Olinpa vaikuttunut ja iloinen. Entisen kouluni entinen oppilas Pauliina Rantavuori julkaisi väitökirjansa tärkeästä aiheesta. Minusta siinä ollaan nykyisten kouluhaasteiden keskiössä: Adolescents Gaining Power : A Change Laboratory in a School Setting (Pauliina Rantavuori 2025) Linkki julkaisuun tässä Hänellä on tausta koulussa erityisopettajana.
Väitöskirja käsittelee sitä "kuinka nuoret tuottavat ja saavuttavat valtaa kouluympäristössä. Tutkimus nojaa kulttuurihistorialliseen toiminnan teoriaan ja erityisesti sen käsitteellisiin jäsennyksiin vallasta, toimijuudesta ja koulusta vieraantumisesta. Tutkimuksessa korostetaan toiminnan kohdetta keskeisenä voimana, joka ohjaa toimintojen kehittymistä. Tarkastelun kohteena on, millainen merkitys toiminnan kohteella on nuorten mahdollisuuksille saada valtaa omaan oppimiseensa ja siten ennaltaehkäistä koulusta vieraantumista."
Rantavuori toteaa: "Halusin ymmärtää, mitä oppilaat itse pitävät tärkeänä ja mitä tapahtuu, kun he saavat mahdollisuuden toimia, johtaa ja muovata omaa oppimistaan." Ja: "Kun oppilaat eivät voi vaikuttaa koulun keskeiseen kohteeseen, opittavan tietoon, syntyy ristiriita, joka voi johtaa koulusta vieraantumiseen." Linkki haastatteluun. Rantavuori toteaa myös, että kyse ei ole yksittäisten oppilaiden ongelmista, vaan koulun rakenteisiin liittyvistä ilmiöistä. Niinpä, oppiminen on sosiaalinen tapahtuma.
Ainakin 20 vuotta on tiedetty että koulun merkityksellisyys ja oppijoiden sisäinen motivaatio ovat olleet meillä laskevalla käyrällä. Minusta näyttää, että meidän yksilön vapautta suosiva kulttuurimme kohtaa nyt kouluissa yhteisöllisyyden haasteen. Miten vastataan lasten odotuksiin? Miten vastuun kantamista ja yhteistyötaitoja vahvistetaan? Miten kouluista tehdään oppivia yhteisöjä?
Rantavuori tutki mitä tapahtuu, kun kahdeksasluokkalaiset saavat toteuttaa pitkäkestoisen projektin, jossa heillä on valtaa aiheeseen ja toteutukseen. Sitoutuminen koheni tietenkin paljon. Haluan mainita tähän liittyvän pedagogisen viihtymisen käsitteen, joka sopinee saavutettuihin tuloksiin. Tämähän ei tarkoita nyt sitä, että oppilaiden pitää saada päättää kaikesta. Kyse on vallan ja vastuun jakamisesta siten, että koulun nykyinen epätasapainoinen vallanjako vastaa paremmin lasten ja nuorten odotuksia ja osaamistakin.
Voin vielä ottaa omakohtaisen yksinkertaisen esimerkin. Annoin yleensä oppilaiden valita koepäivän ja osin koealueenkin. Ennen vai jälkeen loman tai viikonlopun? Mille päivälle koe sopii parhaiten? Kun oppilaat keskustelivat ja äänestivät sopivan päivän, huomasin että kokeeseen valmistautuminen tuntui olevan mukavampaa ja motivaatio siten parempi. Minulle päivästä päättäminen oli yleensä vähemmän tärkeää, koska samat työt olivat kuitenkin edessä.
Valtaa on aina ilmeisesti vaikea jakaa. Koulussa opettajilla on asemaan perustuvaa valtaa, mutta monia asioita voi jättää oppilaiden päätettäviksi. Se vaatii hiukan ajatustyötä ja koulun käytäntöjen yhteistä muokkaamista, mutta varmasti palkitsee. Rantavuori toteaakin että vallan saavuttaminen on yhteisöllinen prosessi.
Lopuksi sopinee Pauliina Rantavuoren ajatus vallan merkityksestä kasvuun ja oppimiseen: "Kohteeseen suuntautuvan vallan käsite on keskeinen, sillä se liittyy koulutuksen merkityksellisyyteen ja edistää oppimismahdollisuuksia, jotka ovat linjassa oppilaiden omien kiinnostuksen kohteiden kanssa. Tämä lähestymistapa tukee nuoria henkilökohtaisten ja yhteiskunnallisten haasteiden kohtaamisessa ja muuntaa koulun maailmaa tutkivaksi yhteisöksi, mikä voi ehkäistä vieraantumista koulusta ja tukea oppilaiden kykyä toimia myönteisen muutoksen ajureina."
Miten tämä tapahtuu, on kouluissa paikallisesti sovitettavissa. Tärkeää lienee ajatus, tavoite johon voi pyrkiä eri tavoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti