Välillä pitää käsitellä ikäviä asioita. Koskelassa tapahtui vajaa vuosi sitten järkyttävä murha, jossa koululaiset surmasivat koulutoverinsa jota oli kiusattu jo vuosia. Kaikesta avusta huolimatta.
En keksi mitään muuta syytä kuin rakenteellisen välinpitämättömyyden sille, että asiat menivät kuten menivät. Monenlaista tukea oli annettu monien aikuisten taholta. Mikään ei oikein muuttunut, uhrin kannalta. Kun kaikki haluavat hyvää, mutta todellisuudessa eivät pysty auttamaan, täytyy tämä olla organisaatiossa häiriötila, ei normaalia. Jos häiriötilaa ei korjata, ollaan rakenteellisen välinpitämättömyden otteessa. Tämä liittyy paljon asiantuntijavetoisen organisaation hajautumiseen ja siihen että lapsen tai nuoren näkökulma puuttuu tai on puutteellinen. Olisi asetuttava katsomaan ja kokemaan autettavan silmin ja tuntein.
Viranomaisten toimia on tutkittu, siitä näkökulmasta että miksi näin tapahtui, vaikka asia, uhrin väkivaltainen kohtelu, oli tiedossa pitkään. Esitutkinta päättyi poliisin toeamukseen, että mitään koulun normaalista kiusaamisarjesta poikkevaa ei ole ollut. HS LINKKI. Aika kylmäävä kommentti. Kaikki kiusaaminen pitäisi olla normaalista poikkeavaa, etenkin kun siihen on liittynyt suoranaista väkivaltaa. Kun se käsitetään normaaliksi, ollaan rakenteellisen välinpitämättömyyden syntysijoilla. Kiusaamisen ehkäisyn sijaan käsitellään koulussa kiusaamisen seurauksia, jonkun (luokka)yhteisöön kuulumattoman aikuisen toimesta.
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja vs. Satu Järvenkangas kertoi, että kaupunki jatkaa tehostetusti toimia, joita on ennenkin tehty. HS LINKKI Mielestäni se ei riitä. Olisi lopettava sellainen toimintakulttuuri joka sallii ja mahdollisesti synnyttää näin kauhean prosessin joka päättyi Koskelan sairaala-alueen työmaalle joulukuun alussa.
Jotain oleellista lausui rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio hämmästellessään tapahtunutta. "Siinä on ollut ihmeellinen kierre, jossa jonkinlainen kiusanteko on eskaloitunut ja tuomittujen ryhmädynamiikka (kursiivi oma) on ollut hurjaa." Tämä on totta. Yhteisöllisyys voi olla myös tuhoavaa. Ryhmän dynamiikka on ollut vääristynyttä. On huomioitavaa että yksikään aikuinen ei ole päässyt ryhmän sisään (luottamussuhteeseen) sitä korjaamaan. Moraalinen ja eettinen ohjaus kuuluu aikuisille, kaikille meille kasvattajille.
Koulussa olisi otettava koppia sosiaalisen pääoman kartuttamisesta, konkreettisesti. Millaisia toimia tarvitaan jotta oppilaiden sosiaalinen pääoma karttuu koulussa, niin että se antaa suojaa ja kannustaa kasvamaan omaan mittaansa? Kuulen, kuinka opettajat ovat kauhuissaan. Miten voimme ottaa lisää tehtäviä, kun nytkin on vaikea revetä eri suuntiin. Jospa inhimillisen pääoman karttumisesta voitaisiin osa jättää itseohjautuvuuden ja vertaistoiminnan huoleksi? Osa nykyisestä työajasta käytettäisiin pysyvien pienryhmien ohjaamiseen? Eli kasvatetaan enemmän ja opetetaan vähemmän yksilöllisesti. Yhdessä oppilaat oppivat tehokkaasti kunhan olosuhteet on luotu oikeiksi. Siihen on kyllä toimivia malleja, jos vain yhteisistä rakenteista voidaan kouluissa sopia. Tiedän, haaste...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti