lauantai 2. kesäkuuta 2012

Yhteisöllinen pedagogia vs. Hiljaisuuden pedagogia



Yhteisöllinen pedagogia vs. Hiljaisuuden pedagogia
 eli vapaus vai kontrolli?

Vastakkainasettelu on usein keinotekoista tai ei ainakaan synteesiin johtava lähtökohta. Mutta sen avulla voidaan tarkastella ilmiöitä yksinkertaistaen. Näin lukuvuoden lopussa yksinkertaistan kaksi pedagogista suuntausta tai ainakin ajatustapaa.

Yhteisöllinen pedagogia on usein toiminnallista ja tasavertaisesta vuorovaikutuksesta elävä toimintatapa. Opettajan rooli on ohjaava, oppijat ovat aktiivisia. Tavoitteena on siirtää vastuu omasta oppimisesta oppijalle, mutta toisaalta otetaan vastuuta myös omasta roolista muiden auttajana. Tietoa käsitellään, arvioidaan, muokataan ja tuotetaan yhdessä. Arviointi on avointa, tavoitteiden pääsemiseen tukevaa. Yhteisöllinen pedagogia vaatii, että yhteistoimintaa opetellaan, yhteisötaitoja kehitetään pitkäjänteisesti. Opetus ei ole opettajakeskeistä. Oppiminen tapahtuu paljon pienissä opintoryhmissä keskustellen. Tvt sopii tunneille hyvin. Tunneilla liikutaan, erilaisia tiloja hyödynnetään oppimiseen ja opitaan myös koulun ulkopuolisesta maailmasta. Läheskään aina ei ole hiljaista, käsite työrauha tarvitsee uudenlaisen tulkinnan. Opettaja arvioi ja kehittää toimintaansa yhdessä kollegojensa kanssa. Oppilaiden palaute on myös tärkeää.

Hiljaisuuden pedagogia on opettajajohtoista. Hiljaisuutta tarvitaan, jotta opettaja voi esittää luokan edestä monologista opetustaan. Mikäli opettaja ei puhu, oppilaat tekevät hiljaisuuden vallitessa omia tehtäviään yksin. Oppijan haluun oppia ei uskota, vaan kaikki tekeminen valvotaan, Oppilaat sijoitetaan niin, että kaverukset eivät istu lähekkäin.Oppilailta on estetty vuorovaikutus ja aktiivinen opiminen. Oppitunti kuluu yleensä samalla paikalla samassa oppimisympäristössä. Tietotekniikkaa ei tarvita. Opettaja suorittaa arvioinnin yksin, ääneen lausumattomin kriteerein. Työrauha tarkoittaa oikeastaan sitä, että opettaja saa rauhassa toimia halunsa mukaan. Opettaja toimii kuten ennenkin, yleensä yksin. Oppilaiden palute on häiriötä.

Koulut on yleensä rakennettu hiljaisuuden pedagogian toteuttajiksi, jopa uudetkin koulut joskus. Lisäksi hiljaisuuden pedagogialla on vankka perinne ja toimintakulttuurin jatkumisesta johtuva noste.

Mikä olisi vaikkapa peruskoulussa näiden kahden ”koulukunnan” suhde toisiinsa nähden? Ja miten yksittäinen opettaja sekoittaa näitä toimintatapoja keskenään? Mikä olisi onnistunut sekoitussuhde? Moni seikka houkuttaa opettajaa valitsemaan hiljaisuuden pedagogian. Vanhemmat ovat tyytyväisiä, kun on hyvä ”työrauha”, tunnit sujuvat helpommin tiukassa ohjauksessa ilman yllätyksiä ja oppilaat pysyvät hiljaa...

Kesäloma on ollut omalla opettajan uralla arvioinniin ja uusiutumisen aikaa. Koulussa kamppailevat väistämättä kontrollin ja vapauden pyrkimykset. Kasvattajalle on hyväksi tarkkailla omaa suhdettaan näihin arvoihin, vaikka kesälomallaan. Lasken itseni vapauden kannattajaksi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lisäisin kolmannen mukaan - hallitsemattoman kaaoksen pedagogian.

Läheinen sukulaiseni on ollut opettaja neljä vuosikymmentä. Hän on käyttänyt parhaansa mukaan yhteisöllistä pedagogiaa.

Viime vuosina se ei kuitenkaan ole onnistunut, koska ryhmät ovat liian suuria, levottomia ja vailla motivaatiota. Koulussa tehdyt uudistukset ovat vieneet opettajalta mahdollisuuden vaikuttaa ryhmäkokoihin, opetustunnit on vähennetty minimiin. Oppilaat ovat koulutusohjelmassa lähinnä siksi, että kunnan täytyy osoittaa heille joku koulutuspaikka.

Tuntuu todella kurjalta, kun ennen niin suosittu monimuoto-opettaja tulee päivä toisensa jälkeen kotiin nujertuneena kaaoksesta ja sekasorrosta, johon ei koe voivansa vaikuttaa.

Itse käytän opettajana vuoroin molempia opetusmuotoja. Se tuo vaihtelua myös oppilaiden mieliin. Onneksi omat opiskelijani ovat valikoituneet niin hyvin, että kaikki ovat motivoituneita omaksumaan asian.

Rauno kirjoitti...

Niinpä. Hallitsematon kaaos ei kai ole pedagogiaa vaan ei-toivottava tilanne. Ryhmän dynamiikan muuttamiseen ei läheskään aina riitä yksittäisen opettajan toimet. Jatkuva, prosessinomainen toiminta, johon kaikki opettajat osallistuvat, tuottaa yleensä tuloksia. Vaikea toteuttaa jos kaikilla ei ole sama tavoite...
Yhteisöllistä toimintaa pitäisi opettaa/ohjata jo ekalta ja jatkaa koko opiskelu- ja työurankin aikana.
Monenlaista opetusotetta muuttuvassa maailmassa tarvitaan, se on selvä.