Taisi olla pari viikoa sitten, kun luin Hesarin yleisöosastosta tuttua aihetta. Joku opettaja kirjoitti (jälleen) opettajan työn vaikeudesta tai siitä miten hankalaksi työ on muuttunut.
Syiksi kirjoittaja mainitsi lisääntyneen levottomuuden, adh:een ja muut sekä että oppilaat eivät jaksa tai osaa enää opiskella. Käyttäytyvätkin huonosti. Opettaminen on käynyt lähes mahdottomaksi.
Mitä tästä tulee ajatella? Varmasti opettajankin työssä väsytään. Selvää näyttöä siitä, että lapset ja nuoret olisivat vaikeampia kasvatettavia kuin ennen, ei kuitenkaan ole. Järjestelmällistä tietoa koululaisten hyvinvoinnista ei ole kerätty kovinkaan kauan. Muistelen lukeneeni että Runeberg pyydettiin rehtoriksi Porvoon lukioon kun oppilaat juopottelivat ja häiriköivät kaupungilla ja olivat kurittomia muutenkin. Varmasti nyt tunnistetaan avun tarpeen laatu paremmin. Yhteiskunnan nopeatempoisuus, perheiden väsyminen ja suorittamispaineet tuottanevat lapsille ja nuorille uudenlaisia ongelmia.
Minua huolestuttaa näissä kirjoituksissa monia asia:
1. Ei voi opettaa ilman kasvatusta. Koulun ja kotien yhteistyö on tärkeää, jotta kasvatustyöllä on onnistumisen mahdollisuudet.
2. Kouluista on kadonnut vanhan ajan yhteisöllisyys yhteuskunnallisen rakennemuutoksen myötä. Yhteisllisyyttä on nyt rakennettava. Opettajan tulee tuntea oppilaitaan ja heidän tilannettaan riittävästi, jotta hän voi toimia mielekkäästi.
3. Oppilaat eivät ole koulussa opettajia varten, vaan toisinpäin. EI ole vääränlaisia oppilaita. Oppilaita ei voi myöskään vaihtaa mieleisekseen. Kun näin on, opettaja voi vain muuttaa toimintaansa, tehdä yhteistyötä ja toivoa parasta.
4. Kasvattajan työssä tavoitteiden tulee olla yksilölisiä. Heikosti menstyneen oppilaan pienestäkin edistyksestä voi iloita yhtä hyvin kun sen luokan parhaan kympistä.
5. Vaikeat tilanteet, luokat, oppilaat tai vanhemmat ovat ammatillisesti haastavia. Suurista haasteita selviää helpommin yhdessä. Yksintekemisen kulttuurissa sattaa tuntua juuri siltä, että oppilaat pitää laittaa vaihtoon. Kuitenkin opettajan pitää laittaa ajatuksensa silloin vaihtoon.
Työssä voi toisinaan väsyttää, tottakai. Jos opettajaa jatkuvasti väsyttää tai oppilaat ovat mahdottomia, pitäisi miettiä onko vääränlaisessa työssä. Väsynyt opettaja nimittäin viestittää jo tahtomattaan ongelmaoppilaalle negatiivisa asioita. Juuri mikään ei ole tuhoisampaa kasvavan itsetunnolle kuin viesti, että olet vääränlainen ja ei-toivottu.
Täydennyskoulutus ja yhteistyö kollegojen kanssa voisi myös auttaa nousemaan uudestaan ammatilliseen suhtautumiseen haastavassa tilanteessa.
Oppilailla on vaikeinakin hetkínä oikeus tuntea, että heistä välitetään ja heidän kasvuunsa uskotaan. He ovat kaikki oikeanlaisia.
Siinä kasvattajan/opettajan työn haaste.
2 kommenttia:
Hyvä kirjoitus.
Kaiken huippu alkaa olla, että esim. Helsingissä alkaa olla vääriä koulujakin. Perheet muuttavat "parempien" koulujen alueille pois köyhien ja maahanmuuttajien jaloista.
Koulut alkavat eriytyä. Samaa eriytymisprosessia tapahtuu kuntienkin kesken.
Parasta peruskoulussa on erilaisten ihmisten aito kohtaaminen ja penäämäsi yhteisöllisyys.
Peruskoulu on ainoa paikka, jossa koko ikäluokka kohtaa toisensa. Peruskoulun jälkeen alkaa syvä eriytyminen.
Niinpä. Suomalaisen tai pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta on ollut tasavertaisuuden ihanne. Siihen liittyy vahvasti myös käytänne, että pulassa olevaa ei hylätä. Tätä kannattaisi jatkaa.
Lähetä kommentti