Aika ajoin koulukeskusteun aiheeksi nousee kuri ja järjestys, tai usein sen puute. Muistelen oman koulupolun varrelta että ei sitä järjestystä ihan aina ollut ennenkään. Lapset ovat aina haluneet leikkiä ja nuoret haastaa aikuisten valtaa. No kouluhan on kasvatustehtävässä, joten tasapaino olisi löydyttävä.
Sain aiheen mietintään, kun luin (Linkki ) uutisen siitä, miten Heinolassa on palkattu vartija kouluun ja poliisi lisää läsnäoloaan. Tällöin on tietenkin kyse enemmän jonkin ilmiön seurausten minimoinnista kuin ennaltaehkäisystä.
Kun tämän ajan lapset tai nuoret eivät enää pelkää aikuisia siten kuin omassa lapsuudessa, avaa tilanne uusia mahdollisuuksia. Nyt aikuisen pitää saada luottamusuhde ohjattaviinsa, mikäli haluaa tehokkaasti vaikuttaa käyttäytymiseen. Lisäksi opettajan on pystyttävä ruokkimaan uteliaisuutta ja oppijan sisäistä motivaatiota.
Kun koulut kasvavat, opettajat vaihtuvat, oppilaat muuttavat paikkakunnalta toiseen, eikä aikuisilla tai aikuisella ole aikaa tai aina osaamista kasvattaa, niin tilanne lapsen tai nuoren kasvussa voi olla haastava. Lisäksi etenkin pääkaupunkiseudulla olemme kuuleet maahanmuuttotaustaisten nuorten jengiytymisesta siten, että rikollinen toiminta täyttää jengiläisten päivät. Kotoutumisessakin koulu voi tehdä paljon juuri sosiaalisen pääoman tasaamisessa.
Kaikissa häiriöissä tai ongelmissa, jossa nuori jättäytyy turvallisen yhteiskunnan ulkoreunalle, on tavalla tai toisella kyseessä sosiaalisen pääoman puute tai sen vinoutuma. Kenen kanssa leikkii, oppii ja harrastaa merkitsee paljon. Pääseekö mukaan menestyjien joukkoon vai ajautuuko siihen porukkaan joilla menee yhdessä huonosti, ehkä koko elämän ajan?
Kun halutaan ehkäistä ennalta nuorten putoaminen ulos työelämästä ja pahimmillaan luisuminen rikolliseen elämään, niin koulussa voidaan tehdä paljon. Oikeastaan myöhemmin paljon vähemmän on tehtävissä. Ennen kasvatti koko kylä, ehkä nyt koko koulu ja kaikki sen yhteistyökumppanit, joihin kodit tärkeinä kuuluvat.
Ainoa tehokas tapa poistaa pysyvästi koulussa ilmeneviä haasteita tai epäonnistumisia kasvatustyössä, on tuoda kasvatustyö etualalle. Silloin puhutaan siitä, että kaikille voidaan taata tukea antava sosiaalinen pääoma, lähtökohdista riippumatta. Koulussa voidaan vaikuttaa ystävyyssuhteisiin ja siihen, että heikomman sosiaalisen alkupääoman omaavat oppilaat eivät ajaudu olemaan keskenään, kuten usein tapahtuu. Lapset ja nuoret voivat auttaa toisiaan, aikuisten yleensä lyhytkestoinen läsnäolo ei korvaa vertaistukea.
Vertaisjoukossa myös opitaan yhteistoimintaa ja oman toiminnan ohjausta, elämän tärkeimnpiä taitoja. Siksi kannatan lämpimästi koulutyöhön ratkaisuja, jossa oppilaat voivat toimia ohjatuissa pienryhmissä pitkään, turvallisesti ja innostuneesti, toisiinsa ja itseensä tutustuen. Jos oppijat vartoivat omaa toimintaansa ei muita vartijoita yleensä tarvita! Ihmisenä kasvaminen ja oppiminen tapahtuvat parhaiten samanaikaisesti. Ihan kaikki ongelmat eivät ehkä poistu, mutta aika moni, eikä maksa mitään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti