Hyvä perusopetus kaikille?

 Hesarissa on julkaistu ansiokkasti Koulu muuttuu artikkelisarjaa

Tiistaina 23.2. oli vuorossa laaja artikkeli koulutuksen tasa-arvosta. Pohdittiin, miten väestörakenteen muutos vaikuttaa perusopetukseen, kun monissa muuttotappiokunnissa ei enää ole lapsia edes yhden aloitusluokan verran. Vielä vuonna 2000 oli alle 50 oppilaan kouluja 40% kaikista kouluista, mutta vuonna 2018 näitä kouluja oli enää viidennes (n. 20%). Lisäksi arvellaan, että vuoteen  2040 mennessä koulujen määrä laskee puoleen nykyisestään. Kouluverkko siis harvenee dramaattisesti. Aiheutuuko tästä alueellisia eroja koulutuksen laatuun? Ainakin sen saatavuuteen kyllä. Lisäksi on kaupungeissa käynnissä alueellinen eriytyminen, ilmiö jota ei tässä arikkelissa käsitelty.

Olen viime aikoina pohtinut sosiaalisen pääoman käsitettä ja miten sitä voidaan OPSin antaman tehtävän mukaan lapsille riittävästi kartuttaa. Väestö- ja kouluverkkorakenteen muutos aiheuttaa sen, että lasten kasvuympäristöjen luonnollinen yhteisöllisyys rapautuu. Niinpä voi olla yhä vaikeampaa saavuttaa sosiaalista kompetenssia, kerätä sosiaalista pääomaa. Sitä kun hankitaan vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutus on palkitsevaa turvallisessa ympäristössä. Eihän uimaan opettelevaakaan laiteta heti syvään päähän. Tarvitaan siis ennakoitavissa olevia ihmissuhteita eli kavereita ja tuttuja aikuisia kouluun.

Koulun tulisi siten vastata luontaisen yhteisöllisyyden heikentymiseen vahvistamalla omia yhteisöllisiä rakenteitaan ja käytäntöjä. Se on mahdollista, vaikka uhkiakin on. Ensiksi on luonnollisesti koulujen koon nopea kasvu. Pienet lähikoulut katoavat vauhdilla. Siitä seuraa, että lapset joutuvat päivittäin tuntemattomien joukkoon. Koulun aikuiset eivät enää tunne kaikkia oppilaita nimeltä, eivät edes työtovereitaankaan. Toinen uhkakuva muodostuu siitä, että ehkä edellämainituista syistä, koulun kasvatustehtävä näyttää puheen tasolla väistyvän opettamisen tieltä. Tällöin opettamien ja oppiminen tarkoittavat oppiaineiden sisältöjen omaksumista ja arvosanoja.

Hesarin artikkelistä kehityssuunta näyttäytyi siten, että koko kahden sivun tekstissä ei mainittu lainkaan kasvatusta koulun tehtävänä, saati sosiaalista pääomaa. Lähinnä sitä kai tarkoitti OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoessaan: "Kyllä peruskoulu on paljon muutakin kuin opetusta...".  Sen sijaan haikailtiin vuosiluokkiin sitomatonta opetusta ja joustavia opetusjärjestelyjä. Pahimmillaan voi käydä niin, että koulun tehtävä nähdään yksittäisten oppilaiden koulutuspolkujen avaajana. Tällöin yhteisölliseen oppimiseen pyrkiminen katoaa, eikä lapsilla ole mahdolista kasvattaa sosiaalista pääomaa - ainakaan koulussa.

Kuntaliiton johtaja Terhi Päivärintä sanoi artikkelissa: "Peruskoulun rakennekin on jo pitkään ollut samanlainen, kun se perustuu vuosiluokkiin, vaikka opetus pitäisi järjestää joustavammin. Silloin jokainen voisi paremmin edetä opinnoissaan omien edellystensä mukaan". -Toivottavasti yliopistoista lukioihin ja muuhunkin toiseen asteen opintoihin valunut opetusjärjestely ei siirry koskaan peruskouluun. Tällöin estetään lähes kokonaan pitkäkestoisten ystävyyssuhteiden ja turvallisen vertaisryhmän kehitys. Peruskoulussa oppilaat elävät lapsuuttaan ja nuoruuttaan, ei se ole heidän työpaikkansa. He eivät tule kouluun vain opiskelemaan, vaan yleensä kait tapaamaan kavereitaan, hoitamaan vertaisverkostoaan. Sosiaalinen pääoma pitää hankkia peruskoulun aikana inhimillisen pääoman rinnalla. Se on mahdollista vain ohjattujen ja turvallisiksi koettujen vuorovaikutustilanteiden kautta. Tarvitaan oma ryhmä tai luokka ja luottamuksen saavuttanut aikuinen ohjaamaan sosiaalista kehitystä. - Nykyään on helppo ymmärtää väärin jos haetaan vastakkainasettelua. Tässäkin pätee, että asiat eivät ole joko tai, vaan sekä että. Tottakai koulussa opetetaan ja opitaan. Opetusta voidaan järjestää niin, että samanaikaisesti hoidetaan sosiaalisen pääoman kertymistä, se on sitä kasvatustyötä.