Oppimisen tulee palvella aikaansa ja vieläpä tulevaisuuspainotteisesti. Muutama viikko sitten levisi mediassa taas kerran muutosjarruttajien vastaisku: Kynä ja paperi auttavat keskittymään paremmin kuin tietokoneen näpyttely, kertoi mm. Helsingin Sanomat 22.6.
Tästähän osa kasvattajista riemastui. "Tätähän olen aina sanonut ja nyt norjalaiset sen todistivat". Nykymedialle liiankin tyypillisesti uutisessa ei ollut tarkkaa viittausta tutkimukseen tai tutkimuksiin, joten uutista oli mahdoton tutkia tarkemmin, semminkin kuin googlaamallakaan ei kyseistä tutkimusta ainakaan heti löytynyt.
Mutta. Kynä ja paperi ovat edelleen ihan hyviä välineitä, eivät kuitenkaan enää ainoita, parhaita tai yleisimmin käytettyjä informaation tuottamiseen tai jakamiseen. Muutos on tapahtunut ja se on peruuttamaton. Kaikkeen oppimiseen tai tiedon jakamiseen kynä ja paperi eivät koskaan ole olleet oikein toimivia, meillä ei vain ole ollut parempiakaan välineitä. Sitäpaitsi, kynä ja paperi hävittivät melkein kokonaan suullisen perinteen ja kerronnan taidon, harmi kyllä.
Heinäkuusta huolimatta kyseinen artikkeli ja sen ympärillä viihtyvät ajatukset hiukan harmittavat. Oppiminenkin elää evoluutiossamme mukana. Oppimisen mahdollisuudet ja strategiat muuttuvat kun välineet ja mahdollisuudet muuttuvat. Kyseinen tutkimus tai ainakin sen otsikointi kertovat minusta karusti, miksi digiloikkaa ei tapahdu. Uusia oppimisen välineitä verrataan vanhoihin sen perusteella, että niitä käytetään kuin vanhoja. Ei kynää ja paperia tarvitse verrata "tietokoneen näpyttelyyn" Sitäpaitsi koko tietokoneen näpyttely-ajatus on outo. Tietokoneet tai digitaaliset välineet ovat paljon muuta kuin kirjoituskoneita.
Tietyissä tilanteissa kynä ja paperi voi todellakin olla aktiivinen tapa hahmottaa asioita, mutta varmaan kosketusnäyttö ja kynäkin ovat. Eihän nykyaikaisia digilaitteita edes tarvitse näpytellä.
Kynästä ja paperista seuraa että ajattelemme yleensä kirjoittamista, joskus harvoin piirtämistä. Silloin ei nähdä sitä, että digilaitteet ovat visuaalisen havainnoinin ja oppimisen mainioita välineitä. Niillä oppimista voi helposti siirtää kuvaamisen ja näyttämisen pariin. Näyttäminen on varmaan ollutkin oppimisen kivijalka jo ennen kirjoitustaitoa.
Tietokoneen näpyttely-termi kuvastaa kyllä erästä aikamme ongelmaa. Kun kokous- tai koulutuskäytännöt eivät ole vielä muuttuneet riittävästi, niin ihmiset näpelöivät laitteitaan omiaan puuhaillen, kun heillä ei ole aktiivista roolia. Tämän voi muuttaa. Aiemmin emme vain nähneet, kun ihmiset ajattelivat omiaan.
Ehkäpä vieläkin liian harvoin oppimista järjestetään digilaitteiden mahdollisuudet edellä:
- mitä tarkoittaa että oppijalla on ulottuvillaan melkein kaikki maailman tieto internetin välityksellä?
- oppija voi tehdä yhteistyötä melkein kenen kanssa tahansa
- oppija voi kerätä talteen ja hyödyntää kaikkea opinpolullaan keräämäänsä
- kaikkialla voi opiskella
- oppiminen tuottaa usein jotain muille jaettavaa
- ei tarvitse vain kirjoittaa, havaintoja voi tehdä sanelemalla, kuvin ja videoimalla
Digiloikkaa ei tapahdu, jos juututaan siihen, mihin oppimiseen digilaitteet eivät sovellu. Ihan kaikkeen ne eivät nimittäin voikaan sopia. Sen sijaan opettajien tulee ihmetellä ja olla uteliaita: Miten uusia oppimisen välineitä voi hyödyntää parhaiten? Miten ne muuttavat työtäni? Nimittäin, paljon uutta on tulossa, emmekä ole nähneet vielä kuin pienen alun informaatioteknologian ihmeistä. Opettajat voivat vaikuttaa siihen, että ne ihmeet tekevät maailmasta paremman.
3 kommenttia:
Kiitos, Rauno, taas ajatusten virittämisestä.
Tärkeä teema tämä pedagogiikan inertia. Miksi nimenomaan oman pedagogiikan kriittinen tarkastelu ja päivittäminen muuttuneiden olosuhteiden mukaiseksi on niin vaikeaa? Tarvitaanko loikkaan tutusta tavasta järjestää opetusta rohkeutta, jota kaikilla ei ole. Pelko oman työn hallinnan tunteen katoamisesta voi olla lamauttava? Kuinka sitä voisi helpottaa?
Itse vanhana koskenniemeläisenä dinosauruksena kannatan opetuksessa menetelmällistä monipuolisuutta ja muutoksessa revoluution sijaan evoluutiota. Muutoksia voisi olla helpompi "myydä", jos uutta ei esiteltäisi joko-tai- paletilla vaan sekä-että-konseptilla.
Jep Martti, samoilla ajatuksilla.
Oleellisia kysymyksiä.
Taidan palata yhteisöllisyyteen. Meillä on hieno koulujärjestelmä, mutta kuten muuallakin hitaasti reagoiva oppimisen evoluution kiihtymiseen.
Ajattelen ja olen kokenutkin niin, että opettajen ammatillinen yhteistyö voisi tuoda rohkeutta kehittyä. Siten toteutuisi eräänlainen vertaistyönohjaus.
Yksin toimiessaan opettaja valitsee helposti tutun toimintatavan. Edelleen haaveilen siitä, että koulussa opetushenkilöstö rakentuu oppivaksi yhteisöksi. Yhdessä voisi olla riemullista loikkia.
Juuri noin.
Lähetä kommentti