Vanha ystäväni Martti Hellström kysyi mainiossa blogissaan, että minkälaista pitäisi opetuksen olla lähivuosina. Pitempää ajanjaksoa onkin vaikea ennustaa. Kysymykseen sisältyi tarkentavia kysymyksiä: onko muutoksia tapahtunut niin että koulutuksen tulisi jälleen etsiä uutta suuntaa.
Vastaan heti että kyllä ja kyllä. Kulttuurinen murros on keskellämme ja se on muuttanut varsinkin kasvatuksen ja koulutukseen kohdistuvat odotukset, koska ne tähtäävät tulevaisuuden tarpeiden täyttämiseen. Sitä paitsi koulu ei ole muuttunut, vakka kouluja on ohjeistettu muutokseen. Ajattelen vaikka vuoden 2004 eli uusimman Opetussuunnitelman perusteiden merkittäviä uusia sisältöjä; tyttöjen ja poikien erilaisuus tulee huomioida, arviointi sisältää myös työskentelytaidot ja oppiaineita läpäisevät aihekokonaisuudet. Aika helppo on väittää, että nämä tärkeät uudistukset eivät pääsääntöisesti ole toteutuneet.
Kuilu tulevaisuuden rakentamiseen tarvittavien taitojen ja koulujen työskentelyn välillä on kasvanut. Kasvatustiede uudistaa kyllä, mutta se ei yleensä kosketa koulujen työskentelyä. Arvelen että kuilun pitää yhä kasvaa, jotta kasvatus- ja opetustyö todella muuttuisi vastaamaan tarpeita.
Väitän että myytti lasten muuttumisesta ei ole totta. Maailma jossa lapset kasvavat on muuttunut paljon, mutta koulu ei. Oppilaat reagoivat siihen, että opetusmenetelmät tuntuvat heistä yhä vieraammalta ja arviointi mielivaltaiselta. Koulussa ei pystytä yleisesti tukemaan luovuutta tai ei anneta mahdollisuutta näyttää osaamista. Opetus perustuu pääsääntöisesti etukäteen mietittyjen tehtävien määrätynlaiseen toteuttamiseen. Oppilaat oppivat yhä enemmän koulujen ulkopuolella, informaalisesti. Koulujen on ollut hyvin vaikeaa reagoida tähän. Kännykät tulee sulkea ja tietokoneita käytetään oppikirjamaisesti.
Ekaluokkalaisen ajatellaan olevan koulukypsä kun hän osaa hiljaa tehdä opettajan antamia tehtäviä yksin ja odottaa kärsivällisesti vuoroaan, eikö? Kuinka paljon tulevaisuuden opiskelu- saati työmarkkinoilla tarvitaan näitä taitoja - Suomessa?
Otetaan vielä alusta. Yhteiskunnassa on tapahtunut perustavanlaatuinen muutos muutamassa vuosikymmenessä arvojen ja tiedonkulun suhteen. Yhteiskunnan dynamiikka on kokonaan muuttunut. Osittain näistä johtuen perinteiset yhteisömme ovat pääsääntöisesti hajonneet ja uudenlaisia yritetään kehittää. Se onkin osoittautunut vaikeaksi koska yksilöllisyys on ohittanut yhteisöllisyyden arvona.
Koulut ovat perinteisesti siirtäneet kulttuurisen pääoman seuraavalle sukupolvelle vain hyvin pienin muutoksin. Nyt koulujen tulisi turvata lapsille ja nuorille uudet yhteisötaidot ja uudenlainen tapa oppia aina uutta. Sen lisäksi kouluissa pitäisi rakentaa uutta kulttuuria, sitä joka syntyy joka tapauksessa.
Kun itse elämme tätä muutosta, on sitä tietysti hyvin vaikea hahmottaa. Kasvattajien pitäisi nähdä ympärillä tapahtuva muutos laajassa mittakaavassa ja reagoida siihen muuttamalla työskentelyään.
Uskon että kouluista tulisi rakentaa oppivia yhteisöjä. Siellä opitaan yhdessä. Oppiminen on yhä enemmän tiedon arviointia ja koontia uusiin merkityksiin. Kouluissa pitää myös tuottaa tietoa, eikä vain omaksua opettajan antamaa opetusta.
Miten tämä kaikki tapahtuu, on monimutkainen asia. Tärkeintä lienee nähdä tarve prosessin aloittamiseksi ja omaksua arvoina uudenlainen yhteisöllisyys ja muutokseen suostuminen. Arvot eivät merkitse mitään jos ne eivät ohjaa kaikkia toimintoja.
Pedagogisesti tämä merkitsee yksinkertaistettuna sitä, että opettaja suostuu siirtymään opetustapahtuman keskiöstä oppimistapahtuman ohjaajaksi.
Koulumme ovat toki hyviä ja useimmat oppilaat (ja opettajatkin) viihtyvät niissä. Kyse on vain siitä miten kouluista saadaan nykyaikaisia, hyvässä merkityksessä.
Uuden, nykyaikaisen yhteisöllisyyden rakentamisen peruskiviä ovat yhteinen tietoisuus päämäärästä, kaikkien osallisuus ja yhteisön jäsenistä huolehtiminen. Kasvatusyhteisöissä pitää ensin sopia, miten nämä asiat toteutetaan - ja ottaa lapset mukaan. Heitä varten koulut ovat olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti