Tänään levisi medioissa kommentteja uusimman Pisa-tutkimuksen tyytyväisyysmittausten tuloksia.
Kommentoin mediasta lukemaani. Isossa lehdessä (HS 18.4.) oli valotettu asiaa laajasti: Uusi tutkimus paljastaa: Suomalaisnuoret ovat hyvin tyytyväisiä elämäänsä- Aasian menestyjämaat jäivät kauas taakse.
Sattuipa kohdalleen. Edellisessä päivityksessä juuri pohdiskelin koulun kahden päätehtävän, kasvatuksen hyvään elämään ja opetuksen jatko-opintokelposeksi, mahdollista ristiriitaa. Suomalainen koulumenestys näyttäytyy yhä, noh, suomalaisemmalta. Täällä pärjätään ilman hiillostusta ja paineitakin. Menestystekijämme ovat varmasti jatkossakin muualla kuin armottomassa pänttäämisessä ja ylipitkissä koulupäivissä. Sehän tarkoittaa että opettajilla on edessään kiinnostava todellista asiantuntijuutta vaativa tehtävä. Hienoa!
Äkkiä lukien poimin kolme kiinnostavaa asiaa, joiden samanaikainen esiintyminen on ainakin alkuunsa hämmentävää.
- Etenkin pojat ovat elämäänsä tyytyväisiä. Vaikka heidän tuloksensa koulussa ovat tyttöjä paljon huonommat ja vaikka pojista muodostuu se joukko joka uhkaa jäädä koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Tytöt, vaikka menestyvät paremmin ovat paljon tyytymättömämpiä. Hmm?
- Suomalaisnuoria ei ahdista mahdolliset heikot arvosanat, toisin kuin useissa maissa. Suomessa ei ole myöskään tiukkoja valtakunnallisia testausjärjestelmiä hiostamassa oppilaita ja opettajiakin.
- Nuortemme koulumotivaatio on edelleen kadoksissa. Koululaisten suoritusmotivaatio oli vertailun alhaisin, mutta tulokset toki hyviä.
Tästä seuraa hiukan kummallisia ajatuskulkuja: Pitääkö kasvattaa laiskoja mutta tyytyväisiä kansalaisia vai opettaa ahkeruuteen ja johdattaa stressaavaan suoritusopiskeluun? Ja mieleen nousee satu Muurahainen ja Heinäsirkka...
Ehkäpä vaihtoehdot eivät meillä ole nämä. Poikien (ja tyttöjenkin) myönteinen elämänasenne on vain saatava tukemaan koulumenestystä. Uusi opsimme on jo ottanut huomioon tilanteen. Hesarissa professori Jouni Välijärvi sanoo kaiken sen mitä itse haluaisin sanoa, mutta paremmin kuin osaisin:
Välijärven
mukaan tulevaisuudessa avainsana on osallistava ja
yhteisöllinen pedagogiikkaa. Hänen mukaansa nuorten omat
ajatukset tulee ottaa entistä enemmän huomioon koulutyön
suunnittelussa. Nuoret olisi tärkeää saada ymmärtämään,
että oppiminen ei ole tärkeää vain tutkintojen ja työelämän
kannalta, vaan se on arvo sinänsä ja lisää laadukasta elämää.
”Siinä voitaisiin hyödyntää tehokkaammin teknologiaa ja ottaa oppilaiden omat ideat ja aloitteet nykyistä enemmän mukaan koulutyön suunnitteluun. Se on meidän keskeinen haaste”, Välijärvi sanoo.
”Osallistava ja yhteisöllinen pedagogiikkaa on tulevaisuutta, joka myös valmentaa tulevaan työelämään, jossa tehdään asioita yhdessä eikä yksin nurkassa tuhertaen.” HS
Ihan niin. Viimeisimmässä kirjassamme lanseerasimme käsitettä pedagoginen viihtyminen, josta opettaja on ryhmäänsä ohjatessaan vastuussa. Juuri noista asioista on silloin kyse.
Yhteisöllinen pedagogia ja pedagoginen viihtyminen ovat työkaluja jolla voidaan pysäyttää myös huolta herättävä ilmiö, jossa osa koululaisista (15%) tuntee olevansa koulussa ulkopuolinen. Ulkopuolisuuden tunteesta kehittyy usein koko elämää varjostava haitta. Koulussa voidaan toimintakulttuuria ja pedagogisia käytäntöjä kehittää niin, että kukaan ei jää yksin.
Uuden opsin toteuttaminen on nyt erityisen tärkeää. Ja monin paikoin ollaan innolla tehty jo paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti