Juttelin äskettäin entisen rehtorini kanssa. Jorma lähtee eläkkeelle (ainakin ositttain) oltuaan yli 40 vuotta saman koulun ensimmäisenä rehtorina Sipoon Söderkullassa. Aikamoinen suoritus!
Keskustelumme ajautui, kuten niin usein ennenkin siihen, että mikä on koulun tehtävä? Keitä varten koulut ovat? Olemme aina olleet täsmälleen samaa mieltä. Koulut ovat koteja ja oppilaita varten. Yhteistyötä kotien kanssa on vaalittava ja tiivistettävä. Koulussa on hyvä olla ovet auki. Tiedän, on muitakin näkökulmia tai ainakin painotuksia.
Kun olen hiukan tutkinut koulujen historiaa täällä Sipoossa, huomaa, että opettajat ymmärsivät ennen tehtävänsä laajasti sivistyksen ja kulttuurin edistäjiksi. Opettajat istuttivat marjapensaita, opettivat terveellisiä elintapoja ja jopa tilasivat kylälleen sanomalehtiä. Esimerkiksi opettaja Mimmi Lindroos, joka toimi myöskin yli 40 vuotta koulussaan Sipoon Massbyssä, antoi aina koulun päättävälle oppilaalleen omenapuun istutetettavaksi. Hieno tapa!
Miten tämän laajan sivistystyön näkemyksen voisi tuoda tähän päivään ja onko se edes tarpeellista? Minusta on. Tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan. Koulun merkityksellisyys syntyy sen tehtävästä ja siitä kasvavasta arvostuksesta. Minusta tehtävää voisi kuvata näin: Koulun tehtävä on tuottaa ympäristöönsä hyvinvointia.
Uskon vahvasti, että opettajan työn mielekkyys syntyy siitä, että voi tehdä jotain tärkeää ja palvella tulevaisuutta. Ihminen on kokonaisuus, pelkkää tietoa ei voi jakaa, vaan ensin olisi huolehdittava siitä, että mahdollisuudet oppimiseen ovat hyvät. Opettaja voi vaikuttaa oppilaidensa ja ohjattavan ryhmänsä innostukseen ja itseluottamukseen. Hän voi ohjailla ryhmän dynamiikkaa itseohajutuvalle tielle. Pitämällä hyvät yhteydet koteihin koulu ja yksittäinen opettaja saavat tukea kodeista. Syntyy yhteisöllisen oppimisen mahdollisuus. Se tapa miten on opittu, vaikuttaa suuresti sosiaalisten taitojen kehittymiseen ja oppilaan kykyyn tuntea vahvuutensa. Koulusssa jaetaan tärkeitä elämän eväitä.
Voisiko uuden opsin edellyttämä kokonaisempi opetus ja opettajien yhteistyö mahdollistaa entistä paremmin sen, että koulun työyhteisöllä on yhteisenä arvona oppilaiden hyvinvoinnin lisääminen? Ja etenkin sen, että sen eteen voidaan tehdä yhdessä töitä, yhteisin sopimuksin? Uskonpa, että tätä monessa koulussa on ajateltu ja kesän jälkeen aletaan toteuttamaan. Silloin palattaisin tavallaan menneisyyteen, hyvällä tavalla. Koulu on tärkeä hyvinvoinnin perusta kaikille oppilailleen.
2 kommenttia:
Mukavaa lukea, että Raunokin haikailee joskus menneen hyviä asioita.
Opettajien suuri sivistysellinen tehtävä juontaa aikaan, jolloin kylillä juuri muilla ei sitä ollut. Opettajat ja toki myös muu eliitti kantoivat vastuuta rahvaan (lasten) kypsymisestä itsenäistyneen ja palkkatyöhön siirtyneen Suomen kansalaistaitoihin. Tuo sivistäminen oli myös tiukkaa kurinalaistamista. Kuten tiedät.
Nykyisenkaltainen koulu virkaopettajineen on tosi nuori keksintö. Suomessa asuneet pärjäsivät ilman koulua about 10 900 vuotta. Koulun aikakautta on kestänyt noin 150 vuotta. Kauanko vielä?
Maailma muuttuu huikeaa vauhtia. Yliopistojen sivistystehtävä on jo muuttumassa tutkintotehtailuksi. Ammattikoulutus siirtymässä oppilaitosten ja opettajien käsistä työpaikoille. Tutkintojen merkitys rapautuu bisnesmaailmassa. Pysyvä palkkatyö on kohta 90 % osalta mennyttä.
Voi tulla piankin aika, jolloin oppiminen tapahtuu ihan muualla kuin koulussa ja yhä useamman opettajan korvaa kone tai digitaalinen ohjelma. Senkin tiedät.
Karkasi kommentointi vähän otsikon viereen. Mutta jaan huolesi sivistyksen katoamisesta ja tykkään nostalgiasta. Kiitos siihen virityksestä.
Ihan näin, Martti!
Kun laitetaan nykyisen mallinen koulu aikajanalle tähän asti ja hiukan kuviteltuun tulevaisuuteenkin niin kyllä olen ihan samaa mieltä. Ei ole lainkaan selvää tai edes todennäköistä että lähitulevaisuuden koulu/koulutus perustuisi tämän päivän kouluun (joka voimakkaasti perustaa menneisyyteen).
Ja tietenkin on niin, että koulutus on ennen ja nyt ollut paitsi tasa-arvoistavaa, niin myös eriarvoistavaa. Jännää sinänsä.
Onko sivistyksen kanssa myös niin, että se ei katoa vaan muuttuu joksikin, mitä meidän on vaikea tunnistaa?
Ehkä elimmekin opettajien kultakautta?
Kommentti oli ehkä otsikon vierestä mutta sen jatkumoa :)
Lähetä kommentti