Palaan vielä Suomi, koulun ihmemaa-ohjelmaan. Siinähän kasvatustieteilijä Tony Wagner kiteytti suomalaisen koulutuksen menestystarinan sanaan: trust.
Meillä on harvinaisen paljon vapautta toimia koulussa. Oppilaisiin, opettajiin ja vanhempiin voi pääsääntöisesti luottaa.
Tämä näkyy minusta hyvin esim. siinä että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa.
Tai siinä, että hyviä Pisa-tuloksia selittää ainakin osaltaa suomalaisten koululaisten kyky ja halu suorittaa testi loppuun asti. Toisin on nimittäin muualla.
Luottamus on yhteiskuntamme äänetön arvo, jota kannattelemme omalla toiminnalla. Se säilyy, koska meillä on yhteinen tulkinta sen merkityksestä: kaveria ei jätetä, sana pitää, rehellisyys on ihmisen keskeinen arvostamisen mitta. Emme itse sitä helposti huomaa, koska olemme syntyneet tähän kulttuuriin.
Yhteisöllisyyden asia on paljon mutkikkaampi. Koska se toimintaympäristö, jossa yhteisöllisyytemme syntyi ja selvisi, on enimmältään kadonnut, yhteisöllisyydestä on arvona tullut melko ontto. Siitä puhutaan, mutta sitä ei tehdä riittävästi. Uudenlaista yhteisöllisyyttä tässä ajassa rakentamaan tarvitsemme talkoot, johon osallistuvat ainakin melkein kaikki.
Kouluissa yhteisöllisyyttä rakentavat aikuiset ottamalla oppilaat mukaan talkoisiin. Yhteisöllisyys on arvo, jonka tulee näkyä kaikissa toiminnoissa. Siihen sopii luottamus todella hyvin pariksi. Molempia tarvitaan optimaalisen toimintakulttuurin luomiseen. Yhteisöllisyys ei elä kouluissa äänettömänä kumppanina. Siitä pitää puhua ja sitä pitää rakentaa. Sitten, kun se on oikein vahvaa toimintakulttuuria, se alkaa elää elämäänsä.
Jota aikuiset kuitenkin suojaavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti