Ihmisen laiskuudesta

Vapunaatto. Lumi- ja räntäsade ulkona ei oikein tunnu asiaankuuluvalta. Mutta, vappu on kuulemma työn juhlaa, joten on hyvä hetki pohtia työtä, ahkeruutta ja laiskuutta.
Ehkä en pelkätään laiskuuttani palaa hiukan samaan aiheeseen kuin edellisessä päivityksessä.

Ahkeruus on ilomme, opetettiin kai ennen ja jotenkin samoin ajatuksin nytkin suhtaudutaan työtekoon. On hiukan filosofinen kysymys ovatko lapset ja nuoret työssä koulussa. Työn etiikkaa kumminkin tarjoamme oppimiseen ja opiskeluun. Koulussa ollaan myös elämässä elämää ja kasvamassa, se on hyvä muistaa. Koulu on työpaikka vain opettajille.

Miten suhtautua ahkeruuteen ja laiskuuteen kasvattajana? Olen sitä usein pohtinut. Varsinkin aikamme jossa on käynnissä arvaamaton kulttuurinen murros, asettaa monet teollisen ajan hyveet uuteen valoon. Nyt työnteko saa ja usein sen pitääkin olla hauskaa, jos halutaan synnyttää uusia innovaatioita. Ilman laiskuutta tai ainakin halua tehdä asiat helpommin, olisi moni keksintö jäänyt keksimättä. Oppimisesta tiedämme kai nykyään, että siinä voi olla rentoja hetkiä ja sitten myös ahkerointia, vaikkapa puurtamistakin- mutta ei liikaa, koska se tappaa kiinnostuksen.

Vanha kamuni Martti kirjoitti mainiosti blogissaan uuden opsin suhteesta koulun arkeen:                 "Ope mä oppisin paremmin jos sä selittäisit ja kertoisit" (linkki)

Martti kertoo kuinka eräs opettaja oli halunut toteuttaa uutta opsia ja kyseli oppilailtaan miltä uusi opetustapa tuntuu. Vastaukset olivat (tietysti) konservatismin vastaisku, joista opettaja teki sen päätelmän, että pitää siirtyä osittain entiseen.

Tarkastelelen paria lausetta:

"Mä en tee mitään ku ei tästä tuu numeroo"  Mitä se on? Koulu on häivyttänyt lapsen luontaisen innon oppia ja tutkia. Ulkoinen palkkio on syrjäyttänyt sisäisen motivaation.

"Oppisin paremmin jos pitäisit kokeen" Mitä se on? Ihan sama ilmiö kuin edellä. Tässä vielä korostuu se, että oppilas on luovuttanut opiskelunsa motivaation ylläpidon opettajalle.

"Ope mä oppisin paremmin jos sä selittäisit ja kertoisit" Mitä se on? Oppilas on tottunut olemaan vastaanottaja ja on omaksunut roolin jossa ei paljon tarvitse ajatella itse.

Luulisin, että mitä pienemmiltä oppilailta kysyttäisiin vastaavissa tilanteissa, niin sitä innostuneempia vastauksia saataisiin. Pitkä kouluputki urauttaa...

Kerronpa (vaikka olen täällä varmaan joskus kertonutkin) oma kokemuksen asiasta noin neljän vuoden takaa:

Eräässä koulussa meillä oli tvt-oppimisen projekti. Matematiikan opettaja kokeili pari viikkoa käänteistä opetustilannetta, jossa uuden oppiminen oli siirretty kotiin opetusvideoiden katsomisen pariin. Koulussa siten varmennettiin opittua. Kun päättöarvioinnissa kasiluokkalaiselta tytöltä (hyvin pärjäävältä) kysyttiin, että mitä mieltä hän on ollut tästä tavasta oppia, oli vastaus: "Kyllähän tämä on mukavaa vaihtelua, mutta mieluiten opiskelen vanhalla tavalla." Kun kysyimme miksi, niin syykin selvisi: "No, kun tässä joutuu ajattelemaan niin paljon itse."  Aika jäätävä vastaus....

Suomi elää kulttuurista ennenkokematonta murrosta. Emme tiedä mitä ammatteja on jäljellä tai tullut uusia, kun koulussa nyt olevat valmistuvat ammatteihin. Emme oikein edes tiedä millaisia valmiuksia tulevassa yhteiskunnassa pärjäämiseen tarvitaan. Mutta oppia pitää varmaan haluta.

Keskimäärin olemme mukavuudenhaluisia, minä ainakin. Se on ollut siunaukseksi monen asian kehittämisessä. Ihminen  oppii kun on innostunut, mutta mukavuusalueilta on hyvä osata poistua.

Armeijassa 70-luvun hämärässä menneisyydessä olin huolissani siitä, että suuri osa porukasta tuntui omaksuneen käsityksen, että työn välttely on tarpellinen taito. Eiköhän sielläkin ole menty eteenpäin ja uskon että koulussakin parhaillaan tehdään töitä oppimisen innostuksen palauttamiseksi. Ja opetetaan myös tarvittaessa puurtamaan.

Tärkeää on nostaa koulun merkitystä oppijoiden elämässä  ja pitää yllä oppimisen intoa. Sittenhän kaikki onkin helppoa!