Uusi yhteisöllisyys tarvitsee globaalia ajattelua, vanhaa ei tarvita.
Luin Katsaus-lehdestä Hermanni Yli-Tepsan artikkelin Maailmankansalaisuudesta.
Siinä tuli selkeästi esille, miksi vanhaan yhteisöllisyyteen ei pidä enää pyrkiä (eipä se olisi kai mahdollistakaan)
"Yhteisöelämä ja maailmankansalaisuus näyttävät vastustavan toisiaan." kirjoittaa Yli-Tepsa. Tämähän on totta.
Perinteinen yhteisöllisyys on rakentunut ihmisryhmiä toisistaan erottelevien itsekkäiden tarpeiden ja siteiden varaan. Tässä ajassa tämä vanha yhteisöllisyys näyttäytyy lähes aina huonona yhteisöllisyytenä. Omien etujen ajaminen ja oman yhteisön asettaminen etusijalle johtaa maailmanlaajuisiin ongelmiin. Se miten toimimme, varsinkin länsimaissa, vaikuttaa kaikkiin.
Vanha yhteisöllisyys, jota nyt helposti romantisoidaan, perustui siihen että yhteisöön kasvettiin ja elettiin yleensä koko elämä. Yhteisö oli usein hyvin autoritäärinen ja vastusti muutoksia. Yksilö joko taipui yhteisön käytäntöön tai karkotettiin. Eloonjäämisen kannalta oli tärkeää kuulua yhteisöön, joka muodosti suojaverkon.
Nyt ihmiset liittyvät yhä uusiin, usein lyhytkestoisiin keinotekoisiin ryhmiin. Ne eivät ole yhteisöjä ellei niistä rakenneta sellaisia. Satunnaisesti kehittyvät ryhmät ovat helposti luonnostaan kaoottisia ja jopa vahingollisia.
Tarvitaan yhteisökasvatusta kouluihin. Kansalaiset tarvitsevat ollakseen rakentavasti yhteiskunnan jäseniä muun muassa uusia yhteisötaitoja, joihin kuuluu varsin keskeisenä globaali ajattelu tai pikemminkin globaalin tietoisuus arvona. Muutoin on hyvin vaikeaa luoda yhteisöissä tietoisuutta, joka pyrkisi yleiseen hyvään tai pyrkisi avoimeen yhteistyöhön muiden yhteisöjen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti