Itseohjautuvuus ja yhteisöllinen oppiminen

 Kylläpäs kevät etenee, taka-askelista huolimatta. Ajatukset ovat olleet opettajakurssini juhlajulkaisussa, joka on nyt lähes painattamista vaille valmis. Siitä tulee melkoisen upea lukuelämys. Kirjassa on noin viidenkymmenen, ensimmäisten yliopistosta valmistuneiden luokanopettajien, kertomia tarinoita työssä oppimisesta, peruskoulun rakentumisesta ja opiskelun annista. Siitä esittelen helmiä myöhemmin.

Asiahan on tämä: Pöydällä on jo pari kuukautta ollut Heikki Pasasen kirjoitus (HS 15.3.), joka oli todella hyvä (linkki kirjoitukseen) :

Olimme kotifoorumilla todella iloisia, kun itseohjautuvuutta käsiteltiin siinä merkityksessä, kuin se kasvattajan näkökulmasta pitääkin nähdä. On ollut todella ihmeellistä seurata keskustelua, jossa jopa eräät arvostamani tutkijat väittävät, että ei koulussa voi odottaa itseohjautuvuutta. Se kuulemma kun kehittyy vasta varhaisessa aikuisuusiässä. Tämä sanotaan, vaikka jokainen vanhempi toivoo, että lapsi oppii vaikkapa syömään itse, pukemaan itse, tekemään koulutehtävät itse ja liikkumaan koulumatkoilla itse- ja tulemaan toimeen muiden kanssa. Itseohjautuvuus on vähitellen opittava taito. Kuten Heikki Pasanen kirjoittaa, se on yhteydessä toisten kanssa toimimiseen. 

Itseohjautuvuutta ei pitäisikään nähdä yksilönohjautuvuutena. 

"Pystyäkseen kehittämään itseään ihmisen on toimittava toisten kanssa ja saatava muilta palautetta itsestään. Peilaaminen ja relektointi on välttämätöntä, jotta tulee omaksi itsekseen." Voi olla että koulutus nähdään liian usein yksilökeskeisenä, koska arviointi on yksilöllistä. Mutta ihminen kasvaa ja oppii suhteissa muihin. Siksi vuorovaikutuksen edistäminen on koulussa tärkeää.

"Itseohjautuvuus ja toisten kanssa ryhmässä kehittyminen, oppiminen ja opiskelu kuuluvat samaan kokonaisuuteen. Itseohjautuvuus edellyttää siten yhteisöllisiä oppimisen muotoja." (korostus oma) Tämä on tärkeä peruste pedagogian uudistamiselle. Jos oppilaiden odotetaan olevan hiljaa ja tekevän omia tehtäviään, ei heillä ole mahdollisuutta oppia ohjatusti yhdessä toimimista ja oppimista.

Pasanen huomauttaa, että yksinopiskelu on kuormittavaa, lisää ulkoista ohjautumista ja heikentää hyvinvointia. Hän tiivistää itseohjautuvuuden ja yhteisöllisen oppimisen haasteen: 

"Jos oppimisympäristö ei tue yhteisöllisyyttä, joutuu itseään ja minuuttaan etsimään muista konteksteista. Valitettavasti itseohjautuvuus on käännetty oppijan ongelmaksi, vaikka ongelmana on se, etteivät koulutusinstituutiot pysty ottamaan vastaan ja kohtaamaan eri tavoin itseohjautuvia oppijoita ja kehittämään niihin tarvittavia pedagogisia menetelmiä".

Ollaan taas sen äärellä, että ei ole vääränlaisia oppijoita, lapsia tai nuoria. Kiitän tästä kirjoituksesta, jossa sanottiin se mitä itsekin usein yritän aiheesta sanoa, tiivistäen ja ymmärrettävästi. Luulen että yhä laajemmin alataan kiinnittämään huomiota koulun kasvatustehtävään ja siihen mitä se onnistuakseen padagogialta vaatii. Vakiintuneiden rakenteiden ja käytäntöjen muuttaminen on kovaa työtä, mutta olen jo nähnyt esimerkkejä siitä, että työ palkitsee, kun tuloksia alkaa näkymään.