Tällä sivustolla ei ole vielä kirjoitettu politiikasta, vaikka olenkin siitä kiinnostunut. Yhteisöllisyys ja politiikka liittyvät kuitenkin toisiinsa monella tavalla. Yhteiskuntaa voidaan poliittisilla päätöksillä kehittää yhteisöllisempään suuntaa. Ilman yhteisöllisiä kokemuksia ei puolueitakaan voisi olla.
Asiaan. Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi Aamulehden uutinen osui oikeaan kun hän arvosteli kuntauudistusta, tosin oppositiosta käsin.
Hän syytti kuntauudistuksen arvopohjana olevan eräänlaisen kuntadarwinismin, joka suosii suuria, vahvoja ja jättää heikommat huonoon ja syrjäiseen asemaan. Kyllähän täällä Sipoossakin on saatu tätä lajia kokea.
Samalla katsannolla voidaan puhua myös monien kuntien vaivasta, kouludarwinismista. Muitakin palveluja keskitetään suuriin yksiköihin mielellään lähinnä taloudellisiin perustein. Kuten Kiviniemi sanoi, on asuinkunnassa kysymys myös identiteetistä, yhteisöstä ja yhteenkuuluvuudesta, ei vain palvelujen tuottamispaikasta.
Näin on varsinkin koulujen ja päiväkotien kanssa. Ne eivät ole lasten ja nuorten virastomaisia työpaikkoja, joissa heihin siirretään opetussuunnitelmien mukaiset tiedot ja taidot. Niissä lapsemme elävät elämäänsä, kasvavat yhteiskunnan jäsenyyteen ja rakentavat sosiaalisia verkostojaan.
Mitä suurempi ja monimutkaisempi on kasvuympäristön ihmissuhdeverkko, sitä vaikeampi sitä on ohjata tai hallita. Se on vaikeaa henkilöstölle ja vielä vaikeampaa oppilaille. Suuren yksikön on vaikeaa rakentaa yhteisöllisyyttä, mutta ei toki mahdotonta.
Joskus on vaikeaa ymmärtää suuruuden logiikkaa. Kuntaselvitys osoitti käsittääkseni että 20-40 tuhannen asukkaiden kunnat ovat toimivimpia. Kouluista olen joskus nähnyt selvityksen, että noin 200-300 oppilaan koulut ovat tehokkaita ja toimivia. Kuitenkin halutaan suurempia ja yhä suurempia yksiköitä. Onko kyse kylmästä darwinismista tai johtajantaudista? Yhteisöllisyyden mahdollisuudet tulisi saada laatumittareihin julkisia hankkeita arvioitaessa. Muuten eivät juhlapuheet asiaa edistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti