Muuttuva oppimisympäristö, ihan mahtava juttu!

Paljon on tänäkin vuonna keskusteltu mediassa siitä, millaiset tilat koulussa pitää olla tai oikeammin siitä, millaiset ne eivät voi olla. Tätä keskustelua on käyty kiihtyvästi nyt muutaman vuoden, kun uudenlaisia koulutiloja on alettu suunnittelemaan. Onko kyseessä vain säästötoimi vai kehittynyt pedagoginen ratkaisu? Riippuu vähän, miten asioita hoidetaan.

Koulun tehtävä on siirtää kulttuuriperimää seuraaville sukupolville.
Tieto on ollut aiemmin melko pysyvää.
Opetus on perustunut auktoriteetteihin.
Nämä historiasta kumpuavat piirteet ovat aiheuttaneet sen, että koulu tukeutuu myös opetuksessaan perinteisiin, usein ilman eri sopimusta. Nuorikin opettaja kokeen yhteisöpainetta ja haluaa olla samanlainen kuin muut työyhteisössä. Muistan ihan hyvin kuinka ensimmäiset vuoteni opettajana kului siinä, että yritin olla kuten muutkin.
Tällä perustelen siis sitä, että väitän koulun olevan  konservatiivinen ja uusiin tehtäviin tai opetusmenetelmiin suhtaudutaan helposti epäluuloisesti. Siinä on hyviäkin puolia, tietysti. Lisäksi koulutusmaailma on omassa kuplassaan kuten yleensä asiantuntija-aloilla tapahtuu. Vahvistusvirhe torjuu helposti etenkin "ulkopuolelta" tulevia virikkeitä.  Opettaja on meillä itsenäinen ja korkeasti koulutettu, eli usein oikeassa.

Meillä on kauan ollut ihanteena "työrauha" joka tarkoittaa, että luokassa on hiljaista. Hiljaisuutta valvoo opettaja. Koulut on rakennettu käytäväkouluiksi, jossa jokaisella opettajalla on oma työtilansa ja käytävät ovat hiljaisia oppituntien aikana. Nyt opetussuunnitelmat ja muuttunut työelämä vaativat oppilaiden olevan aktiivisia ja vuorovaikutuksessa. Opettajiakin kannustetaan yhteistyöhön. Hiljaisuuden pedagogiaan suunnitellut tilat eivät oikein sovi uuteen oppimismalliin. Siksi arkkitehdit tarjoavat uusia ratkaisuja. Toki voi uudenlainen koulu tuoda säästöjäkin, koska hukkatilat vähenevät. Käytäviä esim, ei tarvita.


Kuvat: Sipoonlahden koulun laajennus, hankesuunnitelma

Opettajan pedagogisiin valintoihin vaikuttaa ainakin kolme asiaa:
- Opettajan oma käsitys hyvästä opetuksesta ja hänen mahdollisuutensa toteuttaa sitä
- Koulun toimintakulttuuri
- Vallitsevat olosuhteet eli koulun arkkitehtuuri, luokan koko, oppilasaines jne.

Seiniä on vaikea muuttaa ja ne määrittelevät paljon, vaikka sitä ei aina arjessa huomaisikaan. Nykyisessä koulusuunnittelussa on tullut yhä tärkeämmäksi pedagoginen suunnittelu, mietitään millaista toimintaa halutaan ja miten se parhaiten piirretään rakennuspiirustuksiin. Poissa ovat ajat jolloin samoilla piirrustuksilla tehtiin monta koulua. Niiden ei tarvinnut poiketa toisistaan, koska pedagogia oli samaa kaikkialla.

Jos halutaan lisätä vuorovaikutusta, opettajien ja oppilaiden keskinäistä ja välistä, niin yksi suljettu tila ei välttämättä ole paras mahdollinen. Tarvitaan työtiloja oppilaiden pienryhmien työskentelylle. Perinteinen  luokka muodostuu helposti häiritsevän äänekkääksi jos kaikki keskustelevat. Nehän on suunniteltu siihen, että pääsääntöisesti yksi puhuu kerrallaan.

Sitten on iso mutta. Jos oppimisympäristö muuttuu radikaalisti, eivät entiset opetusjärjestelyt ole enää parhaiten toimivia. Opettajilla pitäisi olla osaamista yhteisön ja ryhmien ohjaamiseen, itseohjautuvan työskentelyn opettamiseen, yhteistyötaitojen harjoittamiseen ja ylipätään aktiivisen oppimisprosessin suunnitteluun. Sitten pitäisi osata näyttää yhteistoiminan mallia opettajien keskinäisellä yhteistoiminnalla. Ei ole lainkaan selvää, että kokeneellakaan opettajalla olisi nämä taidot hallussa. Innostava lisäkoulutus voi olla hyvin tarpeen. Yhdessä toimien opettajat voivat kehittää  toimivia käytäntöjä ja jakaa niitä muille. Kaikkiaan haaste on joustavissa tiloissa yhteistoimintaan perustuvan toimintakulttuurin luomisessa. Johtaminen on siinä avainasemassa. Haaste on kiinnostava ja luulen että pienetkin onnistumiset palkitsevat. Onhan yhdessä paljon mukavampaa tehdä töitä kuin yksin. Oppilaat ovat kyllä valmiit muutoksiin.