Digiopetus on yhteisöllinen asia, sekin.

Olipa Miika Huikari rohkea äidinkielen ope 28.10. Hesarin Mielipide-palstalla, kun kirjoitti miten asiat ovat: " Digiopetukseen siirtyminen kouluissa on väjäämätöntä" (LINKKI) joka taitaa toimia vain tilaajille. Usein tuntuu nimittäin, että digioppimisesta on tehty kauhistelun aihe, jota halutaan rajoittaa.  Siihen ei ole todellakaan aikaa, sillä olemme jo vuosia sitten loikanneet digitaaliseen tiedonkäsittelyyn kaikilla työpaikoilla ja oppilaitosten on tultava perässä. Mieluiten perusopetuksessa huolehditaan kaikille hyvä perusosaaminen, koska myöhemmin ei kaikkia enää saavuteta saman opetuksen piiriin.

Miika kirjoittaa siitä, että opiskelijamme ovat kasvaneet informaatioympäristöön, jossa tietoa etsitään ja käytetään vallan toisin kuin ennen. Perusasioista kirjoittaja ihmettelee aivan aiheellisesti muun muassa, että miksi meillä ei vieläkään osata ohjeistaa kumpi on tärkämpää, käsialakirjoitus vai kymmensormijärjestelmän hallinta. Onhan selvää että kahdella sormella kirjoittaja on paljon huonommassa asemassa kuin sujuvasti 10-sormijärjestelmää käyttävä. Koulun pitäisi tasoittaa mahdollisuuksia kaikille. Tässäkin asiassa on muistutettava palata perustuksiin: Kouluhan on palvelemassa oppijoidensa tulevaisuuden tarpeita, ei opettajien tai koulutussuunnittelijoidenkaan henkilökohtaisia mieltymyksiä.

Edelleen kirjoittaja toteaa kokemuksesta, että paperinen kirja ei pysty kilpailemaan oppijoiden huomiosta, internetin ärsykerikkaan materiaalin kanssa. Tämä voi olla kirjoittajan mukaan mahdollisuus, enemmän kuin uhka. Digitaalinen ympäristö voi tehdä oppimisen helpommin ymmärrettäväksi ja hauskaksikin. Digiopetus on myös avointa ja reaaliaikaista. Oppilaan tekemiset kirjautuvat heti ja ovat opettajan nahtävissä. Ohjaaminen tulee lähelle oppilasta. Kirjoittajan mukaan digiympäristö on myös tasavertaisuutta edistävä, esimerkiksi käsiala ei enää ole arvosanoihin vaikuttamassa.

Lopuksi Miika toteaa että kynien ja paperin käyttö väisty digikirjojen edestä. "Kestänee vuosia ennen kuin digiloikat on tehtu Suomen yläkouluissa, mutta digiopetukseen siirtyminen on väjäämätöntä. Sen edut ovat niin suuret. Paikalleen jämähtäminen on riksi, kun pohdimme sitä, millaisia osaajia maailma jatkossa tarvitsee."

Tässä tullaan siihen yhteisöllisyyteen. Tarkoituksenmukaisia käytäntöjä oppimiseen tulisi käyttää yhteisesti koulussa. On hankalaa jos oppilaiden pitää omaksua erilaisia tapoja opettaa ja oppia. Vielä hankalampaa on jos oppilaalla on paljon sellaisia opettajia, jotka vieroksuvat digitaalista oppimisympäristöä, tai käyttävät sitä kuin oppikirjoja. Perusopetuksen idea on tasoittaa oppimisen edellytyksiä. Näyttää siltä että kodeissa ei aina osata ohjata digilaitteiden oppimiskäyttöä, jolloin laitteet ovat lähinnä viihde- ja viestintäkäytössä. 

Kouluissa työyhteisössä on hyvä olla yhteinen näky digioppimisen eduista ja siitä miten sen aktiiviseen käyttöön oppilaat ohjataan. Paljon on tällä vuosituhannella kouluissa tapahtunutkin, mutta vaikuttaa siltä, että paljon tulee vielä tapahtumaan. Onhan selvää, että koskaan ei tiedonvälituksen historiassa ole tapahtunut vastaavaa läpimurtoa, kirjapainotaito taitaa olla lähinnä. Opettajien asema on jännä ja vaativa; miten opitaan 20 vuoden kuluttua? Siitä on opettajien hyvä välillä yhdessä keskustella. Valistunut arvaus on parempi kuin hämmentävä yllätys.