Hyviä tuloksia

 Kaiken Pisa-masennuksen keskellä on kiva lukea menestystarinoita. Niitä varmaan on paljonkin ja media saisi niitä tuoda esiin. Välillä näyttääkin, että huono uutinen on helpommin myytävissä mediassa, nimittäin.

No, osuipa silmiin TAVOITA-malli, jota on kehitetty Tyrnävällä Kuulammen koululla. Mallin vetovoima perustunee pitkälti oppilaiden osallistamiseen, oman oppimisen haltuunottoon. Koulun oppilaat ovat kaikilla osa-alueilla merkittävästi Suomen keskiarvon yläpuolella. Kiinnostavaa on myös että tytöt ja pojat ovat yhtä hyviä. 

TAVOITA-mallissa näyttää olevan ytimessä oppilaan itse asettamat tavoitteet. Lisäksi opetusta yksilöitetään osittain digioppimisympäristöissä. Äidinkielessä ja matematiikassa käytetään näitä oppilaiden valitsemia joustavia tavoiteryhmiä. Oppilas voi valita tavoitetasonsa, jota tarkastellaan jaksottain. Voi olettaa että itse valittu tavoitetaso sitouttaa ja motivoi oppilasta. Omassa ryhmässä on enemmän tasaisuutta, ja varmaan keskinäistä tukea. "Tulokset ovat lupaavia ja oppilaat kiittelevät mallia sekä toivovat sille jatkoa". Itsekin käytin aikoinaan matematiikassa kolmen tason tavoiteryhmiä kokeisiin valmistautuessa. Hyvin toimi. Kun itsearviointi kehittyy, niin koulu vastaa odotuksia ja oppilaalle kehityy tunne, että hän vaikuttaa omaan oppimiseensa. Aika usein nimittäin oppilailla on melko heikosti kehittynyt itsereflektointikyky, jos sitä ei ole opetetettu eikä harjoiteltu. Linkissä uutisia hankkeesta (Linkki) 

Yhteisöllisyyden näkökulmasta voisi ajatella, että ryhmien koostumus vaihtelee eri oppiaineissa liikaa. Tärkeää voi kuitenkin olla, että ryhmä on luultavasti turvallisempi kuin sellainen, jossa erot oppimisessa ovat suuret. Ei tarvitse erottua huonoimpana. Rentous lisääntyy kun ei näe itseään muita kehnompana oppijana. Luulisin, että tämä kokemus voidaan tavoitteen perusteella rakentuviin ryhmiin hyvinkin saada. Silloin oppiminen on helpompaa ja motivaatio säilyy. Tärkeintä on kuitenkin parhaan tai parhaiden kavereiden tuki ja sitä tämä malli ei estä.

Pitkälti tämän oppimismallin perusteella koulu saavutti huippupisteet Pisa-testissä: "Tyrnävän Kuulammen koulu sijoittuu korkeimpaan kansalliseen neljännekseen jokaisessa PISA 2022-tutkimuksen kategoriassa: matematiikassa, lulutaidossa ja luonnontieteissä" (Rantalakeus-lehti 26.1.2024) 

Vanhana digipedagogina kiinnosti myös tämä vs. sivistysjohtajan Teija Eskolan lausunto: "Koulumaailman nykyhaasteista puhuttaessa kritiikki kohdistuu usein virheellisesti digitaalisuuteen ja työkaluihin, kun pitäisi puhua siitä, miten näitä työkaluja voitaisiin hyödyntää paremmin. Meillä digiopetuksesta on erittäin positiivisia kokemuksia."  Tästä samaa mieltä. 

Meillä saatettiin tehdä 2000-luvun alussa se virhe, että koulujen laite- ja infrahankintoja tuettiin voimakkaasti. Opettajien koulutus jäi liian vähälle, jolloin opetus jatkui usein samanlaisena vaikka oppimisympäristö osin uudistui. Nyt ollaan tilanteessa, jossa kännykät ja digimaailma nähdään oppimisen vihollisena, vaikka ne voisivat myös  olla hyvinkin oppimista edistäviä.

Kun nettiä selaa, niin Kuulammen koululla näkyy olevan muitakin, yhteisöllisyyttä edistäviä tapahtumia ja hankkeita. Onpa opettajilla ja oppilailla mukava koulu! Varmasti kodeissakin tykätään.

Entäpä jos?

 Kyllä niin ilahduin kun luin Anna Peltolan kirjoituksen Uuden Suomen blogit osastolla: Entä jos PISA-tulokset kertovatkin kasvatuksesta?  (LINKKI) Niin, koulun tehtävä on Peruskoululain mukaan kasvattaa ja opettaa, miksi mitataan yleensä vain opetuksen tuloksia? Ei oikeastaan ollenkaan puhuta tai arvioida sitä, miten koulu onnistuu kasvattamaan uusia kansalaisia. No se onkin vaikeampaa kuin erilaisten ainesisältöjen osaamismittauksien teko.

 Peltola kirjoittaa: "PISA-tuloksissa painottuu oppimisen näkökulma,. Nuori nähdään (epäonnistuneen) suomalaisen koulun tuottamana PISA-robottina. Oppimista ei ole tapahtunut toivotulla tavalla. On mm. luettu ja laskettu väärin. Koulussa ei ole ollut enää tarpeeksi aikaa eikä resursseja opettaa tehokkaasti.  Mutta entäpä jos ei olekaan kyse oppimisesta ja opettamisesta? Entäpä jos kyse onkin kasvusta ja kasvattamisesta!"  No kyllä on hyvä kysymys!

Peltola jatkaa muistuttaen, että luokanopettajat ovat kasvatustieteen maistereita (eikä se ole sattumaa!) Hän huomauttaa, että peruskoulussa aika ajoin nostaa päätään luokanopettajien ja aineopettajien vastakkainasettelu. Heikentyneitä Pisa-tuloksia voidaan selittää luokanopettajien heikomman aineenhallinnan syyksi. Väärin: "Kasvatustieteen ja sen myötä ihmisen kasvun ja kasvatuksen asemaa kaiken oppimisen perustana soisin korostettavan enemmän. Oppimisessa ja opettamisessa on aina kyse myös kasvamisesta ja kasvattamisesta." Siksi koulussa tarvitaan kasvatustieteeseen erikoistuneita maistereita eli luokanopettajia. 

On välillä turhauttavaa seurata koulukeskustelua ja sitä, miten Pisa-tuloksia pitää nostaa. Halutaan lisää opetusta, pienempiä rymiä ja lisää eritysihenkilökuntaa yms. Sekin auttaa, mutta pitää katsoa miten koulun rakenne tukee lasten kokonaisvaltaista kasvua ja heidän sosiaalisen pääomansa riittävää kertymistä? -Miksi muuten meidän pitäisi olla maailman parhaita näissä mittauksissa, jotka eivät kerro koulusta yhteisön laadusta kovinkaan paljon? Viittaan edelliseen kirjoitukseeni. Kun koulun on lapsen tärkein kasvuympäristö kodin jälkeen (joskus jopa tärkein) niin koulun kasvatuskulttuurilla on todella suuri merkitys.
Toistan aiemmin sanottua: Koulussa ilmenevät ongelmat johtuvat pitkälti aikuisten ehdoilla syntyneistä rakenteista ja opetuspainotteisesta ja kasvatusta syrjään työntävästä opetuksen ohjauksesta etenkin kuntien tasolla. Lapset kyllä oppivat kun he säilyttävät koulussa uteliaisuutensa, ovat oppimismyönteisiä ja tuntevat olonsa turvalliseksi. Se perusedellytys taas toteutuu kun tuntee olevansa yhteisön jäsen elikkäs tietää yhteiset tavoitteet ja tuntee voivansa vaikuttaa yhteisön toimintaan. Pysyvyys, pysyvyys ja osallisuus!

Koulu on tärkeä kasvuympäristö

 Viime tammikuussa kirjoitin koulusta kasvuympäristönä ja siitä miten se on muuttunut. LINKKI
Nyt tekee mieli palata aiheeseen, hiukan uudesta näkökulmasta.

On ajoittain ihmeellistä seurata koulukeskustelua ja sitä, onko koulussa vikaa ja jos on, miten vikoja korjataan. Viimeisten Pisa-tulosten yhteydessä puhuttiin taas romahduksesta (se on vahvaa liioittelua). Meillä media ei oikein löydä muita hyviä tutkimuksia joita tekee esimerkiksi Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (linkki)  Tulokset ovat toki laskevia olleet jo pitkään, mutta mistä se kertoo ja miten pitäisi reagoida? Minulla on näkemys.

Koulu on lapsen kasvuympäristö, jossa kasvatetaan ja opetetaan, jo ihan Perusopetuslain mukaan. En millään löydä koulukeskusteluista kasvatus-sanaa. Lähes kaikki ongelmat joita listataan nyt koulussa olevan, johtuvat siitä, että kasvatuksen tavoitteisiin ei ole päästy. Nyt tuodaan lisää tunteja, halutaan pienempiä ryhmiä, opettajajohtoisuutta lisää ja suljettuja luokkahuoneita. Ilmoitetaan, että pitää keskittyä perustehtävään, joka yleensä näyttää tarkoittavan lukemista, kirjoittamista ja laskemista. Melko mekanistinen ihmiskuva aukeaa, jos oppilaiden heikkoa kouluun kiinnittymistä ja vähästä opiskelumotivaatiota korjataan näillä toimilla...

Onko jotenkin käynyt niin, että yksilöllisyyttä painottaessa kasvatuksesta on tullut sana, joka rajoittaa yksilön oikeutta olla sellainen kuin on? Lisäksi on tietenkin paljon helpompaa mitata osaamista jossain aineessa tai laskea keskiarvoja, kuin tuottaa luotettavaa tietoa siitä, miten koulu on onnistunut kasvatustehtävässään. 

Koulukeskusteluun pitää tuoda kasvatus takaisin. Esimerkiksi se parjattu itseohjautuvuus on kasvatustehtävä, ei ominaisuus, jota vain odotetaan olevan. Me kaikki jotka olemme kasvattaneet lapsia, olemme kannustaneet kävelemään itse, pukemaan itse, hoitamaan läksyt itsenäisesti... Tottakai tavoitteena on, että lapsemme pärjäävät elämässä vahvoina itsenään, vaikka vanhemmuus ei lakkaa, toisin kuin koulun antama tuki. Koulusta lähetetään kasvu-uralle kuitenkin.

Tämä tarkoittaa, että pitäisi tarkastella sitä, mikä on muuttunut koulussa ja millainen kasvuympäristö antaa parhaat valmiudet kohdata nykymaailma ja tuleva? Koulun pedagogiset uudistukset ovat koko peruskoulun ajan perustuneet tutkimukseen ja valistuneeseen tulevaisuuskuvaan. Tiedämme varsin hyvin, että työelämä ja elämä yleensäkin vaatii erilaista osaamista kuin sata vuotta sitten. Siksi koulu ei voi palata menneeseen.

Erityisesti toivoisin, että hankittaisiin tietoa siitä, miten yhä suuremmat koulut ovat vaikuttaneet kaikkeen. 2000-luvulla on suljettu puolet kouluistamme ja rakennettu taajamiin yhä suurempia kouluja. Samalla on nähty oppilaidemme kouluun kiinnittymisen heikentyneen, motivaation laskeneen ja koulusta putoavien määrän lisääntyneen. Tämä ei ehkä ole vain sattumaa?

Kasvattajan tärkein työkalu on luottamus. Vuorovaikutus perustuu pysyvyydelle. Oppilaan kannalta suhde opettajaan on merkittävä, vain jos luottamussuhde on olemassa. Esimerkiksi nyt on paljon puhetta siitä, että kännykät pilaavat opiskelun. Ihan kokemuksesta tiedän, että kännykkä ei ole ongelma, jos opettajalla on ryhmäänsä hyvä suhde ja hänellä on luonnollinen auktoriteettiasema. Siihen tarvitaan pysyvyyttä, jossa voi kehittyä hyvä yhteisöllisyys. Suurissa kouluissa sitä on näköjään vaikea tarjota. Suuressa laumassa vaeltaessaan lapset joutuvat usein sattumanvaraiseen sosiaaliseen ympäristööön. Koulun aikuiset eivät aina pysty ohjaamaan oppilaiden sosiaalisen pääoman kertymisessä, vaikka se on koulun tehtävä. Veikkaan, että pienessä koulussa on helpompaa,  kasvattaa eli ohjata ja tukea. Jokainen haluaa kuitenkin kuulua hyvään, turvalliseen yhteisöön, etenkin kasvava lapsi tai nuori. Jos tämä ei toteudu, ovat kaikki muut tukitoimet melko tehottomia tai auttavat vain vähän aikaa.

Me aikuiset olemme luoneet perusopetukseen ongelmallisia rakenteita ja nyt sitten syy on kännyköissä, lepsuissa vanhemmissa, väärissä koulutiloissa ja liian pienissä resursseissa... Kaikki liittyy toki kaikkeen, mutta koulun rakenteita pitää tarkastella kasvatustehtävän valossa. Kun kasvatus onnistuu, on kaikki helpompaa. Sitten meillä on itseensä luottavia, yhteistyökykyisiä ja oppimisen iloa kokevia ihmisiä koulut täynnä. Onhan tämä nähty monessakin koulussa.