Yhteisöllisyys on arvo, joka tarvitsee järjestelmän
Usein syntyy hyviä ismejä tai ajatuksia, jotka eivät kuitenkaan läpäise kattavasti kulttuuriamme. Tälläisia ovat mielestäni nyt muodikkaat termit yhteisöllisyys ja osallisuus. Nämä tarkoittanevat samankaltaisista arvoista lähteviä, samaan suuntaan pyrkiviä toimenpiteitä. En nyt lähde jälleen ruotimaan termien sisältöä, vaan pohditaan sitä mikä estää näiden termien kattavan läpilyönnin organisaatioissamme? ( vaikka kaikki sanovat olevansa asian puolesta?)
Molemmat termit sisältävät ajatuksen yksilöiden samanarvoisuudesta toimijoina. Kyseessä on tietenkin ihmiskunnan ehkäpäs vaikeimmin toteutettava arvo. Vastustavia voimia on aina olemassa tälle arvolle, joka riisuu valtaa sitä itselleen keskittäville. Koulutkin ovat perinteisesti hierarkisia järjestelmiä. Vastuunkanto on toki hoidettava hierarkisesti, kokonaan toinen asia on aktiivisen vuorovaikutuksen järjestäminen samanarvoisesti.
Yhteisöllisyys ei ole, ainakaan laajassa mitassa ihmiselle luonnostaan ominaista. Olemme kyllä yhteisöllisiä omassa lähiryhmässämme, varsinkin jos siitä on meille hyötyä. Yhteisöllisyys laajasti ottaen täytyy opettaa ja organisoida, sitten kun vastustava voima on poistettu.
Yhteisöllisyyden toteuttamista kasvatusjärjestelmissä ( ja ehkä muutoinkin) hidastavia/estäviä voimia on siten ainakin:
- luontainen vastustus tai ainakin sitoutumisen puute
- tai yhteisöllisyyttä ei ole arvona sisäistetty
- käsitys, että yhteisöllisyys syntyy ja voi hyvin itsestään
- vaikkei tuota käsitystä olisikaan, ajan ja muunkin resurssin vähäisyys
Minusta aito yhteisöllisyys sisältää myös osallistumiseen kannustamisen. Näitä arvoja toteuttamalla voisimme kiivetä kasvatuksen ja koulutuksen seuraavalle askelmalle. Oppiva yhteisö olisi lähempänä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti