Oppimiskäsitys ja yhteisölliset rakenteet
Voidaan ajatella että oppimisesta on aina kamppaillut kaksi totuutta.
Toinen on mekanistinen oppimiskäsitys ja toinen taiteellinen oppimiskäsitys.
Mekanistinen oppimiskäsitys pohjautuu pitkälti Bloomin taksonomiaan, jossa tietoa rakennetaan yksinkertaisesta tiedon hallinnasta monimutkaiseen arviointiin. .Tällainen käsitys ei välttämättä pohjaudu aivojemme neurologiaan tai luovuuden teorioihin. Oppimiseen liittyy vahvasti tunteet, kehollisuus ja huikaiseva oivallus. Nykyään oppiminen on ymmärretty myös paljon laajemmin kuin tiedon käsittely. Sosiaalinen älykkyys ja tunteiden oppiminen eivät oikein istu mekanistiseen oppimisteoriaan. Entäpä ryhmän oppiminen? Nykyään kaikki monimutkainen tutkimus tehdään ryhmän oppimisen kautta.
Yliopistot toimivat kuten satoja vuosia sitten. Opiskelu on hierarkkista, mekanistisen oppimiskäsityksen mukaan toteutettua.
Miten kouluissa voidaan toimia modernisti kun korkeakoulut näyttävät huonoa mallia? Opettajainkoulutus ei ole pystynyt vastaamaan nykypäivän haasteisiin. Opettaminen nähdään etenevän oppitunneissa, vuositasolta toiselle kertautuvien aiheiden mukaan. Opiskelussa menestyy kun omaksuu opetettuja totuuksia. Uudistukset kilpistyvät omien etujen puolustamiseen.
Taiteellinen oppimiskäsitys lähtee siitä, että oppimistapahtumaa ei voi etukäteen määritellä. Aina ei edes tiedetä mikä on "hyvä" lopputulos. Oppiminen on prosessi. Vuorovaikutus on tärkeä osa oppimisprosessia. Oppimisen tarve nousee oppijasta. Opettaja on myös (ja varsinkin) oppija.
Kun oppimista näin määritellään, nähdään se luovana tapahtumana. Tällöin muodot ja aikataulut ovat vähemmän tärkeitä, vain lopputulos on tärkeää. Tällaista ajattelua tukee nykyaikainen aivotutkimus. Mutta. tulokset eivät ole muuttaneet koulua.
Koulujen yhteisöllinen rakenne on ollut samanlainen keskiajalta lähtien. Mekanistinen oppimiskäsitys soveltuu loistavasti kouluun jossa yhteisöllisyyttä ei suosita. Se antaa valtaa ja rakentaa mallin, jossa ne jotka tietävät mitä opiskelijoiden tulee tietää - ja miten se tulee oppia, ovat määräävässä asemassa.
Kysymys oppimiskäsityksestä liittyy mielestäni aika suoraan koulujen valtarakenteeseen. Siispä pedagogiset ratkaisut ja vuorovaikutuksen rakenteet määrittelevät aidon yhteisöllisyyden mahdollisuudet koulussa.
Kun koulujen yhteisöllisyyttä todella halutaan kehittää, merkitsee se syvällistä muutosta asenteissa, ajatuksissa ja käytännöissä. Miten koulujen yhteisöllisyyttä voidaan avata? Miten saadaan kaikki tuntemaan osallisuutta., myös opettamisessa ja oppimisessa.
Onneksi lopulta ihmiset tekevät ympäristöönsä toimintakulttuuria. Niinpä meillä on hyviä esimerkkejä paremmasta monisssa luokissa ja kokonaisissa kouluissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti