Koulujen määrä puolittuu -taas

 Tämä uutisotsikko kiinnitti huomiotani. Taas-sanan lisäsin itse, sillä eihän tämä ole uusi uutinen. 2000-luvulla koulujen määrä on jo puolittunut ja nyt ennustetaan määrän jälleen puolittuvan. Syynä on  syntyvyyden romahdus- mutta myös koulujen koon radikaali kasvu. Tällä kehityksellä monta seurauksia, joita ei etukäteen voi ennustaa, eikä ehkä vielä tutkita tarpeeksi.  Ylen uutisvideo aiheesta : linkki Koulujen koon kasvu jää tässäkin uutisklipissä vaille huomiota.

Nyyssölä ja Kumpulainen sanoittivat tilannetta jo 2020: "Laskelmien kehityssuunta on selvä: peruskouluverkko harvenee ja keskimääräinen koulukoko kasvaa tulevaisuudessa. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus tasa-arvoiseen ja laadukkaaseen perusopetukseen asuinpaikasta riippumatta myös tulevaisuudessa. Huomiota tulee kiinnittää koulun toimintakulttuurin vahvistamiseen ja oppivan yhteisön rakentamiseen. Näin voidaan osaltaan vaimentaa kouluverkon harvenemisesta aiheutuvia haasteita." Opetushallituksen raportit ja selvitykset 2020:5  Hyvin sanottu, sillä usein pieniä kouluja pidetään aiheettomasti ongelmina sekä taloudellisesti ja ihme kyllä myös pedagogisesti.

Tilastokeskuksen kuvaajasta näkyy, että koulujen määrän pudotus koskee nimenomaa alakouluja, joita yhdistetään yläkouluihin ja tehdään näin yhtenäiskouluja. Harmi vain, että tämä tapahtuu taloudellisin perustein ilman arviota siitä, miten suuri koulu ja pidentyneet koulumatkat vaikuttavat oppilaiden arkeen. Miten kasvuympäristön merkittävä muutos vaikuttaa ? Tämä on merkittävä kysymys alueellisen tasavertaisuuden kannalta. Kysymys on esillä esimerkiksi uudessa Opetushallituksen tutkimuksessa: Perusopetuksen tilannekuva erilaistuvissa kunnissa (2025) Linkki

Oma päätelmäni on, edelleen, että yhteisöllisyys kohtaa haasteita koulukoon kasvaessa. Suuri ja kaukana oleva koulu ei ole samalla tavalla merkityksellinen kuin lähempänä omaa kasvuympäristöä ja -yhteisöä sijaitseva "oma" koulu. Kun koulua ei koeta enää omaksi niin osa oppilaista ei kiinnity kouluun riittävästi, ainakaan ilman tukea.

Väitän edelleen että laskevien oppimistulosten ja koulujen vähenemisen/koon kasvun välillä on yhteys. Ainakin tilannetta kuvaavat käyrät seuraavat aikajanalla aikalailla toisiaan. Lainaan tässä jälleen jo edesmennyttä, suuresti kunnioittamaani tutkijaprofessori Matti Rimpelää joka lausui koulujen koon kasvusta suunilleen näin: "Suomessa on aloitettu ilman virallista päätöstä oppilailla ihmiskoe, jonka seurauksia ei kukaan tiedä." Matilla oli kyky lausua ääneen myös epämiellyttäviä totuuksia. Reagointia muutokseen eli tutkimuksia, seurantaa ja toimenpiteitä tarvitaan. Onhan niitä tulossakin.

Koulun tehtävä

 Pari viikkoa sitten tapasin jälleen opettajakurssiani. Mehän olimme ensimmäiset Helsingin yliopistosta valmistuneet peruskoulun luokanopettajat, Paras kurssi, kuten itsemme olemme nimittäneet. Ainakin paras meille :)  Yhteinen innostus oli ja on meitä yhdistävä voima. Kuvittelemme ja vähän tiedämmekin että viimeistä vuottaan Opettajankoulutuslaitosta luotsannut professori Martti Ruutu vaikutti valitsemiseemme tavallista enemmän. Olihan opettajankoulutus silloin suosituin hakupaikka jonne oli vaikeampaa päästä kuin vaikka lääkikseen. Tosin me pojat päästiin mieskiintiöllä...

Mutta enää emme puhu jatkuvasti koulusta kun lapsenlapset ja vaivat on käytävä läpi. Jotain kuitenkin aina koulusta sanotaan. Kurssilaisillemme on aina ollut selvää, että peruskoulu luotiin tasoittamaan mahdollisuuksia. Puhuimme taas siitä, että perusopetuksen tehtävä on yhteiskunnallinen. Näinhän Perusopetuslakia voi lukea. Tämä tehtävä voidaan jakaa kahteen osaan: Tasoittaa asuinpaikasta, syntyperästä, sosioekonomisesta asemasta ja sosiaalisesta pääomasta johtuvaa eriarvoista lähtökohtaa ja kasvattaa aktiiviseen kansalaisuuteen. Ensimmäinen tavoite mahdollistaa yksilöille hyvän elämän ja toinen tuo yhteiskuntaan vakautta ja kehityskykyä.

Juttelimme siitä miten näyttää, että perusopetuksessa puhutaan yhä enemmän yksilöistä. Ongelmat ovat yksilöiden ja ohjaus kohdistetaan yksilöihin. Meistä vähän näyttää, että uudet opettajasukupolvet ja heidän esihenkilönsä ovat osin kadottaneet kasvatuksen ja kansalaisuuteen kasvattamisen idean. Johtuisiko osa kuormituksesta ja kiireestä tästä? Jos jokaiselle räätälöidään omaa opinpolkua, niin se vie aikaa ja resursseja kohtuuttomasti. Ryhmän ohjaaminen sen sijaan voisi keskittää voimavaroja.

Mitä seuraisi jos lukuvuoden alussa opettajakunta toteaisi, että tehtävämme on yhteiskunnallinen? Suunnattaisiinko katse ryhmien ohjaamiseen ja yhdessä tekemisen taitoihin? Tässä en tarkoita lainkaan sitä, että yksilölliset haasteet jätetään huomioimatta, mutta koulun päätehtävä olisi hyvä olla kirkkaana mielessä. Yksilöllisyyden korostaminen antaa sitäpaitsi kasvaville koululaisille mallin, että juuri/vain minä olen tärkein. Yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että jokainen haluaa ja osaa tuoda osuutensa myös yhteisen hyvän eteen. Koulu voi kasvattaa kansalaisuuteen juuri tuomalla esiin tämän arvon.

Opetus ja kasvatus on koulussa ennen muuta yhteisöllistä. Koulu on järjestetty siten, että oppilaat kasvavat ja oppivat yhdessä. Koulu ja sen ympäristö on yhteiskunta pienoiskoossa oppilaille. Koulun henkilökunta on saattamassa lapset osaksi yhteiskuntaa.  Väitänpä (ihan omankin kokemuksen perusteella) että kun näitä ajatuksia tiivistetään toiminnan pohjana oleviksi arvoiksi ja tavoitteiksi niin koulu toimii tavoitteellisesti, sujuvasti ja hyvässä ilmapiirissä.

Kesäloman siirtämisestä

 No onpa melkoisen ikuinen ja vaikea aihe tämä koulujen kesäloman siirto myöhemmäksi... Siitähän on puhuttu lähes aina, mutta nyt taitaa olla aika lähellä toteutuminen. (LINKKI Yle-uutisiin) Tämä hallitus ei toimi OAJ:n vaikutuksesta, ihme kyllä.

Nyt näyttää nimittäin siltä että muut paitsi opettajat kannattavat siirtoa. Aika usein onkin niin että uudistuksia vastustavat eniten ne, joihin uudistus vaikuttaa. Toisaalta kyllähän loma-ajan siirto vaikuttaa kaikkiin perheisiin, joissa on kouluikäisiä lapsia. 

Kesäloman siirtoa perustellaan eurooppalaisella lomarytmillä, ainakin. Itsellä ei ole selvää kantaa asiaan, mutta ainahan voi kokeilla. Sinänsä Euroopassa Suomi edustaa koulujen loma-ajassa ja työpäivien määrässä keskivertoa.

Aihetta kirjoittamiseen tuli kun luin erästä juttua asiasta. Opettajat, joita haastateltiin, toivat esiin oppilaiden (opettajienkin) väsymyksen, että jo nyt ollaan keväällä väsyneitä, eikä kevätlukukautta pidä siksi pidentää. Ajattelen että, opettaja voi vaikuttaa tähän melko paljon. Ja miksi tämä väsymys on huoli erityisesti silloin kun loma-ajoista puhutaan? Jos koulu on liian raskas, niin sitä pitää keventää ihan konkreettisila toimilla. Pelkät huolipuheet eivät auta vielä ketään. Vähän välillä harmittaa, kun mediassa leviää helposti etupäässä puhe koulun kuormittavuudesta ja ehkäpä opettajatkin pääsevät helpoiten julkisuuteen negatiivisella koulukuvalla. Onhan niitä paljon muita raskaita töitä, joissa on vähemmän lomia, jos sallitaan tämä havainto. Koulussa myös viihdytään ihan kivasti.

Voi asian nähdä näinkin: Jos koulua ei jakseta käydä paria kuukautta enempää ilman lomaa, niin järjestelmässä on vikaa. Tottakai jokainen pitää lomaa mielellään, mutta koulussa on jo nyt enemmän lomaa kuin työelämässä yleensä. Koettu kuormittavuus ei kai voi johtua lomien vähyydestä? On löydettävä ja puututtava juurisyihin. Ne ovat sekä rakenteissa ja käytännöissä, mutta myös yksilötason ongelmia. On varmaa että jaksamisessa on myös suuria yksilöllisiä eroja, ehkä jopa erilaista koulukulttuureista johtuen.

Kevätlukukauden kuormittaminen on asia, johon voi vaikuttaa myös työnohjauksen ja hyvän johtamisen avulla, yhteisöllisesti.  Opetussuunnitelman ymmärtävä sisäistäminen auttaa myös paljon. Onhan ainakin perusopetuksessa yhdeksän vuotta aikaa, eikä lopulta hirveän paljon sellaista jota pitää oppia. Useimpiin asioihin tutustutaan. Tietysti luokanopettaja voi rytmittää työtään parhaiten. Itsellä oli hyvin toimiva käytäntö se, että en pitänyt kirjallisia kokeita lainkaan toukokuussa. Kiire väheni huomattavasti ja tunnelma luokassa oli leppoisampi.

Mainostan tässäkin suosimiani pitkäkestoisia oppivia pieneryhmiä luokan rakenteena. Oman kokemuksen mukaan luokan sosiaalisen rakenteen muokkaaminen turvallisiin pienryhmiin rauhoittaa luokkaa. Se vähentää myös opettajan kiirettä, kun vuorovaikutustilanteita voi paremmin säädellä ja kohdistaa tarpeen mukaan. Viisi ryhmää on helpompi kohdata kuin 20 yksilöä.

Pitää taas kerran todeta, että koulu on tärkeä kasvuympäristö oppilailleen (ja voihan opettajakin siellä kasvaa ja kehittyä). Jos koulun rakenteessa on liiallisesti kuormittavia tekijöitä, pitää asioita muuttaa aikuisten toimesta. Aikuiset ovat vastuussa oppilaiden hyvinvoinnista, eivät oppilaat voi muuttaa esimerkiksi työn rytmitystä. Toisaalta koulussa tulee oppia ponnistelemaan ja tekemään työtä tavoitteidensa eteen.

Toivon tässä kohtaa, että koulun kuormittavuus ei olisi vain se esiin kaivettava ase, jota käytetään loma-ajan muuttamisen estämiseksi. Kuormittavuus on asia, jota pitää tarkkailla ja tehdä tarvittavia muutoksia koko ajan. Moniin asioihin voi vaikuttaa ihan opettaja- ja koulutasolla. Kouluun saa tulla innostuneena ja lomalle on hyvä lähteä iloisin mielin. Tämä on tavoite jonka eteen kannattaa tehdä yhdessä töitä. Ja useinhan se toteutuukin, kiitos teidän työstään ja oppilaistaan tykkäävien ja osaavien opettajien!