Ylen aamu-uutisissa oli hauska uutisjuttu: Suomalaisessa koulussa on paljon hälinää, mutta siitä huolimatta oppimistulokset ovat hyvät. Hälinästä voi olla jopa hyötyä. Rauhallisinta oli Japanin, Kiinan ja Kazastanin kouluissa.
Niinpä. Sinne vaan sitten Aasiaan "työrauhaa" hakemaan. Mieleen tuli välittömästi muutama asia.
1. Sanojen valinnalla voidaan tehdä paljon ja/tai kertoa ennakko-odotuksista. Jos sana hälinä olis vaihdettu sanaan keskustelu, olisi uutinen saanut aivan toisen sävyn.
2. Elääkö meillä vieläkin autoritäärisen yhteiskunnan arvomaailma oppimisen suhteen? Yksi puhuu ja muut kuuntelevat isännän ääntä. Eihän ennen kansan tarvinnut oppia koulussa paljonkaan. Totteleminen oli paras hyve. Emme kai odota sitä tulevaisuuden tekijöiltämme?
3. Työrauha sanaa määrittelee hiljaisuus. Pitäisikö koko sana heittää romukoppaan ja kehittää parempi, tähän maailmaan sopiva?
4. Yhteisöllinen pedagogia pitää sisällään osallistamisen ja vahvan vuorovaikutuksen arvona ja toimintana. Kun keskustellaan ja liikutaan syntyy "hälinää". Ongelma on ainakin siinä, että koulutilat ovat yleensä ihan vääränlaisia. Niihin on rakennettu sisään opettajakeskeinen, autoritäärinen hiljaisuuden pedagogia.
Onneksi kyseisessä ohjelmassa opettajien kouluttaja puhui ihan järkeviä. Töitä uuden koulun eteen täytyy tehdä jatkuvasti ja paljon. Enkä nyt sitten tarkoita että kouluissa piäisi kaikkien hillua ihan vapaasti.
Hyvä yhteisöllisyys tarvitsee suunnittelua, ohjausta ja johtajuutta. Mutta kyllä sitä tohinaakin syntyy kun lapset ja nuoret oppivat toisiltaan ja tutkivat maailmaa.
2 kommenttia:
Ihan totta. Sitten on se toinen puoli. Meteli on myös niin opettajaa kuin oppilaitakin kuormittava tekijä.
Kyllä lasten ja nuorten pitää saada metelöidäkin, vaikka välitunnilla jos siltä tuntuu.
Yleensä opettaja kuormittuu nopeamminn kuin se kasvatettava ja sitten opettaja määrittelee työrauhan. Kuormittuvuus on hyvin yksilöllistä. Tämä on kyllä pitkälti koulutilojen suunnittelukysymys.
Lähetä kommentti