maanantai 25. marraskuuta 2019

Vuoden opettaja on futuristi

On ollut mahtavaa lukea vuoden 2019 opettajan Marika Toivolan raikkaita ajatuksia sosiaalisessa mediassa ja mediassa muutenkin. Marikalla on minusta kyky nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja miten koulutuksen pitäisi nuoriamme siihen valmistaa.

Matemaattis-luonnontieteellinen aikakausilehti Dimensio julkaisi 12.11. vuoden opettajan loppusanat:

Marika tiivistää havaintojaan laajasta ICILS:n tutkimuksesta  jossa tutkittiin kahdeksasluokkalaisten monilukutaitoja 14:sta eri maassa: Suomesta tutkimukseen osallistui noin kaksi ja puolituhatta koululaista ja lähes kaksituhatta opettajaa. Tulokset ovat kiinnostavia ja hiukan samansuuntaisia kuin ennenkin, silloin kun on kyse digiopettamisen syvyydestä Suomessa. Marika Toivola kiinnittää huomiota siihen, että Suomessa on erinomaisia ja heikkoja monilukutaidon osaajia kolmannes. Suurin osa heikoista osaajista on poikia. Merkittävää on tämä:  "Suomalaiset opettajat painottivat erilaisiin monilukutaidon sisältöihin kaikista osallistujamaista vähiten." 

Tämän jälkeen Marika syventää aihetta tarkastelemalla PISA ja TIMMS tutkimuksia, joiden avulla voidaan miettiä myös matemaattisen monilukutaidon asemaa Suomessa, onhan Marika matemaattisten aineiden opettaja ja nykyisin tohtorikoulutettava Helsingin yliopistolla. Vaikka Suomi pärjää PISA-listoilla tasalaatuisen koulutuksen maana, niin totuus lähempää tarkasteltuna osoittaa, että meillä on suuria eroja samassa koulussa luokkien välillä. Vai mitä ajatellaan tästä:

TIMSS nimittäin erottelee oppilaiden luokat, toisin kuin PISA, jossa tuloksia voidaan tarkastella vain koulukohtaisesti, ei luokkakohtaisesti. Valtioneuvoston julkaisusta käy ilmi, kuinka Suomessa on kolme kertaa isommat erot matemaattisten aineiden osaamisessa luokkien välillä kuin esimerkiksi Norjassa tai Ruotsissa. ”Suomessa oppimistulosten eroja eivät siis selitä vain koulujen oppilaaksiottoalueiden väliset sosioekonomiset ja vanhempien koulutustasoon liittyvät erot vaan myös ja vahvemmin se, miten oppilaat jaetaan luokkiin koulujen sisällä”, raportissa todetaan. Näistä luokkavalinnoista näyttäisivät kärsivän erityisesti pojat. Kärjistäen voidaan sanoa, että sillä ei ole väliä, mihin kouluun lapsi Suomessa menee, mutta sillä on väliä, mille luokalle oppilas koulussa päätyy.

Onko tästä ajateltava niin, että meillä opettajien suuri pedagoginen vapaus tuottaa oppilaan kannalta arpajaistilanteen? Voi päästä luokkaan, jossa saadaan tuloksia tai luokkaan jossa opettajan toiminta ei motivoi tai tuota hyviä tuloksia. 


Kiintoisaa on tuo oppilaiden luokkiin jakamisen tulos. Mielestäni perinteisesti luokkien muodostaminen yläkouluvaiheessa ohittaa yhteisöllisen näkökulman. Useimmat uudet luokat lähtevät ryhmän kiinteyden nollavaiheesta, eivätkä ehkä kolmessa vuodessa kehity juuri lainkaan yhteisöllisesti. Siis siten että ryhmä alkaisi itseohjautua, muodostuisi oppivia ryhmiä, ei jätetä ketään ulkopuolelle ja tuetaan. Itsellään tämä ei yleensä tapahdukaan. Luokkia muodostettaessa olisi tarpeen olla syvällistä tietoa oppilaiden sosiaalisista suhteista siten, että voitaisiin jatkaa toimivia verkostoja.

Lopuksi Marika kiinnittää huomiota matematiikan arviointiin, summatiiviseen ja formatiiviseen sekä matemaattisen monilukutaidon käsitteeseen:"Arvioidaanko meillä matematiikan osaamista matemaattisen monilukutaidon lähtökohdista? Tuskinpa, opettajat arvioivat osaamista niistä lähtökohdista, joita he korostavat opetuksessaan."

"Matemaattinen monilukutaito on lähtökohdiltaan ja luonteeltaan yhteisöllistä. Keskiössä tulee olla oppilaan kehitysmahdollisuudet. Matematiikan oppiminen tulee nähdä matemaattistamisen ja omakohtaistamisen vuorovaikutusprosessina."

Kun itsellä oli kouluisena vaikeuksia ymmärtää matematiikkaa (hyvästä opettajasta huolimatta), niin tätä on hyvä lukea. Jospa olisinkin voinut enemmän kehittyä porukassa kuin verrata itseäni muihin.


Marika toteaa, että vaikka suomalaiset koululaiset pitävät matematiikasta, he eivät arvosta sitä. Koulun arvostuksen vähenemistä on muuten mitattu yleisestikin koko 2000-luvun. Ei hyvä.

"Mitä tämän asian kanssa tulisi sitten tehdä? Ei ainakaan korostaa summatiivisten kokeiden merkitystä arvioinnissa oli ne sitten opettajan omatekemiä tai oppimateriaalin kustantajan tuottamia. Neljän kouluikäisen lapseni kautta olen nähnyt läjäpäin kustantajan logolla varustettuja matematiikan kokeita, jotka ovat useammin vihastuttaneet kuin ihastuttaneet. Erityisesti mieleeni on jäänyt viidennen luokan koe, josta pystyi saamaan kiitettävän arvosanan ymmärtämättä murtoluvun käsitettä. Olen myös vanhempana saanut allekirjoitettavakseni kokeita, joiden arvostelu on ollut eettisesti hyvin kyseenalaista."

Marika liputtaa formatiivisen arvioinnin puolesta. Sehän auttaa parhaiten oppilasta oppimaan, kehittämään itseään.

Luen kirjoituksesta siis itselleni kolme tärkeää asiaa:

- Yhteisöllisyyden kehittäminen tulee nostaa koulun toiminnassa entistä tärkeämmäksi. (kiinteät luokkayhteisöt)
- Opettajien osaamista pitää kehittää koko työuran ajan, samalla kun haetaan yhteistä pedagogista toimintalinjaa.
- Oppilaat on saatava oman oppimisensa ohjaajksi osallistamisen avulla. (vrt. formatiivinen tai summatiivinen koe)

Kiitos vuoden opettajalle, joka ei varmastikiaan ole sanonut viimeistä sanaansa! Opetusmaailma on sisäänlämpiävä ja konservatiivinen, kuten monet asiantuntijavaltaiset alat. Opettajien tulee silti nähdä tulevaisuuteen, sillä sinne me valmistamme oppilaitamme.



Ei kommentteja: