Arviointia

Vanha kamuni Hellströmin Martti arvioi blokissaan ( http://pedagogiikkaa.blogspot.com ) Koulutuksen arviointikeskuksen julkaisua:Tavoitteista vuorovaikutukseen. Perusopetuksen pedagogiikan arviointi. Kyseessä on ansiokas yritys kuvata ja seurata perusopetuksen toimintaa tavallista syvemmin.
Tutkimus herättää minussakin paljon ajatuksia. Suomen perusopetuksen tulokset ovat mainiot, mutta minusta olisi korkea aika hypätä seuraavan sukupolven kouluun vai olisiko se paluuta juurille?
Tutkimus nostaa esiin sen että opetus on Suomessa tasalaatuista ja opetussuunnitelma toteutuu melko hyvin. Hyvä. Seuravia kehittämisen alueita löytyy:

1. Opettajat työskentelevät yksin, opettajajohtoisesti, eivätkä uudista opetustaan.
2. Opetussuunnitelma koetaan vaativaksi, jopa ahdistavaksi.
3. Työrauhan säilyttämisessä on ongelmia.
4. Kiusaamista ei ole saatu loppumaan.
5. Opettajat ovat usein väsyneitä.
6. Suurta tai vaikuttavaa muutosta koulun toiminnassa ei näy.
7. Opetus tapahtuu pääsääntöisesti paljon koulun ”sisällä”. Tarvittaisiin ulosmenoa ja teknologian mahdollistavia kontakteja maailmaan.
8. Koulujen resurseissa on eroja.

Yhteisöllisyyden näkökulmasta kohta 1 on avainasemassa: Mikäli opettajat näkevät itsensä yksittäisinä toimijoina, eivät muutkaan alueet ole kehitettävissä. Useat selvitykset osoittavat että yksittäisen opettajan toiminta ei muuta ympäristöä ja usein aktiivinen muutosopettaja väsyy itse.
Opettaja tarvitsee ammatillista yhteistyötä kolleegojen kanssa. Reflektointi kollegan kanssa on tehokas työtä ohjaava ja jaksamista tukeva menetelmä. Opettajalle on myös erittäin hyödyllistä muodostaa verkosto koulun muihin toimijoihin ja vanhempiin. Ja erittäin tärkeää olisi lähteä oppimaan yhdessä oppilaiden kanssa.
Näen avaimena kaikkiin ongelmiin kouluyhteisöjen luomisen ja lujittamisen. Kun vastassa ei ole vastustajia vaan yhteistyökumppaneita, niin myönteinen ilmapiiri vahvistuu. Tämä on tietty helppo sanoa. Mutta, tässäkin tarvitaan tavoitteita ja niiden suuntaista työtä. Varsinkin suuren yhteisön rakentaminen on hidasta ja siitä tulee parhaimmillaankin jatkuva prosessi. Arvot, rakenteet ja toimintakulttuuri on saatava palvelemaan yhteisöllistä näkökulmaa. Mikäli koulut voivat toimia yhteisölisesti, siirtyy tämä ote minusta myös yhteiskuntaan. Raportissa mainitut ongelma-alueet ovat nimittäin varmasti tuttuja myös ”oikeasta” elämästä.

Käydäänpä lista vielä yksi kerrallaan läpi:
1. Yksin työskennellessä ei opi paljoa omasta työstä.
2. Mikäli opetussuunnitelman toteutuminen koetaan kokonaan omalle vastuulle jääväksi, on vastuu todella raskas. Ammatillinen keskustelu voisi tuoda näyn siitä, että jokainen opettaja voi kantaa oman osuutensa ops:in toteutumisesta. Peruskoulu on kuitenkin 9 vuotta pitkä...
3. Työrauha (mitä se sitten milloinkin tarkoittaa) ei voi olla yksittäisen opettajan ”temppujen” varassa. Yhteisöllisessä pedagogiassa oppilaat ovat kumppaneita ja työrauhan tulisi kasvaa myös oppilasryhmän sisältä. Työrauhan tulee olla ennenkaikkea oppilaiden etu. Tässä kohdin opetajien ammatilliset keskustelut työtavoista ja koulun toimintakulttuurista ovat myös tärkeitä.
4. Tämä on sama ilmiö kuin edellisessä kohdassa. Kiusaaminen on ryhmän sisäinen tapahtuma. Sitä voidaan vähentää tehokkaasti jos a) ryhmä ei suvaitse sitä keskuudessaan ja b) opettaja on ryhmän sisällä siten että saa reaaliaikaista tietoa ryhmän kulloisestakin dynamiikasta.
Koulun koko toimintakulttuuri voidaan suunnata tukemaan kiusaamisen vähentämistä. Tämä vaatii sitten yhteisöllisiä rakenteita.
5. Opettajan väsymiseen ei ole tietenkään kaikkivoipaa ratkaisua. Varmasti kuitenkin yksinäinen opettaja väsyy helpommin kuin ammatillisen ryhmän jäsenenä työtään tekevä.
6. Suuret muutokset, mikäli sellaista halutaan, tapahtuvat vain organisoidusti. Varsinkin kun koulun kaltaiset instituutiot sisältävät muutosvastaisuutta jo itsessään. Yksittäiset innovaattorit voivat pikemminkin ärsyttää ja hidastaa muutosta ympäristössään. Organisoitu muutos tarvitsee esim.vahvaa johtajuutta. Varsinkin yksin työtä tekevät opettajat eivät ehkä yleensäkään tunnista/tiedosta että heitä johdetaan...Tai että heillä on yleensä esimies.
7. Koulut toimivat usein suljetusti. Opetus tapahtuu luokkahuoneissa ja ulkoa tulevat yhteydenotot häiritsevät koulun elämää. Minusta näin tapahtuu helposti varsinkin suurissa kouluissa, ellei jälleen toimita organisoidusti toisin. Yksittäiselle opettajalle ”ulos” meneminen voi olla liian työlästä, On helpompaa ja riskittömämpää toimia tutussa luokkaympäristössä. Yhteistyö kollegojen ja vanhempien kanssa helpottaa poikkeavien työtapojen toteutusta. Prosessissa yhteisöllisesti ryhmäytetty, ohjeistettu ja harjoitettu luokka osaa toimia myös luokan ulkopuolella.
8. Aktiiviset vanhemmat ovat koulunsa parhaat puolustajat. Yhteisöllinen koulu ottaa vanhemmat mukaan koulun kehittämiseen ja resurssien hankintaan. Vanhemmat ovat resurssi jo sinällään.