Kiitos Pekka Koponen!

 Lukuvuoden alussa on ollut paljon puhetta digilaitteiden haitallisuudesta, kännyköiden koulukäytön kiellosta ja jopa paperikirjoihin siirtymisestä. Kommenteissa on vaikuttanut paikoitellen siltä, että digiteknologia on kaiken pahan alku oppimiselle ja lasten kehitykselle yleensäkin. Hesarissa 21.8. työelämäprofessori Pekka Koponen (linkki)  sanoi sen mitä odotinkin: Viihdekäyttöä ja digioppimista ei pidä sekoittaa keskenään, etenkään kun koulujen opetusta kehitetään.

Koulun tehtävä on antaa elämässä tarpeelliset tiedot ja taidot. Ihan keskeinen taito on osata käyttää tietoteknologiaa mahdollisimman tehokkaasti, ja osata liikkua mediavirrassa kriittisesti. Tätä tärkeää kansalaistaitoa ei voi jättää vain kotien vastuulle.

Tietoteknologia on jo mullistanut tiedon jakamisen ja sen tuottamisen. Kun kirjapainotaito keksittiin, ulkoaoppiminen ei ollut enää keskeinen osa oppimista. Käytännössä ajateltiin kuitenkin pitkään, että jokainen voi nyt itsekseen opetella asioita ulkoa, eikä tarvitse kuunnella esilukijaa. Vähän sama tilanne on edelleen tietoteknologian käytössä kouluissa. Kipuilemme nyt sen kanssa mitä ei saa tai voi tehdä, kun pitäisi oppia käyttämään tietoteknologiaa mahdollisimman fiksusti. Tässä ovat opettajat avainasemassa. 

Koponen sanoo: "Koulujen ja opettajien autonomia on syvällä opetusjärjestelmämme arvoissa. Se on kuitenkin saattanut johtaa järjestelmän pirstaloitumiseen, koska teknologiamurroksen parhaita käytäntöjä ei saada kouluihin tehokkaasti."   Koponen esittää, että parhaat oppimisratkaisut pitäisi saada laajasti käyttöön, vaikka OPH:n ohjauksella. Tällä hetkellä digioppimisen kehitysaskelet vaihtelevat oppilaiden älylaitteiden täyskiellosta omien laitteiden hyödyntämiseen ja  mediakasvatuksen tehostamiseen. Koponen jatkaa: " Erityisesti opettajien digivalmiuksien kehittämiseen  tulee panostaa entisestään, eikä opettajaa saa jättää yksin murroksen keskelle."  Hyvin samaa mieltä. Opettajien täydennyskoulutus on ollut pitkään hajanaista. Opettaminen on asiantuntijatyötä, jossa jokaisen pitää koko ajan voida oppia uutta ja tarpeellista.

Häiritsevä viihdekäyttö ei tietenkään kuulu oppitunneille. Jos sellaista on päädytty sallimaan, ollaan jo huonolla tiellä. Sen sijaan kouluissa pitää opettaa älylaitteiden (myös omien) hyötykäyttöä, sillä sitä taitoa tarvitaan aina vain enemmän. Sivistystä pidetään tietoyhteiskunnassa yllä kansalaisten kyvyllä hakea, tuottaa ja jakaa hyödyllistä tietoa. 

Hyvä koulu

Lukuvuosi on alkanut, koulut tekevät parhaansa saattaakseen jokaisen rakentavaksi osaksi yhteiskuntaa.
Kuinka se tapahtuu?

Hesarin pääkirjoitus 8.8. julisti: "Parhaan koulun pitää olla jokainen koulu". (LINKKI)  Hiukan paradoksaalisesti kirjoitus alkoi: "Suomen peruskoulu on yhtä hyvä kuin surkein suomalainen koulu".
Kirjoituksessa kiinnitettiin huomiota vahvuuteemme, koulujemme tasalaatuisuuteen, joka on ollut murenemaan päin. Osaltaan tämä johtunee asuinalueiden eriarvoistumisesta. Sosioekonomiset taustat vaikuttavat jälleen koulussa menestykseen, vaikka perusopetuksen idea on tasavertaisuus. Ilmiöön voidaan puuttua ja paljon on tehtykin. Tärkeää on että oppilaat ja opettajat uskovat kouluunsa ja siihen että kaikilla onmahdollisuus oppia, taustoista riippumatta. 

Kirjoituksessa viitattiin Koulu ja eriarvoisuus (2024)  tietokirjaan, joka kuvailee koulujen erilaisia lähtökohtia ja sitä miten koulu voi olla hyvä, vaikka haasteita olisikin. Opettajien kunnoittava ja välittävä asenne on huomattu hyvin tärkeäksi. Opettaja voi vaikuttaa paljon siihen, että oppilas luottaa mahdollisuuksiinsa löytää omat vahvuutensa. Olemme kasvatustehtävän äärellä. Haaste tulee jatkumaan vaikka oppilasmäärät pienenevät ja kouluja suljetaan. Koulushoppailu yleistyy ja koulujen leimaaminen tapahtuu somessa salamannopeasti.

Mutta millaista opetuksen hyvässä koulussa sitten pitää olla? Kysymystä hämmensi psykologian professori Peter Gray Visio-lehdessä 10.8. 

Peter Gray haastaa koulun rakenteita ja muotoja. Hänen perusväittämänsä näyttää olevan, että koulu poikkeaa liikaa evoluutiossa kehittyneestä lasten luontaisesta tavasta oppia. Lasten keskeinen tapa oppia asioita on aina ollut itsenäinen leikki. Siinä on opittu elämän tärkeimpiä taitoja ja kasvatettu sosiaalista pääomaa. Kuinka saadaan ystäviä jotka auttavat? Miten neuvotellaan, saadaan apua? Gray sanoo, että lapsilla on vähemmän aikaa leikkiä itsenäisesti keskenään kuin koskaan ihmisen historiassa. Tällä on seurauksia. Lisäksi mittaaminen koulussa ja ulkoinen motivointi yleensäkin aiheuttavat stressiä lapsille.

Gray sanoo, että lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin saataisiin helpotusta yksinkertaisilla tavoilla: Paljon vähemmän tai ei lainkaan läksyjä ja vähemmän kokeita ja testaamista."Lisäksi koulun pitäisi lisätä mahdollisuuksia lasten vapaaseen leikkiin, sillä leikkiminen tekee lapsista onnellisia." Greyn ajatuksista voisi keskustella hyvinkin pitkään, mutta itse pidän siitä, että haastetaan isosti. Nythän tosiaan näyttää siltä,että pyskologien ja muiden oppilashuollosta ja -tuesta vastaavien henkilöiden lisääminen kouluihin ei ole ratkaissut oppilaiden hyvinvointiongelmia. 

Taas tulemme koulun kasvatustehtävään. Mitä opettaja voi tehdä lieventääkseen koulun aiheuttamaa jännitystä ja stressiä? Ja samoin myös omaansa? Iloisessa ja rennossa ilmapiirissä jaksaa ja oppii parhaiten. Toivottavasti sitä löytyy kaikista koulupäivistä!

Koulu on lapsen kasvuympäristö!

Kesätauko kirjoittamisesta on tänä vuonna ollutkin pitkä, kestää taas hetken saada ajatuksia kirjoitettuun muotoon. Olin jo ajatellut että pitää, taas, kirjoittaa muutama rivi koulun tehtävästä. 

Kävikin sitten niin, että Hesarin Kuukausiliite (josta tykkään) otti esiin laajassa artikkelissaan koulujen vähenemisen ja samalla koulujen koon nopean kasvun. Muutos on hätkähdyttävä: Vuonna 1990 peruskoulussa oli keskimäärin 121 oppilasta, viime vuonna 274. Koulujen lukumäärä on pudonnut samoin hurjasti. Vuonna 1990 oli Suomessa melkein 4900 peruskoulua, viime vuonna enää 2014.  Pääkaupunkiseudulla koulujen koko on keskimäärin noin 500 oppilasta. Tämä kaikki on tapahtunut, vaikka oppilasmäärät eivät ole vielä pudonneet kovinkaan paljon. Se ilmiö on vasta alkamassa. Tähän asti kouluja on suljettu säästöihin vedoten. Miten käy koulujen?

lähde: Hs Kuukausiliite 8/24

Artikkelissa käsiteltiin koulujen määrää, koulujen sijoittumista, kuntien erilaista asemaa, kuntien säästötarpeita ja syntyvyyden ennusteita. Puhuttiin myös etäkoulujen mahdollisuudesta. Kaksi asiakokonaisuutta puuttui: Miksi koulu on? -ja lapsinäkökulma.

Voi olla toistoa, mutta kannatan lämpimästi, että koulusta päättävät ja koulussa työskentelevät kertaavat joka syksy, miksi koulu on, mikä on perusopetuksen tehtävä?

Kerrataan siis.
Perusopetuslaki §2:

"Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja."
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet:

 "Jokaisella perusopetusta antavalla koululla on opetus- ja kasvatustehtävä. Tämä tarkoittaa oppilaiden oppimisen, kehityksen ja hyvinvoinnin tukemista yhteistyössä kotien kanssa...

Perusopetuksen yhteiskunnallisena tehtävänä on edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Perusopetus kartuttaa inhimillistä ja sosiaalista pääomaa. Inhimillinen pääoma koostuu osaamisesta ja sosiaalinen pääoma ihmisten välisistä yhteyksistä, vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta." 

Kun näitä lukee niin huomaa, että perusopetuksella on todellakin kasvatustehtävä, joka on aivan yhtä keskeinen kuin opetustehtävä. Silti joskus kuulee, että opettajakin haluaa keskittyä opettamiseen. Se on mahdollista vain kun kasvatus on ensin hoidettu. Ja se tuntuu siirtyneen kasvavassa määrin kouluille, ainakin mitä tulee kansalaisuuteen kasvamiseen.

Miten tämä nyt sitten liittyy Kuukausiliitteen artikkeliin? No siten, että koulu on lapsen tärkein kasvuympäristö kodin jälkeen. Usein se voi olla se tärkeinkin. Miltä tuntuu lapsesta koulujen koon nopea kasvu ja samalla koulumatkojen piteneminen? Kuinka suurissa kouluyksiköissä lapsi tai nuori löytää hyvän sosiaalisen kasvuympäristön eli hyviä ja kannustavia kavereita tai luottoaikuisen? Miten tämä vaikuttaa turvallisuuteen, lapsen tärkeimpään hyvän kasvun tarpeeseen?  Kukaan ei ilmeisesti kysy eikä tiedä. Ei sitä muuten ansiokkaassa artikkelissakaan kysytty.

Olen usein miettinyt, että kun puhutaan lasten lisääntyneistä keskittymishäiriöistä, mielenterveyden ongelmista yms. sellaisesta, niin ajatellaanko yhtään miten suuri muutos kouluissa kasvuympäristönä on tapahtunut? Ja miten se vaikuttaa lapsiin? Koulun pitoa ei voi päättää lyhyen tähtäimen taloudellisin syin. Koulu ei ole tuotantolaitos, jossa lasketaan vain kuluja oppilasta kohden. Pitäisi voida laskea myös ja etenkin tulokset vuosikymmenten päästä.

Kasvu tarvitsee pysyvyyttä ja ennakoitavaa ympäristöä. Turvallinen koulumatka, turvalliset aikuiset koulussa, turvallinen yhteisöasema, nämä luovat pohjan hyvälle kasvulle. Oppiminen on yleensä helppoa, jos on huolen asemasta on tilaa uteliaisuudelle ja luovuudelle. 

Välillä mietin, onko kasvatuskeskustelu koulukeskusteluissa kadonnut? Tuntuu, että meillä ei käytetä kasvatus-sanaa kovin paljon, vaikka suurin osa opettajista on kasvatustieteilijöitä. Kasvatus koulussa on vaativaa asiantuntijatyötä, kasvuun saattamista, hienointa hommaa mitä voi tehdä. Intoa ja iloa siihen opettajat ja kaikki muut koulutyöntekijät! Olette hyvin tärkeitä ihmisiä kasvaville.