Olin pari viikkoa sitten erään pienehkön koulun kotiseuturetken oppaana. Hieno päivä, kuten melkein aina, kun lähdetään koulusta maailmalle. Jos nimittäin puitteet ovat kunnossa.
Tein havaintoja päivän aikana.
Erittäin paljon mieltäni lämmitti yhteisöllinen toiminta, joka oli koulussa hallussa, kiitos opettajien. Kun kaikki koulun noin 50 oppilasta voi lähteä kerralla bussimatkalle, oli eri-ikäisten liikuttaminen helppoa vakituisilla ryhmillä. Oppilaat oli jaettu noin neljän hengen eri luokilta olevien oppilaiden ryhmiin, joissa vanhin otti luontevasti johtajan roolin. Nämä ryhmät ovat ainakin puoli vuotta samat. Kun tunnetaan syntyy luottamusta. Katselin esimerkiksi ruokaillessa, miten isompi oppilas paloitteli nuoremman pihviä ihan oma-aloitteisesti. Näytti kivalta. Näistä arjen pienistä hetkistä rakentuu terve yhteisöllisyys, joka tukee sisältäpäin ryhmänsä jäseniä.
Vierailimme toisessa koulussa. Olisikin aina hyvä että sekä opettajat että oppilaat vierailevat muissa kouluissa. Niistä oppii ja voi verrata omaa toimintaa toiseen. Oppilaille on yleensä myös hyvin avartavaa huomata, että kouluja on monenlaisia. Tällä kertaa oli minulle kiintoisa hetki, kun menimme tällä kouluvierailulla luokkaan, jossa oli tavallisuudesta poikkeava sisustus, pedagogisen toiminnan rakentama. Luokan takana oli pitkä yhteinen työpöytä ja etuosassa sohvia ja tuoleja tehtävien takastelutuokioita varten. Muutenkin oli viihtyisää viherkasveineen kaikkineen. Eräs oppilas pysähtyi ovelle ja kysyi silmät pyöreinä: Onko tämä opettajien huone? Oppilailla on yleensä selkeä odotusarvo siitä, miltä luokan pitää näyttää, kuten melkein meillä kaikilla. Tätä vakiomallia on nyt alettu rikkomaan. Toivottvasti hyvät käytännöt tulevat esiin ja leviävät muualle. Siispä vakoilemaan!
Aivan ehdottomin asia oli tämän koulun pihalla kota, jossa esimerkiksi luettiin lukuläksy nuotiotulen lämmössä. On hienoa jos koululla on joku oma "juttu", se toiminta josta tulee tärkeä osa identiteettiä ja kaikkien ylepyden aihe.
Huomenna olen menossa Kirjamessuille. Tänä vuonna ovat kaikki yhdeksäsluokkaiset päässeet ilmaiseksi messuilla. Hieno ajatus. Usein vain aikuisillekin käy messuilla niin että kerätään karkkeja ja tavataan tuttuja. Vietetään hauska päivä ja onhan sekin hyvä asia, mutta. Opintoretkelle on tarpeen antaa etukäteen mietityt tehtävät. Niin pitäisi opettajillakin olla vaikka Educa-messuilla. Jäsentäminen ja johonkin asiaan keskittyminen on tarpeen runsauden keskellä, muutoin vierailu messuilla on kaoottinen kokemus.
Messujen sivuilta onkin tulostettavissa paperinen tehtävälomake vierailua varten, hyvä niin. Nykyaika antaisi muitakin mahdollisuuksia.
Kamerakynä-menetelmällä olisivat oppilaat voineet miettiä etukäteen kysymykset ja tehdä kännyköillään ryhmissä kolme lyhyttä videota: Messukävijän, kustantajan ja kirjailijan haastattelut.
Näitä voisi sitten koulussa jakaa muilla ja saada lisää kiinnostavaa tietoa. Ehkäpä jotkut näin tekivätkin.
Ehdotukseni Kirjamessuille ja muille tapahtumille, johon kutsutaan koululaisia: Tuottakaa pari, kolme valmista ja erilaista opinpolkua (tehtäviä) tapahtumaan. Nykytekniikalla tämä olisi hyvin helppo jakaa eteenpäin. Messuilla voisi suunnistaa, kuvata, lukea qr-koodeista tehtäviä ja vaikka mitä.
Periaatteeni on aina ollut, että kun luokasta poistutaan on sille oltava pedagogiset perusteet eli opitaan enemmän ja kiinnostavasti. (En näe kevään viimeisllä viikoilla tehtyä Linnanmäen retkeä opintoretkenä, hauskaa voi toki silti olla.) Sehän vaatii välillä ylimääräistä työtä. Siksi tässäkin yhteistyö on parasta. Yhdessä jaksaa enemmän ja usein paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti