Opetus- ja kultuuriministeriö julkaisu tässä helmikuussa tulevaisuusvision: Peruskoulu 2045: Elämää varten (OKM 2026). Väistämättä nimestä tulee mieleen vanhat koulukuvani Kallion Yhteiskoulusta. Vasta latinantunneilla tosin selvisi miksi kuvissa oli usein mukana lause: Non scholae sed vitae discimus. (Emme opiskele koulua, vaan elämää varten) Sivistystä todellakin tarvitaan, takaisin. (linkki julkaisuun)
Kun luin raporttia, niin kyllä tuli mieleen, että olisiko jo yksilöllisyyden tie kuljettu koulun opetuksessa ja kasvatuksessa loppuun? Ja tulisiko kasvatus nimenomaa yhteisön tehtävänä ja yhteisöllisenä ilmiönä takaisin perusopetuksen tehtävän keskiöön? Toivon niin. Väitän nimittäin taas, että useimmat koulun nykyongelmat eivät ratkea yksilöllisellä tuella vaikka kuinka on yritetty. Oppiminen on sosiaalinen ilmiö ja sitä tuetaan tehokkaasti yhteisön kehittämisellä.
Julkaisun arvomaailma aukeaa heti alun tiivistelmästä: "Raportissa kuvataan peruskoulun roolia yhteiskunnan keskeisenä tulevaisuusinstituutiona, jonka tehtävänä on edistää sivistystä, merkityksellistä elämää,
toivoa, toimijuutta ja yhteistä hyvää. Visio rakentuu kolmelle toisiaan täydentävälle
kokonaisuudelle: merkityksellinen elämä, elämä yhdessä ja elämä maapallolla. Keskeisiä
teemoja ovat koulun kasvava yhteisöllinen rooli, oppimisen ja hyvinvoinnin vahva
yhteys, teknologian eettinen ja inhimillinen käyttö, tulevaisuususkon ja demokratian
vahvistaminen sekä ekologinen kestävyys.
Julkaisu korostaa peruskoulun vahvuuksia – kuten yhdenvertaista julkista koulua,
korkeasti koulutettuja opettajia ja vahvaa luottamusta koulutusjärjestelmään – ja
tarkastelee, miten vahvuuksien varaan voidaan rakentaa tulevaisuuden haasteisiin
vastaavaa koulua."
Visio ei ole syntynyt vain virkamiesten työhuoneissa, vaan sitä on työstetty osallisuushankkeessa johon on osallistunut yli 500 lasta, nuorta ja aikuista
Oikeastaan samoja suuntaviivoja voi lukea nytkin ohjaavista asiakirjoista, Perusopetuslaista ja Opetussuunnitelman perusteista. Peruskoulu antaa eväät rakentavaan kansalaisuuteen. Tulevaisuuden tukeminen on aina ollut vaativaa, mutta varsinkin nyt.
Saa nähdä miten perusopetuksessa otetaan vastaan tämä signaali. Veikkaan että keskeinen teema "Koulun kasvava yhteisöllinen rooli" ei ole kaikkialla yhtä hyvin toteutettavissa. Toisaalta monissa pienemmissä kouluissa ja kunnissa koulun yhteisöllinen rooli ei ole kadonnut sadan vuoden aikana mihinkään. Opetustekninen ja taloudellinen tehokkuusajattelu valtasi 2000-luvun alussa koulurakentamisen ja nyt meillä on valtavan suuria kouluja, joihin kiinnittyminen on haastavaa. Samoin voi olla, että suuren koulun kiinnittyminen lähiympäristöönsä on heikompaa, koska suurella koululla on helposti jotenkin paksummat muurit, väitän. Tarvitaan hyvää johtamista, koulunyhteisöllinen rooli ei ole jotain, joka syntyy itsestään. Rehtorit tässä varmaan ovat avainasemassa. Toivottavasti heille annetaan yhteisötyöhön työkalujakin.
Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Suomalaisen kouluna arvostus sivistyksen tekijänä on lähtenyt kyläkoulujen verkostosta. Koulu oli silloin yhteisönsä henkinen keskus. Jotenkin tuo ajatus pitäisi nyt sitten päivittää tähän aikaan...Siihen on varmaan monta keinoa. Taas voisivat koulut jakaa hyviä kokemuksia- ja ennenkaikkea koulua on johdettava niin, että laajempi tehtävä on kaikkien koulussa työtekevien mielessä.
Mutta joo. Tärkeää luettavaa, ehkäpä jotain jota opettajat lukisivat yhdessä ja miettivät jo miten ensi syksynä otetaan näistä näkymistä vauhtia. Opettajan katse on hyvä olla myös horisontissa ja välillä voivat jalat olla vähän irti maasta. Voi nähdä pitemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti