Kiusaaminen ei lopu, mutta vähenee

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi 16.3. tärkeän loppuraportin kiusaamisesta ilmiönä ja sen ehkäisystä:

Linkki julkaisuun.

Tykkäsin kovasti raportista. Siinä on määritelty kiusaaminen hyvin ja ymmärrettävästi, selitetty sen olemusta ja ehdotettu toimenpiteitä jopa 24 kappaletta. Jos puoletkin toteutuu hyvin, on kiusaamista varmasti vähennetty. Lisäksi raportissa luetellaan hyviksi koettuja malleja kiusaamisen ehkäisyyn. Eli hela hoito, eikä ole liian pitkä.

Usein kiusaamisen ehkäisyn sijaan kouluissa joudutaan puuttumaan jo ilmenneeseen kiusaamiseen. Jotta kiusaamisen suhteen todella tapahtuu selvää vähenemistä, on ymmärrettävä, mistä kiusaaminen saa käyttövoimaansa ja millaisissa olosuhteissa sitä esiintyy. Aluksi kannattaa luopua myytistä, että kiusaaja ilmaisee pahaa oloaan. Kiusaaja voi olla myös voimansa tunnossa ja ihailtu, kiusatulla on yleensä se pahin olo. Onhan työpaikoillakin kiusaajia, joilla voi olla seuraajansa. Alistaminen ja oman aseman parantaminen on ihmisen primitiivistä perintöä, jota vähennetään vain hyvällä kasvatuksella. Kiusaaminen  on kuitenkin globaalisti vähenemässä. Meillä on hyviä tuloksia saatu varsinkin Kiva-koulu ohjelman avulla.

Eräs ongelma on, että kiusaamista on vaikea havaita. Tässäkin raportissa todetaan, että kiusaaminen on subjektiivinen kokemus ja usein salattu. Iso osa kiusaamista on muuta kuin fyysistä. Etenkin some-kiusaamiseen on vaikea puuttua. Opettajat voivat tehokkaimmin valvoa ryhmänsä hyvinvointia kun heillä on jatkuvaa, ajantasaista tietoa ryhmän tilanteesta. Tähän on olemassa jo välineitä, esim www.classpirit.fi -palvelu.

Ansiokkaasti julkaisussa painotetaan kiusaamisen yhteisöllistä ulottuvuutta. Kiusaaminen on ryhmäilmiö, jossa on usein kyse vallasta ja asemasta ryhmässä- tai vain huonosta yhteisötaidosta.

Raportti toteaa, että oppilaiden mukaan kiusaamiseen puuttuminen ei välttämättä lopeta kiusaamista. Rangaistukset eivät oikein auta, varsinkaan yksittäisinä keinoina. Suomessa onkin käytössä hyviä vertaissovittelumenetelmiä ja myös ryhmien yhteisötaitoja kehittäviä opetuskokonaisuuksia. Mutta todetaan myös:  "Ryhmänhallintataitojen kehittäminen ja monipuolisten työskentelytapojen käyttö edellyttävät opetushenkilöstön pitkäjänteistä täydennyskoulutusta."

Ihan käytännössä jokainen opettaja voi tehdä paljon omien opetusjärjestelyjensä avulla. Näistä asioista ei raportissa juuri puhuta, mutta kyllä mainitaan:  "Koulun aikuisten keskinäinen yhteistyö sekä vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan kanssa tukevat oppilaiden kasvua hyvään vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Yhdessä tekeminen edistää oman erityislaadun tunnistamista ja taitoa työskennellä rakentavasti monenlaisten ihmisten kanssa." s.61

Kun aikoinaan kirjoitimme Yhteisöllinen pedagogia-kirjan (2008), tuli sen alaviitteeksi erään oppilaan lausuma " ...ettei tarvitse tehdä yksin". Jo silloin tuntui, että olimme mukana luomassa uutta käsitettä ja käsitystä koulun oppimisen suunnasta ja pedagogisesta hyvinvoinnista. Oppilaiden osallisuus on havaittu erääksi tehokkaaksi keinoksi vähentää kiusaamista. Ehkäpä osallisuutta voitaisiin enemmän laajentaa myös yhteisön rakentamiseen? Liiaksi koulussa vieläkin hajoitetaan ryhmiä ja estetään pitkien ystävyyssuhteiden jatkumista, joko vahingossa tai ihan tahallaan. Usein viikonkin aikana oppilas kohtaa kymmeniä aikuisia, joihin kaikkiin ei millään voi syntyä hyvää, luottamykseen pohjautuvaa opettaja-oppilas-suhdetta. Sehän vaikuttaa paljon, mutta siitä myöhemmin.
Oppilailla voi olla hyvä ja turvallinen suhde ryhmään vain, jos sen toiminta on riittävän tuttu. Uusiin vuorovaikutustilanteisiin auttaa sopeutumaan omat kaverit, jotka ovat oppilaan tärkein turvaverkko koulussa. Kun usein sanotaan, että ketään ei saa jättää koulussa yksin, niin se toteutuu silloin, kun kaikilla on ainakin yksi hyvä ystävä rinnallaan, mieluiten koko koulun ajan. Kun kiusaajalla on kaveri, joka uskaltaa puuttua tai kiusatulla ystävä joka puolustaa, niin silloin on kiusaaminen melkein kadonnut koulusta.