Kouluissa on katse jo kohti lomaa. Kesätauon jälkeen alkaa uusi lukuvuosi, joka aina tuo jotain uutta.
Siksi mietinkin vielä takariviä ja omaa lempilastani, pitkäkestoista pienryhmää. Voidaanko tehdä jotain toisin?
Leea Lakka sai paljon huomiota julkaistessaan etnografisen väitöskirjansa Takarivin tekstikäytänteet (Linkki)
Aihe on käytännönläheinen ja tärkeä. Perusopetuksen keskeisiä tehtäviä on antaa tasaveroiset mahdollisuudet elämään. Takarivin oppilaat ovat heitä, joiden kohdalla ei aina onnistuta.
"Tutkimuksessani takarivi ei tarkoita fyysistä etäisyyttä opettajaan vaan etäisyyttä koulun päämääriin. Takarivissä on kyse jäsenyyksistä, nuorisokulttuurista, ryhmäprosesseista ja ystävyyksistä. Siksi takarivi säilyy, vaikka opettaja hajottaisi sen ympäri luokkaa.
Väitän myös, että takarivi ryhtyy töihin vasta pakon edessä. Pakolla en kuitenkaan tarkoita opettajan vallan lisäämistä tai koulukurin koventamista. Pakkoon tarvitaan pakkopääomaa, ja sitä on eniten opettajilla, jotka ovat reiluja ja lämpimiä oppilaita kohtaan.
Olennaista pakkopääomassa on, että oppilaat hyväksyvät sen. Takariviläisetkin sallivat riman nostamisen korkeammalle ja myös yltävät parempiin suorituksiin, jos suoritusten vaatijalla on heidän luottamuksensa."
Olennaista pakkopääomassa on, että oppilaat hyväksyvät sen. Takariviläisetkin sallivat riman nostamisen korkeammalle ja myös yltävät parempiin suorituksiin, jos suoritusten vaatijalla on heidän luottamuksensa."
Osittain olen samaa mieltä. Ratkaisun ei kuitenkaan tarvitse olla vain opettajan suhteessa yksilöihin, vaan luokan sosiaalisen rakenteen muuttamisessa. Kuten Lakka toteaa, on kyse jäsenyyksistä ja ryhmän prosesseista. Niitäkin voi muuttaa.
Luokka tai opetusryhmä on sosiaalinen näyttämö. Jos luokkaa (eli suurryhmää) ei ole organisoitu pienryhmärakenteeseen, jakautuu se ryhmiin ohjaamattomasti ja samanhenkiset löytävät toisensa. Tai paremmin sanoen: sosiaalinen pääoma ei jakaudu, kun erilaisen sosiaalisen pääoman omaavat eivät ole kehittävässä vuorovaikutuksessa. Hyvin motivoituneet ja menestyvät tukevat toisiaan, kun taas koulua vastustavat pitävät huolen, että kaveri ei vaan ala tekemään ahkerasti tehtäviä.
Ymmärrän, että yksittäinen opettaja, etenkään aineenopettaja, ei voi oikeastaan muuta, kuin kehittää hyvää johtajuuttaan, luonnollista auktoriteettiä, jota pakkopääoma varmaan kuvaa. Ratkaisevaa on saada ainakin luokan johtaviin oppilaisiin luottamus- ja kiintymyssuhde riittävän vahvaksi. Silloin opettaja voi vaatia. Ongelmaksi voi jäädä, että oppilas tekee opettajalle, ei itsensä vuoksi tehtäviä.
Jos kouluissa nostetaan keskiöön se tärkein eli tasavertaisuus ja kasvatustehtävä, niin opetusryhmien sosiaaliseen rakenteeseen tulee puuttua ja ohjata tavoitteellisesti, pitkäjänteisesti sosiaalisen pääoman ja yhteistyötaitojen kehittymistä. Tähän en tiedä parempaa keinoa kuin pitkäkestoiset pienryhmät, joista kehittyy oppivia ryhmiä.
Jotta ryhmä kasvaa vähitellen itseohjautuviksi ja oppilaat taidoiltaan ryhmään lisäarvoa tuoviksi, tarvitaan suunniteltua toimintaa ensi luokalta lähtien. Yhteistoiminta tuo lisäarvoa vain, kun kaikki osaavat tuoda vahvuutensa ryhmään ja osaavat myös arvioida ja korjata toimintaa. Tämä vaatii harjoittelua, mutta on palkitsevaa (kts. kirjojamme). Ihminen on luonnostaan kuitenkin sosiaalinen ja useimmiten nauttii yhdessä tuotetusta hyvästä tuloksesta. On ollut hienoa havaita, että kyllähän näitä mietitään entistä enemmän. Toivottavasti hyviä käytäntöjä saadaan jakoon, sillä tarve on suuri. Laitan vielä linkin Hesariin, jossa hämmästyksekseni sain koko sivun takarivista ja sen ehkäisemisestä. (LINKKI)
Perusopetus ei saa olla eriarvoistava.
Ymmärrän, että yksittäinen opettaja, etenkään aineenopettaja, ei voi oikeastaan muuta, kuin kehittää hyvää johtajuuttaan, luonnollista auktoriteettiä, jota pakkopääoma varmaan kuvaa. Ratkaisevaa on saada ainakin luokan johtaviin oppilaisiin luottamus- ja kiintymyssuhde riittävän vahvaksi. Silloin opettaja voi vaatia. Ongelmaksi voi jäädä, että oppilas tekee opettajalle, ei itsensä vuoksi tehtäviä.
Jos kouluissa nostetaan keskiöön se tärkein eli tasavertaisuus ja kasvatustehtävä, niin opetusryhmien sosiaaliseen rakenteeseen tulee puuttua ja ohjata tavoitteellisesti, pitkäjänteisesti sosiaalisen pääoman ja yhteistyötaitojen kehittymistä. Tähän en tiedä parempaa keinoa kuin pitkäkestoiset pienryhmät, joista kehittyy oppivia ryhmiä.
Jotta ryhmä kasvaa vähitellen itseohjautuviksi ja oppilaat taidoiltaan ryhmään lisäarvoa tuoviksi, tarvitaan suunniteltua toimintaa ensi luokalta lähtien. Yhteistoiminta tuo lisäarvoa vain, kun kaikki osaavat tuoda vahvuutensa ryhmään ja osaavat myös arvioida ja korjata toimintaa. Tämä vaatii harjoittelua, mutta on palkitsevaa (kts. kirjojamme). Ihminen on luonnostaan kuitenkin sosiaalinen ja useimmiten nauttii yhdessä tuotetusta hyvästä tuloksesta. On ollut hienoa havaita, että kyllähän näitä mietitään entistä enemmän. Toivottavasti hyviä käytäntöjä saadaan jakoon, sillä tarve on suuri. Laitan vielä linkin Hesariin, jossa hämmästyksekseni sain koko sivun takarivista ja sen ehkäisemisestä. (LINKKI)
Perusopetus ei saa olla eriarvoistava.
Tässäpä vielä mallia levosta, se antaa tilaa uusille ajatuksille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti