sunnuntai 8. elokuuta 2021

Ilon kautta töihin!

Tämä tuli mieleen kun näin erään somessa jaetun kirjoituksen. Meille on juurtunut tapa että mediassa käsitellään lukuvuoden alkaessa, loppuessa ja joulun aikaan paljon kouluasioita. Suurimman huomion saavat usein kielteiset uutiset ja keskustelut. Usein nämä kielteiset kirjoitukset tai lausunnot ovat peräisin henkilöiltä, joilla on huonoja koulukokemuksia. Valitettavasti heitäkin on.

Koulukeskusteluissa ovat kaikki asiantuntijoita, kokemusasiantuntijoita nimittäin. Se on eri asia kuin se että todella tuntisi koulutusalaa sisältöjen tai osaamisen kautta. Kaikki koulutus- ja kasvatustyö on vaativaa asiantuntijatyötä, johon Suomessa kohdistuu paljon odotuksia. Onneksi myös opettajat osallistuvat vilkkaasti koulukeskusteluun ja monet ovat vaikuttajia monella tapaa.


Valtava määrä tykkäyksia ja jakoja tuli näköjään opettajilta  facebookissa jaetulle opettaja Tuomas Kaukorannan kirjoitukselle jossa koulu näyttäytyi umpisurkeana. (LINKKI)   Hämmästelen tätä, kun koulukin juuri alkaa. Minä en kauhesti tykännyt, etenkään ajankohdasta. Lukuvuotta ei minusta kannattaisi aloittaa moittimmalla työtään ja työpaikkaansa. Lapsilla on oikeus kohdata opettaja joka rakastaa työtään ja pitää oppilaistaan. Siten on ongelmiakin helpompi kohdata. Kun itse olen kehitysoptimisti, niin tämä on tietenkin helppo sanoa. Loman jälkeen toivon opettajan voivan aloittaa lukuvuoden kuitenkin hyvillä mielin. Opettaja luo tulevaisuutta, johon lapsilla on oikeus suhtautua valoisasti, haasteidenkin keskellä.

Toki voi tehdä työtä innolla, vaikka tiedostaa ongelmat ja puutteita. Kriittinen ajattelu on tarpeen opettajalle, jotta sitä voi opettaa oppilailleen. Kirjoituksella on tietenkin oikeutuksensa. Listassa vain osa oli liian laajoja yleistyksiä ja osa asioita joista olen samaakin mieltä. Vierastan  sitä toisinaan esiintyvää opettajapuhetta, jossa opettaja ja lapset ovat huonosti järjestetyn koulun uhreja. Niinhän ei ole.

En nyt lähde listaa käymään läpi, mutta totean vaan, että kaikki eivät koulussa kärsi tai väsy. Oppilaat tulevat kouluun yleensä mielellään, koska sehän on heidän vertaisjoukkonsa kokoontumispaikka. Aika monet pitävät jopa opetuksesta, oppimisesta ja opettajistaan. Opettajat ovat päässeet tiukan karsinnan  jälkeen unelmauralleen. Haasteita voi toki tulla vastaan, joskus jopa ylittämättömiä. Työn pitää kuitenkin olla palkitsevaa, etenkin koulussa, kaikille. Toivon iloa ja intoa uuteen lukuvuoteen!








Ei kommentteja: