmenetelmistä 3.1. otsikolla Opettajohtoinen opetus on osoittautunut toimivaksi (Linkki). Sorruin ensin itsekin väärin laittamaan opettajajohtoisen ja oppilaslähtöisen opetuksen vastakkain. No niinhän ei ole. Vähän riippuu siitä, miten opettajajohtoisuutta tulkitaan. Voihan se tarkoittaa opettajan esitystä mutta myös opettajan organisoimaan toimintaa yleensä. 
Opettaja on ryhmänsä/luokkansa johtaja, joka suunnittelee, organisoi opetusta ja kasvatusta, toivottavasti yhteistyössä silti oppilaiden ja muiden opettajien kanssa. Jos sitten puhuttaisiin opettajakeskeisyydestä vs. oppilaskeskeisyydestä niin asia saa toisen sävyn. Koulu on oppilaita varten ja oppilaskeskeisyyden ymmärränm hyväksi lähtökohdaksi opetuksen suunnitteluun ja toteutukseen.

Ymmärrän kyllä Ojansivun huolen, että jokin menetelmä laitetaan lokeroon huono ja vanhanaikainen. Koulumaailmassa tosin riski on hyvin pieni, koska koulutus nojaa meillä vahvasti perinteeseen. Mutta tietenkin opetussuunnitemat ovat jo pitkään kehottaneet opettajia valitsemaan menetelmiä, jotka aktivoivat oppilasta. Silloin voidaan lisätä sitoutumista ja oman toiminnan ohjausta koulutyössä. Varmasti meillä on paljon tehtävää menetelmien muuttamisessa vastaamaan sitä tietoa, mitä on nyt oppimisen edellytyksistä. Opettajajohtoisuus viittaa ainakin mielikuvissa aika paljon hiljaisuuden pedagogiaan, jolloin opettaja opettaa, oppilaat kuuntelevat. Usein passivoivaa ja tylsää, jos näin mennään koko koulupäivä. Toki opettajan esitykselläkin on paikkansa, mutta harkiten.

Onhan meillä muitakin termejä, vaikkapa yhteistoiminnallinen opetus, joka taitaa olla ihan suositeltava lähtökohta opettajan toimintaan. Itse käytän myös termiä yhteisöllinen pedagogia, jossa toimintakulttuurin muodostumiseen voidaan vaikuttaa laajalla rintamalla, vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä. 

Suomalalaisen koulun vahvuus on ollut luottamukseen perustuva vapaus toimia monilla tavoilla. Ehkä on käynyt vähän niin, että tämän vapauden puolustaminen on muuttunut esteeksi uudistumiselle? Lisäksi opettajien työnohjaus ja lisäkoulutus on aivan liian satunnaista. Opettajan työ tietointensiivisessä yhteiskunnassa on yhä vaativampaa asiantuntijatyötä. Jokaisen pitäisi urallaan päivittää tietojaan ja taitojaan säännöllisesti. Lisäksi olisi saatava aikaan kouluissa ammatillista keskustelua ja yhteistyötä. Sen avulla hyvät käytännöt saataisiin laajasti hyötyyn, eivätkä ole vain yksittäisten opettajien käytössä. Nythän usein opettaja lähtiessään vie oman osaamisensa koulusta pois, koska kukaan muu ei ole osaamisesta ollut kovin kiinnostunutkaan. 

Mutta kyllä tuossa kirjoituksessa olin ymmärtävinäni että opettajohtoisuudessa, tässä tapauksessa matikkaa, opetetaan opettajalta yksittäisille oppilaille. Eikä se välttämättä ole huono asia, mutta yksi puute siinä on: Oppilaiden vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot eivät kehity, eikä myöskään sosiaalinen pääoma pahemmin kasva. (sehän on kuitenkin koulutuksen tehtävä myöskin). 

Kun opettaja mieltää kasvattavansa kansalaisia yhteiskuntaamme, niin hän näkee roolinsa laajemmin kuin oppiaineen opetuksena tai yksittäisten tuntien pitona. Mitä kaikkea pitää osata että voi olla aktiivinen ja myönteisesti yhteisöään tukeva kansalainen? Se on se kysymys jonka kokonaisvastaus pitäsi olla opettajaporukalla selvillä, vaikka opetus onkin tukevasti hajautunut koulussa. Sitä oppilaat tarvitsevat ja odottavat. Monipuolisten ja kehittyneiden opetusmenetelmien avulla saavutetaan oppimisen iloa, myös opettajille.