Paras vire oppimiselle?

Lueskelin tiedeuutista, jossa oli haettu parasta oppimistilannetta suhteessa onnistumiseen ja epäonnistumiseen. Jokaiselle kasvattajalle on varmaan tuttuja tilanteet, joissa lapsi vaikean haasteen edessä luovuttaa tai sitten jatkaa sinnikkäästi tehtäväänsä. Pitkä opettajaura on ainakin jonkinverran herkistänyt minutkin havaitsemaan tilanteet, joissa pitää muistaa palkita. Jatkuva epäonnistuminen lannistaa niin lapset kuin aikuisetkin.

Koulussa opettaja voi monella tapaa välttää ohjattaviensa uuvuttavaa epäonnistumista. Annetaan sopivia tehtäviä jokaiselle (aika iso homma) tai mikä mukavinta, annetaan vaikeat tehtävät parien tai pienryhmien yhdessä ratkottavaksi. Yhdessä onnistuminen tuottaa iloa joka parantaa yhteistyötä, eikä yhdessä epäonnistuminen ei ole henkilökohtaista, eikä siten rakenna kielteistä kuvaa itsestä oppijana. Oikeastaan melko yksinkertaista.

Tiede-lehden uutinen 9.11. sanoo näin:

Mikäli uskomme tutkijoita, ja miksi ei, niin oikeastaan aika vähän siedämme epäonnistumisia.
Kun koulussa opiskellaan ikäryhmittäin, eikä osaamistason mukaan, on oppimistilanteita erityisesti ohjattava. Muuten ne, jotka epäonnistuvat liian usein, ryhtyvät alisuoritujiksi ja ovat vaarassa myöhemmin syrjäytyä.

Käsitys itsestä oppijana muokkautuu hyvinkin lujaksi parin ensimmäisen kouluvuoden aikana, näin olen ymmärtänyt. Tämä uutinen koskee siis erityisesti alkuopettajia, mutta on tietenkin tärkeä ottaa huomioon myöhemminkin.

Ilmiö tulee näkyväksi hyvien oppimispelien parissa. Ne osaavata virheen tullen helpottaa tehtäviä sopivaksi, jolloin saadaan taas onnistumisia, ennen kuin haaste taas kasvaa. Kyllähän pelien laatijat ovat tienneen tämän jo kauan. Parhaimmillaan ne innostavat oppijaa hurjaan oppimisvireeseen.

Sattumalta suhdeluku tuntuu aika samalta kuin se, mitä usein esitetään myönteisen ja kielteisen palautteen tai tapahtuman suhteeksi. Jos ihminen saa moitetta, hän tarvitsee neljä, viisi kiitosta ollakseen taas tasapainossa itsetuntonsa kanssa. Tunnistan.

Tässä tulee väistämättä mieleen numeroarviointi ja Opetushallituksen ohjeistus, jonka mukaan se aloitetaan neljänneltä luokalta. Aika monille tämä sopii, mutta tiedämme varmasti, mitä tapahtuu heille, joiden numerot ovat pääosin huonoja. Huonot arvosanat nimittäin kasautuvat samoille oppilaille siinä kuin hyvätkin. Nämä heikkoja arvosanoja keräävät oppilaat joutuvat usein jatkuvasti kamppailemaan heille liian vaikeiden tehtävien parissa, liian lyhyessä ajassa. He tarvitsevat erityisesti onnistumisia ja tukea itsetuntonsa terveen kehittymisen turvaamiseksi.

Mutta minusta tämä tieto on hyvä ja käyttökelpoinen. Monet opettajat ovat varmaan käytännössä jo asian havainneet ja osaavat toimia tätä tietoa hyödyntäen.