Tunnuslukuja

YHTEISÖLISYYDEN TUNNUSLUKUJA eli koolla on merkitystä

Luin hauskan ja mielenkiintoisen jutun yhteisöllisyyden rajoista Mikro pc-lehden verkkosivuilta.
Tietotekniikkaan liittyy paljon mielenkiintoisia näkymiä yhteisöllisyyden ja ylipäätään yhteistyön tekemisestä.
Artikkelissa mainittiin antropologi Robin Dunbarin kehittämä sosiaalisen verkoston suurin koko joka on noin 148 eli pyöristettynä 150. Tätä suurempi verkosto vähentää aivojen toimintakapasiteettia. Artikkelissa todettiin, että monilla alkaa olla Facebookissa yli tämän rajan meneviä kaveriverkostoja. Tällöin joutuu käyttämään paljon henkistä kapasiteettiä muistaakseen kuka liittoutuu kenenkin kanssa ja keitä pitää "sukia".

Tähän liittynee myös Liisa Kelttikangas-Järvisen äskettäin esille ottama suurten päiväkotiryhmien aiheuttama stressi. Paitsi niissä väistämättä syntyvä melu, myös tämä sosiaalisen verkoston herkeämätön tarkkailu ja oman aseman varmistelu tai usein pyrkiminen ylemmäs, aiheuttaa varmasti väsymystä. Varsinkin jos ryhmän koostumuksen muuttuessa alkaa jälleen uusi asemien päivitys. Pienellä lapsella on vain vähän taitoja ja voimia jatkuvaan sosiaalisen verkostonsa päivittämiseen ja ylläpitoon. Mikä voisi olla pienelle lapselle sopiva yhteisön koko? Veikkaanpa että ei paljon yli kymmenen.

Meillä alkaa myös olla tutkimuksellista ja tilastollista näkemystä siitä että pienet ja keskisuuret koulut tuottavat parempia tuloksia kuin suuret. Varsinkin kun mittariksi otetaan paitsi oppimistulokset, niin myös koulussa viihtyminen, poissaolot ja henkilökunnan vaihtuvuus. Esimerkiksi Pasi Sahlberg on puolustanut pienempien kouluyksiköiden oikeutta toimia.
Palaan taas siihen, että nyt taloudelliset tehokkaiksi mainitut suuret organisaatiot voivat toimia yhteisöinä vain jakamalla niitä pienempiin toimintayksiköihin, joissa osallisuus on mahdollista.

Samaisella Pasilla oli myös hyvä kirjoitus viimeisessä Opettaja-lehdessä neljännestä tiestä. Kysymyksessä oli se, että tarvitaan tulevaisuuden koulun visio. Se ei voi perustua vain tuottavuuden nousuun, joka johtaa mekanistiseen ihmiskäsitykseen. Sellaisella arvotuksella koulutuksella on edessään lisää traagisia tapahtumia ja elämän laadun heikentyminen. Kasvatukset ja opetuksen perustehtävä on antaa eväitä hyvään elämään ja mahdollistaa osallisuus oman kulttuuriympäristön hyvinvointiin.
Tarvitaan siis "aidosti välittävä ja luova koulu". Tähän on helppo yhtyä. Minusta se tarkoittaa että koulujen täytyy toimia aidosti yhteisöllisesti. (avainsanat: tasavertaisuus, vuorovaikutus. osallistuminen, avoimuus)

Tämä voi toteutua arvona vain siten että tunnistetaan resurssien tarve ja annetaan ne. Sitten on kuunneltava asiantuntijoita "aidosti" sekä tutkimuksen että käytännön työn kentällä. Pelkät puheet eivät tuo muutosta.