Olen kyllä ennenkin (marraskuussa -19) kehunut opettajakollegaa Markku Kanervaa, joka tunnetaan parhaiten Suomen jalkapallomaajoukkeen päävalmentajana. Ura alkoi ekan luokan sijaisuutena ja vei Ruotsin kautta luokanopettajan eli kasvatustieteen maisterin tutkintoon. Toki hän pelasi myös jalkapalloa ammattilaisenakin. Markku ehti opettaa kymmenen vuotta liikuntapainoitteisessa Haagan koulussa ennenkuin valmentajan ura vaihtoi työmaan. Hän on tullut valmentajana tunnetuksi tiiviin ja kannustavan joukkuehengen rakentajana.
Miksi Markku? No siksi, että Markulla on vähän samaa asiaa kuin itsellä. Markku käyttää paljon sanoja ryhmädynamiikka ja ryhmähenki, tykkään niistä kovasti. Markku on Helsingin yliopiston vuoden alumni ja pitää juhlaluentonsa 12.4.
Markku kokee, että opettajankoulutuksesta ja -kokemuksesta on ollut hyötyä myös valmentamiseen. Valmentaminen ja opettaminen ovatkin käsitteinä nykyään hyvin lähellä toisiaan. Tavoitteena on motivoida ja tukea oppijaa ottamaan vastuuta oppimisestaan. Nykyään ymmärrämme myös, että oppiminen on paljolti joukkuelaji, yhdessä oppii usein parhaiten. Keskustelu auttaa ymmärtämään, eikä tarvitse yksin selvitellä hankalia opittavia asioita.
Markku tuntee John Deweyn learning by doing- teorian läheiseksi. "Oppiminen käy kokemuksen kautta, ja siinä yhteisöllisyys on tärkeää. Oikean ryhmädynamiikan rakentaminen on hyvä juttu niin koululuokassa kuin joukkueurheilussakin." Markku kokee näin ollen toiminnallisuuden luonnolliseksi, koska jatkaa: "Lapset haluavat kokeilla omia ideoitaan. Pulpetissa istuttaminen on monelle tylsää ja vaikeaa."
Kasvatustieteeseen Markku Kanerva suhtautuu kaksijakoiseksi. Kun Dewey kolahti, niin toisaalta monissa muissa teorioissa hänen oli vaikeaa nähdä yhteys käytäntöön. "Kasvatustieteen teoria meni monesti aika korkealle yläpilveen." Olen täälläkin joskus pohtinut olisiko joku muu tieteenhaara, esimerkiksi sosiaalipsykologia parempi pohja opettajan työle. Se kun kuitenkin on pitkälti ryhmien ohjaamista, koska opetusta annetaan ryhmissä. (Lainaukset Alumni jäsenlehti 2022)
Olen kyllä samaa koulukuntaa. Jos halutaan saada oppilaiden muodostamista luokista/ryhmistä menestyviä oppivia ryhmiä, pitää niihin rakentaa hyvä yhteishenki, myönteinen ryhmädynamiikka.
Silloin kun ollaan koulussa niin valikoimattomassa ryhmässä on paljon eroja lähtökohdissa. Ryhmässä voi olla yksilöitä joilla ei ole yhteistoimintataitoja, vaan ehkäpä sen sijaan harjoittavat tehokkaasti yhteistoiminnan estävää toimintaa. Sosiaalisen alkupääoman tasaamista on tehtävä ennenkuin voidaan odottaa tavallisen koululuokan olevan ohjattavissa itseohjautuvaksi, oppimishalukkaaksi. Se tapahtuu antamalla luottamuksen kokemuksia erityisesti heille, joilla niitä ei ole ollut tarpeeksi. Pienryhmä, jossa luotetaan ja autetaan kaveria, on paras turvasatama, josta on hyvä lähteä haastavimpiin tehtäviin.
Jälkikirjoitus: Ja kun lätkän olympiakulta tuli juuri kisojen parhaalla yhteispelillä, niin voisiko koulussakin alkaa luomaan suunnitelmallisesti yhteistä "pelikirjaa" oppimiselle, yhdessä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti